torstai 26. syyskuuta 2019

Leipomoista ja sämpylöistä

Tuntuu, että joka niemen notkossa ja kulman takana on leipomo. Joko isompaan ketjuun kuuluva tai sitten pikkuriikkinen perheleipomo. Molempi parempi. Leipomo voi olla myös ruokakaupan tai vaikka minkä tahansa kaupan yhteydessä. Siinä samalla, kun haet esim. kukkia saat myös kipaistua ne berliininmunkit iltapäiväkahveille. ;) Monesti avaavat ovensa varhain. Kun olen liikkeellä itsekin aina ennen aamukasia niin leipomoiden edessä voi olla jo tungosta, jos meinaisit saada autollesi paikan. Jotkut kipaisevat hakemassa aamupalan (usein se on Belegtes Brötchen ja takeaway -kahvi) tai ehkä joku hakee sämpylöitä kotiinsa tullessaan yövuorosta. Nuorisoa näkee aina paljon. Se parikymmentä senttiä tai jopa alle maksava vehnäsämpylä lähtee usein heidän mukaansa. Jos meidän kaksikko käy keskenään leipomossa muutaman euron kera ostavat varmasti joka kerta sen saman eli suklaalla täytetyt croisantit. Me miehen kanssa valitaan aika usein juustokakkuviipaleet. Täkälaiset viipaleet ovat aina suuria. Eli oikeasti yksikin pala riittäisi. Mutta sitten toisaalta, kun on niin hyvää niin ei sitä halua jakaa kenenkään kanssa. Ei edes oman miehen! :D Ja vaikka kuinka upea kakku onkin vitriinissä niin hinnat ovat todella inhimillisiä. Yhdessä pikkuleipomossa ison palan syksyistä omenatorttua saa varmasti eurolla tai vähän päälle.

Sämpylöitä on montaa sorttia. On kaikenlaisia siemeniä ja eri muotoisia sämpylöitä (mm. jalkapallo). Kaikista yleisin on vehnään leivottu ja jonkun verran löytyy Dinkeln eli spelttiä. Leivän saat myös puolikkaana, jos kokonainen on perheellesi liian suuri. Ja leipä toki viipaloidaan koneessa puolestasi. Ei tarvitse sitäkään tehdä kotona. :) (Esim. Lidlissä paistopisteen luona on viipalointikone ja voit itse määritellä viipaleen paksuuden. Aika näppärä juttu!)

Lähellä paistettu, paperipussiin pakattu sämpylä on myös jonkinlainen ympäristötekokin varmasti. Ei tule turhaan sitä muovikäärettä ympärillä joka kotona joutaisi kuitenkin hetken päästä roskikseen...Paperipussit käytän hyödyksi ja käytän niitä edelleen biojätteiden kuljetukseen.




Ja tässä oli muutama sananen paikallisista leipomoista.
Herkuista toki voisi kirjoitella vaikka kuinka paljon. ;)
Mutta laitetaan välillä kuvia ja sämpyresepti!


Mitämitä lokakuun eka jo ensi viikolla!??















5 dl kädenlämpöistä vettä
1 pkt hiivaa
n. 11 dl jauhoja
(minulla oli vehnä-, kaura- sekä ruisjauhoja, 
vehnää eniten)
2 rkl siirappia (minulla oli vaaleaa siirappia, 
mitä täällä myydään margariinien vieressä)
ripaus suolaa
0,5 dl oliiviöljyä


Murenna hiiva veden joukkoon, lisää suola ja siirappi. 
Lisää jauhoja vähitellen. Ja lisää öljy lopuksi.
Anna kohota lämpimässä paikassa pyyhkeen 
alla n. puoli tuntia. 
Leivo sämpylät ja anna kohota vielä pellin päällä 
vielä hetki. Paista 22 asteessa n. 10 min. 
Riippuen uunista sekä sämpylöiden koosta.



