perjantai 1. helmikuuta 2019

Mehevä omenakakku

Ohje, Kotikokki.net (Klik!)


2 munaa
2 dl sokeria
70 g sulatettua voita
1 dl kevytkermaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
kanelia
5 dl omenaviipaleita


Vaahdota munat ja sokeri. Lisää joukkoon jäähtynyt voisula ja kerma. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuivat aineet siivilän läpi taikinaan. Ripottele voidellun ja korppujauhotetun vuoan pohjalle kanelia. Kaada taikina vuokaan ja peitä sen pinta omenalohkoilla. Paista 200 asteessa n. 30 min.

------------------------------


Tästä kakusta tuli niin pehmeä ja mehevä, aika korkeakin, kuva ei ehkä anna sille oikeutta. Laitoin kanelia niin taikinaan kuin päällekin sekä vuoan pohjalle vähäsen, ihanan kanelinen kakku! Hedelmävadilla olleita vihreitä, kirpeähköjä omppuja ja ihanan iisi, hyvä resepti. Tytär auttoi sokeri-kananmunavaahdon vatkauksessa ja mm. kuori omenat reippaalla otteella. On kyllä sellainen pikkuapuri keittiössä ja miksei muuallakin. Tekisi ihan koko ajan jotain. :) Kuten olen maininnut niin kyllä se meidän poitsukin on joskus leivonnassa ja ruoanlaitossa mukana, mutta on sellainen hätähousu ettei aina malta auttaa. ;)



















Makoisaa perjantaita itse kullekin. <3
Ja ihanaa helmikuun ekaa!

6 kommenttia:

  1. Mehevän näköinen kakku.
    Ihanaa helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoiset terkut! Ja tätä helppoa kakkua voin lämmöllä suositella. :) <3

      Poista
  2. Niin herkullisen näköinen kakku ja ihanat kuvat 😋
    Kiva, kun on pieniä apulaisia ja yhdessä tekeminen on niin kivaa. Ja miten paljon lapset siinä oppivat ja saavat innostusta elämää varten. Ihan parasta opetusta ja kasvatusta ja ihan siinä sivussa.
    Rentoa sunnuntaita 💕 T Maija myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiva kyllä puuhailla lasten kanssa yhdessä vaikka juuri leivonnan parissa. Siinä he oppivat pikkuhiljaa kaikkea tarpeellista elämää varten. Ja meidän neiti erityisesti tietää ihan kaiken mitä keittiöstä löytyy. Jos meillä on vieraita tai vaikka vanhempani kylässä hän näyttää mistä löytyy sokeri tmv. ;) Kun on mukana puuhailussa, oppii keittiön järjestyksenkin, heh!

      Poista
  3. Tulipa hyvä kakku! Tein tänään. Kiitos ohjeesta ja hyvää viikonloppua myös sinne! 😋🍏🍎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, jos tykkäsit! On hyvä resepti. Mukavaa sunnuntai-iltaa. :)

      Poista