Mitä jäisin kaipaamaan Saksasta?

Ei, emme ole muuttamassa Saksasta takaisin Suomeen tai vaikka Honoluluun, mutta tällainen postausidea on ollut mielessä jo pidempään. Kirjoitetaanpa aiheesta pari riviä.

Saksassa minusta on tullut jotenkin rohkeampi ja vieläkin sosiaalisempi. Olin ollut sitä jo Suomessakin, sosiaalinen nyt ainakin ja suht koht rohkea, mutta ulkomaille muutto korosti ja vahvisti näitä puolia entisestään. Ehkä sekin on lisännyt sitä rohkeuden tunnetta, kun mies tekee pitkää päivää ja olen itse vastuussa monista asioista, jo alusta alkaen. Vaikka tiimimme, minä ja mieheni, toimii hyvin, kuitenkin arkipäivän asiat ja lapsiin liittyvät ovat oikeastaan 100% minun vastuullani. Jäisin kaipaamaan sitä tunnetta, että kyllä minä ja me pärjäämme uusissa paikoissa ja tilanteissa. Ja kuinka tästä ventovieraasta kaupungista on vuosien saatossa tullut tuttuakin tutumpi paikka. Toki voisinhan ne em. tunteet kokea uudestaan jossakin uudessa paikassa vaikka siellä Honolulussa. ;) Mutta tämä on kuitenkin meidän ensimmäinen (ehkä viimeinen, who knows?) ulkomaille muuttomme ja sillä tavoin tämä ollut se kaikista 'kasvattavin muutos' koko perheellemme.

Pidän siitä, että tuntemattomat morjestavat kaupungilla, katsovat suoraan silmiin ja tervehtivät hymy huulilla. Aina tietysti ei paljon hymyilytä, mutta yleensä aina ja kaikkialla tervehditään. Astuessani tuttuun odotushuoneeseen hammaslääkärini luona muut asiakkaat tervehtivät, tai vaihtavat sanasen. Tai hississä ventovieras vaihtaa kohteliaasti pari sanaa säästä jne. Se tuntuu joka kerta mukavalta.

Erään kerran pyöräilin yksin puiston läpi ja nuorisoa oli liikkeellä aika paljon. Porukka oli nauttinut ehkä ilolientä tai jotakin muuta. Ihan turhaan sydän pamppaillen ohitin ison porukan koska heistä jokainen tervehti minua iloisena ja hyppäsivät oikein tien sivuun (suorastaan ojaan! :D) minun ohittaessa heidät fillarilla. Ikävöisin Saksasta pois muuttaessani kovasti sitä, että ventovieraat huomioivat sinut. Monissa tilanteissa se ei ole sellaista väkinäistä hölönpölyä, vaan se tuntuu ihan kivalta ja luontevalta.

Tänäkin vuonna saa taas ihailla miten kevät ja ne lämpimähköt päivät saapuvat tänne Saksaan Suomea paljon aikaisemmin. Pikkupikkuhiljaa alkaa vihertää, kaikkialla on kevätkukkaistutuksia ja tosiaan kaupoissa ne kukat ovat superedullisia. Kaipaan kyllä kunnon lumista talvea (ehkä jos nyt asuisin Suomessa mielipiteeni olisi toinen!), mutta olen aina pitänyt keväästä, lempparivuodenaikani. Ehkä siksi pidän Saksastakin, kun saan nauttia keväästä jo aikaisemmin. Ja täkäläiset todella panostavat pihojensa istutuksiin ja kukkaloistoon. Pidän siis keväästä todella paljon, sanotaan se vielä kerran. ;)

Meidän pikkukaupungista tietenkin kaipaisin suunnattomasti kaikkia ystäviäni sekä tuttaviani. Niitä en edes halua mainita tässä postauksessa koska sehän on tietysti itsestäänselvyys. Mutta kaipaisin tuttuja kadunkulmia, lähikauppaa ja sen tuttua valikoimaa. Kaipaisin lasten päiväkotia sekä koulua (nämä tärkeät virstaanpylväät on koettu juuri Saksassa!) ehkä niitä opettajiakin ketkä opettaneet lapsillemme ne tärkeät jutut elämää varten; kieliä, matikkaa yms. Missä ikinä olemmekaan ne lukemisen ja laskutaidon siemenet on istutettu juuri Saksassa, tässä pikkukaupungissa. Kaipaisin meidän kivaa lähipuistoa tai leikkipaikkaa jossa olemme olleet lasten kanssa lukemattomia kertoja, tuttuja katuja joita pitkin tullut pyöräiltyä kilometritolkulla. Jäisin kaipaamaan postikonttorin setää joka kyselee Suomesta tai lähipizzerian täydellisen rapeakuorista pizzaa ja kuinka pizzerian pitäjät tuntevat meidät jo läpikotaisin ja tietävät mitä tilaamme. Kaipaisin siis ihan niitä hassuja, arkipäiväisiä juttuja. Sellaisia asioita joita ei edes tarvitse arkena paljon ajatella. Muualla asuessa ne tulisivat varmasti monesti mieleeni.

Varmaan kaipaisin kieltäkin. Vaikka en sitä hurjan, hurjan hyvin puhu, mutta puhun kuitenkin ja käytän paljon. Olen käynyt monia kursseja ja saanut niidenkin kautta lisää sitä itseluottamusta sekä kasan mukavia ystäviä. Vaikka sitten matka suuntautuisi joskus takaisin Suomeen, kyllä mielelläni pitäisin yllä jotenkin saksan taitojani. Lapset nyt puhuvat niin valtavan hienosti (heidän keskinäinen kielensä on ollut jo pitkään saksa), että en tiedä kauanko heillä menisi sen kielen vaihdon kanssa. Mutta heille toki se muutos olisikin rajumpi. Mutta senhän näkisi sitten, jos joskus muuttaisimme. Ja siis EMME ole :D nyt pakkaamassa kimpsuja ja kampsuja täällä, vaan tämä postaus vaan tuli jostain aivojen syövereistä. :)


Nyt ehkä hieman surullisen oloinen postaus,
mutta se ei ollut tarkoitus! Lähinnä hieman
kirjoitin ajatuksia ylös ja pohdin kaikkea
mikä täällä Saksassa on miellyttänyt.
Juttua toki aiheesta riittäisi vaikka kuinka ja paljon. :)

Mukavaa tiistaita!