-

-

maanantai 30. tammikuuta 2017

Arkiruokaa: täytetyt letut eli krepit

Lapsilla Zeugnisferien ts. Winterferien jotain kivaa voisi laittaa ruoaksi? Ei aina lihapullia tai broileriruokaa vaan jotain muuta. Noh, paistetaan lättyjä täytetään ne jauhelihalla, sienillä, sipulilla, juustolla ja kuorrutetaan vielä kerran juustolla ja paistetaan hetki uunissa. Aika iisiä, kun jauhelihan voi paistaa jo hyvissä ajoin ja laittaa jääkaappiin odottomaan sitä h-hetkeä. Ja mitä enemmän laittaa kasviksia sisään (tai rullien oheen) niin ihan terveellinenkin ruoka saadaan aikaiseksi.

Lapset ovat nauttineet vapaastaan, ovat leikkineet ulkona, SATEESSA! Heitä ei liiemmin huono sää haittaa, päinvastoin. Ovat tulleet välillä vaihtamaan puhtaat pöksyt jalkaan ja meno on jatkunut yhtä villisti. Mutta niinhän se pitääkin olla. Meidän perhe muutenkin pyrkii ulkoilemaan paljon ja lapsia ei TV:n edessä väkisin istuteta. Heh, väkisin...sanotaanko näin, että TV-katseluaikaa ei niin helposti saa. ;) Iltaisin vaikka ennen isän kotiintuloa tai viikonloppuaamuisin ennen aamiaista telkun edessä on ihan kiva möllöttää.




Elikkäs niitä lettusia:


lettutaikina

1 l maitoa
4 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 dl voi-/margariini-sulaa

Riko kananmunien rakenne ja lisää sitten maito.
Lisää loput ainekset ja anna taikinan turvota hetkisen.

Paista rasvassa.



Täytä letut haluamillasi täytteillä ja ripottele lettujen päälle
vielä juustoa ja pistä hetkeksi uuniin, 175 asteeseen.
Kun juusto on saanut hieman väriä niin ruoka taitaa olla valmista.


Oheen vaikkapa salaattia ja kyytipojaksi kylmää vettä. :)
























p.s. Lapsilla siis vapaata tällä viikolla syyslukukauden päättymisen ja kevätlukukauden alkamisen johdosta.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Banaani-saksanpähkinäkakku

Viime viikolla törmäsin niin ihanan kuuloiseen kakkureseptiin, että siihen piti tarttua pikimmiten! Tiedän, että lupailin valmistaa Kinuskikissan kalenterista kaikkea herkullista, mutta kyllä minä vielä kerkeän! Tästä kakusta meni suuri iso miehen työpaikalle ja se oli mennyt hetkessä. ;) Kakusta tuli hyvin muhkea, pieni pala riitti tyydyttämään makeanhimoa.

Ohje, klik!



Itse sovelsin ohjetta hieman; tuorejuustotäyte jäi pois ja muruseoksen ripottelin kakun pinnalla. Täten pohja oli muuta kakkua 'rapeampi' ja antoi mukavaa suutuntumaa. :p




perjantai 27. tammikuuta 2017

Olohuoneessa


Kuten kuvista on alkanut pikkuhiljaa valjeta tykkään kukista ja 
ostan niitä usein. ;) Tämän viikon teemaväri olkoon tummavioletti. Sattuu olemaan hyvin saman väriset kukat kuin huulissani oleva puna. Rrrakastan rohkeita värejä huulissa!

(Voisin joskus postata todella hyvästä väriä antavasta huulirasvasta!)


Vanhat joulukynttilät PITÄÄ polttaa pois ennen uusien, keväisempien ostoa!
Sen lupasin itselleni vaikka takaraivossa tuntuisikin jo, että punaiset veks.
Olkoon talo täynnä punaisia kynttilöitä, onhan ystävänpäiväkin tulossa. ;)











Aivan! Onhan mulla vielä Ikean iiiso tähtikin ikkunassa! :D

Mutta se on niin kiva, ei raaski, ei millään....


Mukavaa viikonloppua :)


p.s. tänään lasten kanssa lounaalle kaverien kanssa
(Koulussa ei ole koskaan lounastarjoilua perjantaisin)


torstai 26. tammikuuta 2017

Helmililja






















Sininen helmililja kaipaisi varmasti kaverin itselleen, on hyvin sievä ja pikkuruinen.

Kukkia ei voi olla liikaa eihän?



Huomenta.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Kylässä ystävän luona (+ salaattia!)




Hopeiset katelautaset ja pöytätabletit ystävä oli ostanut Ranskasta.

Kaunis vaalea kattaus ja väriläikkänä ihana pastasalaatti.







