sunnuntai 29. elokuuta 2021
Mansikka-vuohenjuustosalaatti
perjantai 27. elokuuta 2021
Vadelmarahkapiirakka
Minähän lupailin, että tällä viikolla tulee leivottua. :) Nyt ei kuitenkaan omin pikkukätösin keräämistä marjoista vaan ihan Lidlin pakastealtaasta löydetyistä. Mutta hyviä nekin ovat! Rahkapiirakka on yksi monista (monista!) lemppareistani joten sitä siis. Tämän kertainen resepti löytyi Arlan sivuilta, KLIK! Omassa versiossani irtopohjavuoka oli sen verran iso, että pohjataikinaa ei riittänyt päälle laitettavaksi ja marjoja laitoin paljon enemmän kuin ohjeessa. Kuten kuvasta näkyy, on hyvin marjaisa, hih!
3 dl vehnäjauhoja
1¼ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
Täyte
250 g rahkaa
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
keskiviikko 25. elokuuta 2021
Suomesta tuodut tuliaiset ja lahja yksivuotiaalle
Aurinkoista keskiviikkoa, täällä on niin kaunis ilma tänään.
On mukava tuoda Suomesta jotain pieniä tuliaisia kavereille tai vaikkapa naapureille. Naapurin pikkutytölle toimme Suomessa valmistetun heijastimen pimeää syksyä + talvea ajatellen ja vanhemmille annoimme Fazerin Marianne-suklaalevyn. Ahkeralle kukkiemme kastelijalle toimme pari Finlaysonin käsipyyhettä sekä suklaata. Ja kaveriperheelle ostimme Afrikan tähti -pelin koska lapset ovat meillä sitä yhdessä pelanneet. Ja jotain muutakin tarttui matkaan. :)
Ystävien pikkuneiti täyttää vuoden. Pikku Myy lahjapussissa olevat vaatteet (mekko sekä 2 yöpukua) eivät kyllä ole suomalaisia, mutta ovat Suomesta. ;) Lelu vielä mukaan ja vanhemmille Brunbergin suukkoja.
Pitää katsoa, että voiko synttäreitä järjestää, kutsun olemme kyllä saaneet. Lahjan voi toki aina viedä oven taakse ja juhlia voi sitten myöhemmin, jos ei nyt onnistu.
tiistai 24. elokuuta 2021
Arkiruokaa lomailujen jälkeen
keskiviikko 18. elokuuta 2021
Havaintoja Suomesta (Kesäloma 2021)
- Lehtipuiden kahina tuulessa on kaikkein kaunein ääni.
- Suomalaisilla on paljon suloisia koiria joita olen päässyt silittelemään. (Se paheneva koirakuume. Mies totesi, että minulle sietäisi maksaa palkkaa koirien rapsutuksesta. Kuulostaa haaveammatilta.)
- Kesämökkipaikat ovat ihania sekä erilaisia ja maisemat huikeita, olkoot mökkitontti missä päin Suomea tahansa. Rantaviivaa riittää....
- Toreilla on ihanat valikoimat marjoja sekä pienistä kojuista ostetut makeat herkut ovat suussa sulavia. Kahviloiden korvapuustit ovat paljon suurempia kuin mitä muistin!
- Toreilla on leppoisa tunnelma. Iäkkäämpien ihmisten kokoontumispaikka.
- Kaikki suomalaiset eivät vastaa takaisin, jos tervehdit. Vaikka törmäisitte otsatusten. Noh, ei se mitään. Ei pidä ainakaan loukkaantua. :)
- Nyt lasten ollessa vanhempia heitä on kiinnostanut selkeästi enemmän esim. saunapuiden kantaminen ja saunan lämmityspuuhat. Niitä puuhia emme pääse kotona sitten tekemään. :) In ollut kyllä muksuilla hauskaa.
- Suomalaisilla (ja muun maalaisilla tietysti myös!!) on oma huumorinsa. Olen huomannyt kuinka jotkut jutut saavat meidän perheen nauramaan. En tiedä miten asian selittäisin, mutta ymmärrätte kyllä. ;)(Esim. Fingerporia olemme lukeneet sanomalehdistä. :))
- Rauhoittumiseen ei tarvita paljon mitään muuta, kuin saunan lauteet. Meidän perhettä ei saa pois saunasta ihan hevillä.
- Taas uusia tuotteita ruokamarkettien hyllyillä. Uusia vegaanituotteita yms. Pää ihan pyörällä kaikista uutuuksista.
sunnuntai 8. elokuuta 2021
Pariisin Ville Porvoo (hotellisuositus)
keskiviikko 4. elokuuta 2021
Iki-ihana Porvoo
Heipä hei, pitkästä aikaa!
Halusimme tehdä koronaturvallisen pikkureissun Suomessa. Täällä Suomessa tulee aina valinnanvaikeus, että minne sitä oikein menisi. Niin monia, mielenkiintoisia kohteita sekä kivoja kaupunkeja. Mutta tällä kertaa yksi oli ylitse muiden ja matkasimme kohti kuvankaunista, kesäistä Porvoota.
Seuraavassa postauksessa esittelen kuvia meidän hotellistamme, mutta nyt kuvia Porvoosta ja ihan sekalaisessa järjestyksessä. Mukavaa elokuuta (what elokuu???) kaikille sinne ruudun toisella puolen.