16 kommenttia:

  1. Herkullisen näköiset sämpylät!
    Itsetehdyt on vaan niin hyviä. Ja Saksassa on parhaimmat sämpylät. Onneksi niitä saa myös täältä meidän Lidlistä.

    Hyvää loppuviikkoa!🌸💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lidlissä on kyllä maukkaat sämpylät ja muut tuoreet leivonnaiset. Mukavaa loppuviikkoa sinnekin, terkkuja tuulesta ja vesisateesta :D ☂☔😊

      Poista
  2. Ihanat sämpylät! Saksassa tuore leipä tuntuu olevan tosi tärkeä juttu. Leirintäalueellakin saa usein tilata aamuksi sämpylöitä. Lajit ovat yleensä aina samat.
    Mukavaa kohta alkavaa viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
  3. Suolaa tuohon määrään nestettä laitan reilun 2 teelusikkaa, suolaton sämpylä ei maistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Toki tuon sanan 'ripaus' voi jokainen käsittää omalla tavallaan. Toiselle se on vajaa teelusikallinen ja toiselle vaikka kaksi kukkurallista. :) Mukavaa viikonloppua! :)

      Poista
  4. Herkullisen näköisiä sämpylöitä. Kyllä itsetehdyt ja juuri paistetut ovat niin herkkua. Mukavia syyskuisia päiviä sinne!!!

    VastaaPoista
  5. Naminaminami! Lämpöisiä, juuri leivottuja sämpylöitä! Ja leipomit! Meillä täällä porvoon/Sipoon seutuvilla on tullut pari uutta kahvilaa tien varteen ja siellä on aina ihania leipomuksia. On kivaa jos kahvilaleipomikuottuuri meillä Suomessakin näyttää heräilevä :). Ihanaa syksyä ja niitä ihania kukkaistutuksia siellä teillä kauppojen edessä kurpitsoineen päivineen <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta se on aina kiva, kun tulee uusia paikkoja joissa käydä herkuttelemassa. Varsinkin syksyn hämärässä kaipaa jotain piristystä päivään. ;) Ihanan värikästä syksyä sinullekin :) 💕

      Poista
  6. Sämpylät ovat ihania. En ole ikinä Saksassa käynyt, mutta Ranskassa matkustellessani näkee myös joka kulmalla leipomoita. Niissä on kanssa ihania patonkeja ja croisantteja aina niin edullisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen käynyt Ranskassa vain kerran, mutta muistan kyllä tuoksutelleeni kaikkia ihania herkkuja siellä. Leipomoiden vitriinit olivat pullollaan kaikenlaista ihanaa. :) :) Tuoreet sämpylät ovat kyllä ihan parasta. ❤

      Poista
  7. Onko tuossa siis nestettä vain 0.5 dl? :o Tarkoitat ehkä 5 dl? Joku kommentoi suolankin määrää, mutta eikö 2 tl tuohon määrään ole hurjan paljon (jota hän sanoi laittavansa). Näyttävät herkuilta kylläkin, ihmettelen vain reseptin suhdetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos korjauksesta! :D No voi hitsit, että en ole kirjoittaessa huomannut. Mutta eihän sitä omia kirjoitusvirheitään välttämättä edes noteeraa, ovat liian lähellä. Eli kiitos, että huomasit. Ja tosiaan, tuon sanan 'ripaus' voi sitten jokainen käsittää omalla tavallaan. Olen itse pyrkinyt tietoisesti laittamaan ruokiin yms. vähemmän suolaa, kun esim. juustoviipaleessa joka siihen sämpyn päälle kenties tulee on jo suolaa yms. Mukavaa keskiviikkoa sinne :)

      Poista
    2. :) juu, ei mtn. Itse aina vain luen huolella reseptin, kun katselen potentiaalisia testattavia. Lähinnä vaan ihmetytti tuo suolan määrää kommentoinut, ettei ole kunnolla katsonut ohjetta, kun sen määrästä sanoi. Itsekin pidän vähästä suolamäärästä. Mukavaa syksyä! :)

      Poista