*iso huokaus*
Tänään toinen lapsista päätti läimäyttää oven takanamme kiinni vaikka sillä hetkellä hyppysissäni ei ollut kuin lasten reput sekä auton avaimet....Noh, ei muuta kuin täyttä höyryä kohti päiväkotia. Eihän nykyajan kännykkäihminen muista kenenkään puhelinnumeroita (vaikka pitäisi, tiedetään, tiedetään...) joten ystävällisen naapurinrouvan puhelimen lainaus ei olisi tullut kysymykseen. Päästyämme päiväkodille sain hyppysiini niin puhelimen kuin listan kaikkien vanhempien puhelinnumeroista joista sitten nappasin sen oikean, mieheni numeron.
Ei vastausta. Ei tietenkään. Tyypillistä. Juuri silloin, kun olisi tärkeää asiaa on puhelin äänettömällä. Kyselin ja ihmettelin, soittelin ja soittelin. Kunnes hehkulamppu syttyi ja keksin, että päiväkotikaverin isä työskentelee samaisessa paikassa mieheni kanssa, täytyisi vain jäädä odottelemaan tämän lapsen vanhempia. Äidin tultua lapsineen päiväkotiin tartuin hänen hihaansa (vain kuvainnoillisesti) ja pyysin suurta palvelusta. Hän soittaisi miehelleen, tämä minun miehelleni ja sieltä sitten takaisin tälle rouvalle. Miehenihän ei voinut soittaa minulle, koska puhelimeni oleili eteisessä...
Että sellaista meillä ollut tänään. Tai tarkemmin ottaen vain allekirjoittaneella. Minulla oli sovittuna kolme paikkaan jossa piti aamun ja aamupäivän aikana olla joten senkin tähden alkoi olla pientä paniikkia. Mieheni on myös kova reissaamaan työn puolesta ja vasta tämän päivän puolella aamuyöllä oli tullut kotiin...jos tämä olisikin tapahtunut eilen...
Näitä sattuu. Mutta toivottavasti ei enää koskaan.
p.s. Olen ollut myös lukkojen takana lasten ollessa ihan pieniä. Silloin onneksi oli kännykkä taskun pohjalla ja lähellä asuvat vara-avaimen omistajat. :)
Huhhuh! Luulin, että meillä oli vauhdikas päivä eilen. :D
VastaaPoista:D Toisinaan tälläisia aamuja, lähti ainakin unihiekan rippeet silmistä!
Poista(Yleisesti ottaen olen aikamoinen sähläri, olisi voinut tapahtua ilman lasten osallisuuttakin ;))