Kanapastasalaattia:

erilaista vihreää pohjalle
pastaa
mansikoita
salaattijuustoa
punasipulia
(keltaista) paprikaa

Tarjoillaa tuoreiden (erilaisten) sämpylöiden kera










Jälkiruoaksi omenakakkua, marjoja ja keksejä Ikeasta, nam





Kaunis kattaus ja maittavaa salaattia, mukava iltapäivä ystävien kera. :)



Ihana seinäkalenteri













Tästä joululahjaksi saamastani kalenterista puhuin tovi sitten. 
Olin toivonut tätä tietysti itse Joulupukilta ja äitini Suomessa oli niin erityisen kiltti, että auttoi ystävällisesti Joulupukkia lahjan hankinnassa. Joka vuosi seinällä roikkuu kiva kalenteri ja tänä vuonna se on tämä ihana Kinuskikissa eka seinäkalenteri. Vielä en ole kokeillut reseptejä, mutta mieli tekisi valmistaa näistä ihan jokaista! Jokaiselle kuukaudelle on joku ihana herkku leivottavaksi. Kuola valuu pelkästään kuvia katsellessa joten pitäisi varmasti pistää tuumasta toimeen ja oikeasti tehdä jotakin näistä...aloittaa vaikka siitä tammikuun smoothie-kakusta. :)






Kämp







































Ystävät menivät syksyllä naimisiin Helsingissä. Me lennettin sitten Suomeen juhlimaan ihan kahdestaan! Isovanhemmat riensivät lastenhoitoapuun ja muutenkin lomailemaan luoksemme. Mies halusi ehdottomasti, että otamme huoneen Kämpistä, kun en itse siellä ollut aiemmin yöpynyt. Harmi, että räpsin kuvia vain itse huoneesta, olisihan komea rakennus ollut hyvin valokuvauksellinen muutenkin. Annoimme myös muutamasta epäkohdasta palautetta itse asiakaspalveluun heti (ei olla mielensäpahoittajia muuten, mutta oli muutama asia joista oli ihan pakko mainita) ja saimme heti sähköpostilla takaisin ystävällisen viestin jossa oltiin ymmärretty palautteemme täysin. Tästä edespäinkin yöpyisin hotellissa mieluusti, jos nokka kohti pääkaupunkia häämöttää. En pistäisi siis pahitteeksi. ;) 



Nyt on kännykän kuvat siirretty koneelle (huh, kännykkä raukka joutui säilömään satoja satoja kuvia...) ja pääsen paremmin niihin tutustumaan. Mitä kaikkea oikein olen kuvaillutkaan...olen siis hyvin tunnettu siitä, että räpsin kuvia joko puhelimella tai järjestelmäkameralla ihan koko ajan. 


Kivaa keskiviikkoa!





Have an awesome Wednesday, 
should I write sometimes a couple of sentences in English??

maanantai 23. tammikuuta 2017

Maanantaiset höpinät



Saksan kurssista ei ole jäljellä enää kuin reilun kuukauden verran. Prüfung kolkuttelee jo ovella ja ajattelen sitä pelonsekaisin tuntein, hikikarpalot jo valmiina otsalla. Keväällä tulee kuitenkin jo kuusi vuotta Saksassa. Pitäisikö minun siis puhua jo hyvinkin sujuvasti, tilanteessa kuin tilanteessa vai ainoastaan tulla sillä kielitaidolla toimeen? Noh, sitä en tiedä, makuja on monia, kuten on puhujiakin. Kuitenkin monet vertaavat omaa kielitaitoaan muihin. En itse kuitenkaan aristele avata suutani tunnilla vaikka joskus tuntuisi, että pari penkkiriviä eteenpäin joku puhuisi kuin vettä vaan. Onneksi sen verran olen oppinut, että itseään ei saa liikaa (jos ollenkaan) verrata muihin. Pitäisi olla vaan hitsin ylpeä omista saavutuksista tai tekemisistä ja samalla iloita niiden kanssaolijoiden taitoja. Mutta me suomalaiset olemme vaatimattomia, ei haluta turhaan 'kerskailla', pidetään ne ilot ihan itsellämme. Onneksi omaan varsin hyvän huumorintajun, joten pikkuvirheet eivät ihan heti lannistaisi vaan niille voi nauraakin. 

Tänään on allekirjoiteltu lasten kokeita ja autettu hiukan matematiikan läksyissä. Illan ruokakin on valmiina (eilisen kanasapuska) joten jää paljon aikaa saksan tehtävien tekoon...jaiks, pitäisikö siis nyt jo aloittaa? Illalla voisi sitten vaikka sohvan nurkassa katsoa TV:tä tai Netflixiä, ei kummittelisi takaraivossa enää kotitehtävät. ;)




p.s. Yleensä teen kotitehtävät ilalla miehen katsellessa töllöä :)







Kuvat eivät liity tekstiin sitten mitenkään! :D

Kuvissa eteisen lipasto jonka päälle heitän rannekelloni, sormukseni ja 
ehkä muut koruni, kun alan laittamaan ruokaa.

















Ensi viikolla jo helmikuu, miten voi olla mahdollista??



lauantai 21. tammikuuta 2017

Tarjoilut

Saimme varmasti vatsamme ähk...täyteen, kun ruokailutilan pöytämme suorastaan notkui tarjottavista eilen illalla. Muutama vieras toi mukanaan kotona valmistettuja herkkuja. Yksi vieraista oli kysellyt etukäteen, että voisi tuoda jotakin. Kerroin, että salaatti voisi olla kiva. Hän toi myös juustopiiraan ja toiset vieraat mezejä ja vielä eräs perhe toi tiikerikakkutyyppisen kakun. Tässä muutama kuva eilisillasta, tai oikeastaan vain niistä tarjoiluista.







Leppoisaa viikonloppua!