Die deutsche Sprache

Toki oppiminen on subjektiivinen kokemus ja nämä minunkin ajatukseni joita kirjoitan ovat vain omiani. Mutta ajattelin hieman raottaa ajatuksiani siitä, kun olen opiskellut viime syksystä lähtien päivittäin saksaa kansalaisopiston kurssilla.

Kun muutimme vajaat viisi vuotta sitten Saksaan oma saksan kielitaitoni oli tyrehtynyt aivan olemattomiin. Olin opiskellut saksaa kaksi vuotta yläasteella (samoin mieheni), mutta jostain syystä kumpikaan ei ollut jatkanut kieltä lukiossa eikä ammattikorkeakouluopinnoissa. Joten muuttaessamme tänne hallussamme oli vain joitakin fraaseja ja lyhyitä lauseita. 

Olen itse hyvin avoin ja puhelias, rohkeakin puhumaan vieraiden ihmisten kanssa. Olen kova höpöttämään. ;) Koen, että luonteenpiirteeni olla avoin keskustelemaan kenen kanssa vain on auttanut siinä, että olen lähtenyt rohkeasti puhumaan jopa sillä alkuaikojen hyvin olemattomalla saksallani. Toki englantia olen käyttänyt monissa käänteissä, mutta täällä pikkukaupungissa on useinkin tilanteita joissa vastapuoli ei ymmärräkään universaaliksi luultua kieltä englantia. Onneksi on elekieli ja sanakirja, jos jotain et osaisi selittää.

Muutettuamme keväällä aloitin saksan opinnot heti syksyllä kansalaisopiston iltakurssien alettua. Kävin useita iltakursseja, mutta harmikseni sieltä täältä jäi aina oppitunteja välistä mieheni työreissujen johdosta. Myöhemmin lasten jo oltua päiväkodissa bongasin (ilmaiset) DRK:n (Deutsches Rotes Kreuz) saksan opinnot, jotka oli tarkoitettu vain naisille. Parin ystävättären kanssa kävimme usemman kuukauden kestävällä kurssilla. Tunteja pidettiin kahdesti viikossa, 1,5 h kerrallaan. Ja koska tunnit järjestettiin aamuisin, oli minulla reilusta aikaa opiskella lasten ollessa hoidossa.

Myöhemmin aloitimme yhdessä ystävän kanssa saksan kurssin joka järjestettiin kerran viikossa maanantaiaamuisin. Kurssi oli harmi kyllä fiasko! Opettajamme oli herttainen rouva (hän oli varaopettajana DRK:n kurssilla), mutta yksin opettaessaan hän ei vaan osannut toimia. Aamuiset tapaamisemme luokkahuoneessa olivat enemmänkin höpöhöpöä kuin kielioppia ja uusien sanojen pänttäämistä. Tästä viisastuneena minä ja eräs toinen suomalainen päätimme ilmoittautua intensiivikurssille. Kurssi kestäisi noin seitsemän kuukautta ja kurssin loputtua suoritetaan testi.

Olin pähkäillyt kurssin suhteen jo jonkun aikaa, mutta lasten aloitettua koulun tulin siihen tulokseen, että nyt varmasti itselläni olisi paremmin aikaa joka päiväiseen opiskeluun. Olen ollut ratkaisuuni enemmän kuin tyytyväinen. Myös siihen, että pohjalla oli useita saksan kursseja ja, että jokapäiväisessä arjessa olin käyttänyt kieltä suht rohkeasti.

Olen huomannut, että mitä enemmän oppii niin sitä enemmän tuntuu, että menee kieliopissa sekaisin. Tai en tiedä onko sekaisin hyvä sana, mutta täytyy enemmän pinnistellä esim. epäsäännöllisten verbien taivutusten kanssa ja muista datiivin, nominativiin ja akkusatiivin erot. Artikkelit pitäisi tietenkin muistaa, muuten lauseet ovat yrityksestä huolimatta pöhköjä. Toki vastapuoli ymmärtää sinua, mutta et puhu täysin 'oikein'.

Istuessani luokkahuoneessa ja opettajan kertoessa viidettä synonyymia jollekin sanalle tai verbille tulee hetkiä, että tekisi mieli hakata päätä pöytään! :D Onneksi on enemmän sellaisia päiviä, että uuden oppiminen on kivaa ja mielenkiintoista. Ja teen tämän itseni takia en kenenkään muun. Olen tähänkin asti pärjännyt kiperissäkin tilanteissa (esim. sairaalassa), niin miltä tuntuukaan, kun sanavarasto kehittyy ja keskustelutaidot myös. En pidä sitä niin tärkeänä (tässä vaiheessa), että puhuisin täydellisesti vaan se rohkeus puhua on paljon arvokkaampaa. Oman kielellisen kehityksen tähden tai ihan vaan sen, että voit saada vaikkapa uusia ystäviä paikallisista. :)


Tämä postaus on kirjoitettu viikonlopun aikana, mutta postauksen tullessa olen huhkimassa kansalainsopistolla. Ich wünsche Ihnen einen schönen Tag! <3