-

-

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

*ätshii*

Hän aivastelee. Ääni on käheä. Siitepölyä ja kaikenmaailman vihreitä juttuja tuolla ulkona. Allergiaa.



----------------------------------------



Aamulla pitkä pyörälenkki perheen kesken, iltapäivällä ruohon leikkuuta, kodin siivousta ja nyt illalla olimme mieheni uuden työkaverin kanssa syömässä. Pihvi-burgeriravintolassa sai koko poppoo vatsat täyteen. Suosittu paikka, johon pitää tehdä aina varaus ja on hieman kauempana, mutta on aina käymisen arvoinen. Meidän perheen pikkuneiti tilasi ribsejä ja posket marinadissa ahmi ruokaansa. Ko. liharuoka on siis neidin erityisherkku ei niinkään perheen miespuolisten jäsenten. ;)

Huomenna alkaa taas uusi viikko ja vieläpä uusi kuukausikin. Tässä kuussa on niin hääpäivää, miehen synttäripäivää kuin myös yhdet häät (Savon suunnalla). Häitä varten on lennot ja majoitus buukattu jo aiemmin kesällä. On mukava päästä juhlimaan miehen kaverin häitä, ovat tunteneet jo lapsuudesta asti. Olemme itseasiassa aiemminkin olleet siellä suunnalla häissä. Silloin miehen kaverin hääjuhlaa vietettiin Olavinlinnan läheisyydessä olevassa pienessä perhehotellissa, Hospitzissa.

Hääjuhlaa varten hankin juhla-asun Berliinistä. Jostakin keskustan tavaratalosta kotiutuin ihanan kirkkaan pinkin Ralph Laurenin mekon. Siihen, kun silmäni iskin en voinut olla ostamatta! Mustat sandaletit hillityllä korolla ostin täältä. Hiuksiin vaikkapa kiharaa...jotain helppoa, en ole kampausten teossa erityisen hyvä. :-p (Pitääpä laittaa kuvaa tulevasta juhla-asu -kombosta!)





Eli elokuu alkaa juhlatunnelmissa! Noh, mikäs sen mukavampaa.






Muutaman vuoden vanhat petuniakuvat, 
vanhempieni kodista

torstai 28. heinäkuuta 2016

Muistoja viime kesältä: Madrid


Kaupunki josta en ennalta tiennyt mitään muuta, kuin sen olevan Espanjan 
pääkaupunki lumosi minut täysin viime kesänä. Nautimme kaupungista 6 päivää 
ja talsimme päivittäin ympäriinsä n. 20 km. Ihanat tapakset, viinit, ihmispaljous, 
keskikesän kuumuus, mahtipontiset rakennukset, cava ja historia, siinä kai kiteytettynä.

Paljon mielenkiintoisia museoita, mahtavat shoppailumahdollisuudet, 
Warnerin teemapuisto, kaupungin koreat puistot....



Madrid on Espanjan pääkaupunki. Se on myös ympäröivän Madridin itsehallinnollisen maakunnan (Comunidad de Madrid) pääkaupunki. Itse kaupungin (Municipio de Madrid) asukasluku on 3 207 247 (2013). Jos otetaan huomioon koko maakunta, väkiluku on 6 495 551 (2013). Madridin metropolialue on väkiluvultaan Euroopan unionin neljänneksi suurin Lontoon, Pariisin ja Rein–Ruhrin metropolialueiden jälkeen. 

Madridin tärkeimpiä nähtävyyksiä ovat muun muassa Paseo del Pradon museokolmikko (Prado, Reina Sofía ja Thyssen-Bornemisza), kuninkaallinen palatsi, Debodin temppeli, Almudenan katedraali, Puerta de Alcalá ja Buen Retiron puisto ja tekojärvi.
Plaza Mayor on Madridin keskus ja kuuluisin aukio, joka muistuttaa Rooman Piazza Navonaa. Plaza Mayorin lisäksi väenvilskettä voi seurata kaupungin keskusaukioilla Puerta del Solilla.
Casa de Campo on suuri, lähes kahdentuhannen hehtaarin viheralue, josta löytyy huvipuisto (Parque de Atracciones de Madrid), uima-allas, järvi sekä uudentyyppinen eläintarha. Vierailun jännitystä lisää matka köysiradalla (teleférico). Sunnuntaisin Casa de Campo on suosittu koko perheen retkikohde.
Jalkapallon ystäviä kiinnostanevat Real Madridin ja Atlético Madridin kotiareenat Santiago Bernabéu ja Vicente Calderón. Madridissa sijaitsee myös yksi maailman kuuluisimmista härkätaisteluareenoista, Las Ventas.
Muut lähistön kaupungit ovat suosittuja päiväretkien kohteita. Niihin kuuluvat Toledo, Segovia, Ávila, Aranjuez ja Alcalá de Henares. Lisäksi suosittuja vierailukohteita ovat luostari-, museo- ja palatsikokonaisuus El Escorial sekä diktaattori Francisco Francon rakennuttama monumentti Santa Cruz del Valle de los Caídos. LähdeWikipedia