Ensimmäiset viikot Saksassa, reilut viisi vuotta sitten olivat tämän morjestamisen suhteen vielä hakusessa, vaikka ulospäin suuntautunut ihminen olenkin. :) Oli huvittaa huikata hyvät huomenet tuiki tuntemattomalle ollessa sämpyläostoksilla lähileipomossa. Toki siitä tuli hyvä mieli ja tulee vieläkin, miksipä ei voisi tervehtiä, kun tässä vierekkäin ollaan ja kohteliaisuus on aina hyvä valinta. Ja, kun 'valitsee' tämän paikallisen tavan ei enää osaa olla aukaisematta suutaan.
Toki monessa tilanteessa tervehdys tulee automaattisesti kuin aivastus, mutta kyllä haluan pienessä mielessä miettiä, että ihmiset sitä myös tarkoittavat. Me olemme liiankin tunnollisesti oppineet tavaksi tervehtiä vastaantulijat ja jatkamme opitulla tiellä, tulee itselle ainakin hyvä fiilis, kun huomioi muut.
Muiden huomioimisesta tuli mieleen meidän lapset. Ovat olleet ensimmäisestä Saksan kodistamme lähtien sellaisia naapurin mummojen naurattajia. Eilenkin täällä nykyisillä kotikulmilla haastelivat taas kerran naapurin rouvien kanssa. Olin itse kauempana enkä kuullut heidän keskustelujaan, mutta rouvilla oli ainakin pirskatin hauskaa. Neiti on paljon hiljaisempi puhuja, mutta poika kailoittaa yleensä kovaan ääneen ja kertoo häpeilemättä kaiken (lapsi, kun on). Tämän samaisen naapurinrouvan kuulin keskustelevan kerran mukavista suomalaisnaapureista, sydäntä lämmitti. Jotain ollaan tehty oikein.
Ja täytyy sanoa, että sillä hetkellä, kun näin 7-vuotiaiden naurattavan naapurin seitsemänkymppistä rouvaa olin lapsista huikean ylpeä. Kaikki huoneensiivous-kiukuttelut unohtui hetkeksi, kun vain mietin sitä, että lapset osaavat ottaa muut huomioon ja jutella eri ikäisten kanssa. Se on hieno taito.
Mukavaa ja rauhallista sunnuntaita.
Me vietämme rentoa päivää kolmisin,
mies lähti muutaman päivän työreissulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti