-

-

keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Laivalla reissuun!

Heippa sinne ruudun toisella puolen! 


Olemme matkustaneet nyt jo aika monta kertaa Finnlinesin laivoilla Suomeen, että ajattelin kirjoittaa aiheesta muutaman sanasen.

Meitä ei ole haitannut ajomatka Travemündeen. Kuitenkin meidän pitää ajaa sinne lentokentällekin, mutta sentään laivalla matkustaen meillä on oma auto mukanamme. Ja kun olemme lentäneet Suomeen lomalle olemme melkein aina kuitenkin ottaneet vuokra-auton. Mutta laivalla reissaten tulee se oma kulkuneuvo mukaan ja kaikki tavarat (tarpeelliset ja tarpeettomat) mahtuvat hyvin mukaan. Eli pisteet sille!

Jo terminaalista lähtien olemme kokeneet joka kerta, että asiakaspalvelu on hyvin ystävällistä ja auttavaista. Toki autossa varttuminen ei aina ole varsinaista herkkua, mutta tekemistä niin aikuisille kuin lapsillekin niin kyllä se siitä. (Minulla on sudoku-/ristikkolehti!) Laivaan sisään ajettaessa vain seurataan muita autoja ja autokansille ajaessa ei ole mitään paniikkia, kun sinua ohjataan selkeästi ja autosta poistumiseen annetaan riittävästi aikaa.

Nyt lähivuosina Finnlinesin varustamon laivoja on rempattu uuteen uskoon. Esim. meidän perheelle on uudistunut leikki-/pelitila ollut aivan ykkönen. Aiemmin leikkipaikka oli melko pieni. Ja erillinen nurkkaus konsolipelailua varten löytyi kahvilan läheisyydestä. Nyt on iso pallomeri johon voi liukua liukumäestä ja TV:ssä pyörii lasten leffoja jotka liimaavat lapsimatkustajat ääreensä. Ja löytyy muutakin viihdettä. Sulassa solussa niin pienet, hieman isommat, saksaa, suomea tai muita kieliä puhuvat lapset leikkivät keskenään. Leikkitilaa vastapäätä löytyy taxfree-kauppa josta ostamme joskus pieniä tuliaisia (=karkkia! :D Harvemmin, mutta joskus ostan kosmetiikkaa ja kerran olen ostanut kivan vaatteenkin) tai herkkuja (=karkkia :D) hyttiin, kun katselemme illalla televisiota.

Meillä on ollut myös erilaisia hyttejä ja kaikista paras meidän mielestämme ja meidän perheelle sopivin on hytit joissa kerrossänky (päivällä voi kääntää pois/sohvaksi) sekä parisänky. Jokainen nukkuu makoisat unet omissa pehmeissä sängyissään. Lasten ollessa pieniä ei tietenkään tullut edes mieleen laittaa heitä yksinään yläsänkyyn vaan nukkuivat alasängyissä meidän vieressämme. Sopu sijaa antaa ja olivathan lapset silloin toki paljon pienempiäkin. Hytit ovat olleet aina ihan puhtaita ja siistejä ja, jos on löytynyt jotain puutteita (meillä ei kerran WC toiminut) se on hoidettu heti.

Ruokailun laivalla voi maksaa jo varauksen yhteydessä. Niin me olemme aina tehneet. Samalla kertaa hyttikorttien ym. kanssa saat ruokalipukkeesi ja pöytänumeron. Sama pöytä on käytössäsi koko matkan ajan. Nyt samalla hyttikorttien kanssa lapset saivat lipukkeet joilla pystyi lunastamaan laivan infosta (7. kannelta) puuhapaketit. Ihan kiva yllätys!

Aiemmin oli tarjolla erikseen aamupala sekä lounas. Nykyisin on vain brunssi jossa aamuvirkut voivat käydä herkuttelemassa vaikka kahdesti. Aikaisin aamulla on tarjolla perinteisiä aamupalajuttuja, mutta keskipäivän tienoilla on laitettu tarjolle vaikka mitä ruokaisampiakin vaihtoehtoja. Toki monet juovat aamusumpit kahvilan puolella, eivätkä kaikki välitä isoista aamupaloista. Vaihtoehto siis löytyy kaikille, ei tarvitse olla koko päivää nälissään! Brunssilla syön iteni ähkyyn...

Superior-illalliseen kuuluu ison ruokavalikoiman lisäksi limut, olut, valko- sekä punaviini (hanoista), mutta itse otan vain colaa tai vichya. Olen kerran maistanut sitä hanavalkkua eikä ollut sitten yhtään mieleeni. Lapset kuorivat kilpaa katkarapuja ja syövät 3 lautasellista jälkiruokia. :D Mies maistaa kaikki kalaherkut. Itse maistan pikkusen kaikkea ja otan jälkiruoaksi juustoja ja teetä palan painikkeeksi. Melkein joka kerta ollut sama homma. :)

Saksaan päin matkustaessa toinen illallinen on ihan 'normaali dinner' ilman siihen kuuluvaa juomatarjoilua (siis vettä ja mehuja saa kyllä automaatista. Alkojuomat pitää ostaa erikseen.) Mutta silloin ei (toivon mukaan) alkoholia matkustajilla kulukaan koska melkein suoraan dinneriltä on saapuminen satamaan ja autoon hyppääminen. Ei tule kyllä syötyä itseään illallisella ähkyyn koska matka kotiin on vielä edessä.

Lopuksi voisin mainita yhden negatiivisen puolen. Sesonkiaikaan (kesä!) matkustaessa hinnat ovat omissa sfääreissään, eikä siis halvimmasta päästä. Pyrimme varaamaan liput ajoissa, että saamme mieleisemme hytin. Jos pystyisimme matkustamaan sesongin ulkopuolella (Saksassa on koulupakko, Schulpflicht, joten emme matkustele silloin kuin huvittaa...) maksaisimme matkastamme huomattavasti vähemmän.


Mutta elämä on valintoja ja jokainen tekee kuten parhaaksi näkee. :) Jos tulee jotain kysyttävää yritän vastata parhaani mukaan kommenttiboksin puolella. Ja onko teistä joku matkustanut Finnlinesin laivoilla Helsingistä Saksaan (tai Naantalista Ruotsiin)? :)


p.s. Ja seuraavaksi kirjoittelen Suomi-tuliaisista!

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Iki-ihana Suomi!

Täällä on aina hyvä olla. Sataa tai paistaa. Ei mitään väliä. Silti hymyilyttää ja on hyvä mieli. Ei ota pattiin mikään. Tuntuu, että kaikkialla on helppoa ja iisiä olla. Huomaa, että ymmärtää :D :D kaiken mitä ympärillä tapahtuu ja sanotaan. Ei tarvitse jäädä tuppisuuksi tai hölmöläisenä funtsimaan mikä on homman nimi. Nyt lomalla olemme saaneet kokea todella upeaa asiakaspalvelua eri paikoissa. En siis sano, että Saksassa se olisi huonoa tai, että aiemmin (asuessamme vielä Suomessa) olisi ollut huonoa täällä. Mutta ollut kyllä niin hyviä kohtaamisia, että olemme kyllä antaneet positiivista palautetta suoraan.

Lomaa Suomessa vielä riittää onneksi muutamaksi päiväksi ja sitten taas kohti kotia ja Saksaa. On toki kiva mennä sinnekin. Siellähän se meidän koti nyt on ja ollut jo yli 8 vuotta. Lapsilla koulut ja kaverit sekä harrastukset. He ovat kovasti juurtuneet Saksaan vaikka rakastavatkin yli kaiken KAIKKEA Suomessa. Ja kyllä sanovat senkin ääneen. Varsinkin poika mainostaa joka välissä jotain joka on paremmin täällä, heh! Mutta sitten taas elokuun puolella alkaa kouluarki ym. puuhat, odotan kyllä sitäkin ihan innolla. Ehkä saamme syksyllä vieraitakin Suomesta ja tiedä vielä mitä syksy sitten tuo tullessaan, jos vaikka mekin taas piipahdamme koti-Suomessa...you never know...

;)

Olemme kyllä uineet paljon, lapset melkein joka päivä. Olemme kerinneet nähdä ystäviäkin, joka on aina todella mieluisa juttu. Kohtaamisia kahvikupin tai ruoan äärellä, se passaa meille aina enemmän kuin hyvin.






Mukavaa loppuviikkoa!
Ja vielä on kesää jäljellä. 


p.s. Palaan paremmin blogin pariin sitten Saksassa. Ja voin esitellä ostokset/tuliaiset. Auto tulee olemaan niin tuupattu täyteen, että matkustan varmasti kolme matkalaukkua sylissäni takaisin kotiin.

tiistai 23. heinäkuuta 2019

Matkustusvinkkejä lasten kanssa

Nyt taas, kun olemme matkustaneet Saksasta Suomeen, tuli mieleeni eräs postausidea. Kun matkustaa lasten kanssa niin on aina hyvä jakaa jotain niksipirkkavinkkejä. Meidän ipanat olivat pieniä taaperoita, kun muutimme Saksaan ja ensi kertaa lensivät 2-vuotta vanhoina. Saksassa ja Keski-Euroopassa olemme ajelleet/matkustelleet jonkun verran ja olemme käyneet lasten kanssa niin Madridissa kuin Kreetalla. Pariisin Disneylandissa olemme jonotelleet tunti tolkulla laitteisiin :D ja Luxemburgissa olemme työnnelleet lapsia matkarattaissa ylös ja alas (puuskuttaen...).


  • Jos tiedän, että majapaikassamme löytyy pesukone, en pakkaa ihan hirmuisesti vaatteita. Pesukonetabletteja voi pakata pikkurasiaan tai pulveria. Käsisaippua käy (hätätilanteessa) pikkutahroihin.
  • Vain yhteen sopivia värejä! Toki, jos pukeutuu fiiliksen mukaan (kuten me) niin silloin ei varsinkaan tule stressiä. Mutta muuten kannattaa ottaa vain yhteen sopivia vaatekappaleita. 
  • Jos joudun ottamaan juhlavaatteet lapsille niin yritän pakata ne siististi valmiiksi silitettyinä. Joku trikoomekko tmv ei kyllä kamalasti rypisty. Kun juhlamenot ovat ohitse niin se röyhelömekko voi olla päällä loppuloman ihan tuhannessa rypyssä ja vaikka joka päivä. :D
  • Lasten ollessa pieniä pakkasin mukaan unisex-vaatteita ja asusteita. Nalle Puh-teeppari kävi molemmille tai vaikka tavisfarmarit. Nyt 10-vuotiailla ne omat vaatteet eikä enää lainata toiselta kuin hätätapauksessa. Pienet taaperot eivät ymmärrä, että se pusero oli edellisenä päivänä sisaren yllä. ;)
  • Molemmilla on omat matkareput (Samsonite). Sinne pakataan kaikki ne lelut ja kirjat jotka halutaan mukaan. Eikä yhtään enempää. Ja toinen voi pakata mukaan vaikka värikynät ja toinen pelikortit. Ei tuplana kaikkea!
  • Nyt isompana repun oltava myös sen painoinen, että lapsi varmasti jaksaa sen itse kantaa. 
  • Kannattaa muistuttaa lapsia mitä SAA pakata lentokonematkalle carry-on laukkuun. Meidän neidillä oli kerran 2 sakset... Lapset kyllä ymmärtävät, kun vaan ohjeistaa.
  • Oma lempparijuomapullo messiin jonka voi täyttää sitten turvatarkastukseen jälkeen. 
  • Ja eväsrasiaan vaikka rusinoita, rypäleitä, myslipatukka ja vähän lempparikarkkia. (Toki koneessakin tulee ostettua jotain pientä snäckiä. Lapsista hauskaa syödä minikokoisesta (ja suurihintaisesta :D!) sipsipussista. Laivamatkoille ostamme vesipulloja ja pillimehuja hyttiin.
  • Nälkäinen lapsi (& aikuinen!!) on kiukkuinen matkaseuralainen.
  • Pakkaan myös mukaan sellaisia vaatteita jotka ovat pian menossa pieneksi. Jätän ne vikana lomapäivänä (Suomessa) vaatekeräyslaatikkoon. Matkalaukku kevenee! Samoin puhkiluetut Aku Ankka - sarjikset on näppärä ottaa mukaan. Kevyet lehdet menevät pieneen tilaan ja päätyvät loman lopuksi paperinkeräykseen.
  • Ennen reissua valitaan Netflixistä koko perheen leffa joka ladataan valmiiksi ja katsotaan sitten tabletilta. Mutta NF tai tabletti ei ole koko aika käsillä. Uno-korttien parissa viihtyy koko perhe niin lentokentällä, hytissä kuin vaikka junassakin. :)

Nyt ei tullut muuta mieleen. Ja voi olla, että unohdin jotain tuikitärkeää. Mutta laitetaan nyt nämä ja kommenteissa saa ja PITÄÄ laittaa lisää vinkkejä! (Vaikka en pystykään nyt vastaamaan.)

Tiistaiterkut! :) 

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Suomi-loma 2019: Imatran kylpylä

Olin ollut niin pitkän ajan pois blogista, että oli jo tultava postailemaan. Kännykkäpostailu ei ole välttämättä minun lempipuuhaani, mutta haittaako tuo mitään!? :D Mitäs kaikkea olemme Suomessa puuhailleet? Noh, kaikenlaista kivaa tietenkin. Viime vuonna asuinpaikkanamme toimi viikon ajan ihana mökki, mutta tänä vuonna jouduimme perumaan mökkibuukkauksemme jonka olimme tehneet jo hyvissä ajoin. Jostain syytä varaus(?)järjestelmä oli laittanut mökkiviikkomme aivan eri päivämäärään ja myöhemmin meille ehdotettiin toista ajankohtaa, joka kyllä meille sopi. Sitten kuitenkin se taas vaihtui ja halusimme perua koko mökin. En tiedä yritettiinkö meitä huijata vai mikä peli oli kyseessä.

Kun emme saaneet mökkiä päätimme sitten kokeilla jos löytäisimme vielä melko viime tingassa kivan kylpyläloman. Päädyimme Imatran kylpylään, jossa emme olleet koskaan vierailletkaan. Meillä oli varsin uusi, tilava lomahuoneisto ja hienot puitteet. Kylpylän puolella oli kiva polskia kahdesti päivässä ja muuten vietimme aikaa lähiseuduilla. Ja kyllä siellä tekemistä riittää, jos ei halua uiskennella itseään rusinaksi ;) aamusta iltaan.

Lähellä on niin golfkenttä kuin lenkkimaastot, Angry Birds sisäleikkipuisto, kiipeilypuisto löytyvät myös perheen nuorisolle yms. Itse kylpylä-resortissa on muutama kauppa, kahvila, ravintola, keilahalli yms.

Nyt ei löydy kuvia itse kylpylän puolelta, siellä ei kännykkää käytetty! :D Mutta huoneestamme on muutama kuva.

Ihanaa heinäkuun loppupuolta Sinulle!














Edit
Huomasin, että olin unohtanut lisätä kuvan jossa näkyy lomahuoneiston keittiö. Nyt on sekin lisätty ensimmäiseksi. Ja mainitaan vielä, että keittiö oli hyvin varusteltu. Kaikki kodinkoneetkin olivat laadukasta Boschia ja astioita ja ruoanlaittovälineitä oli jos jonkinlaista. Tällä kertaa nautimme valmiista ruoista ravintoloissa, mutta ruoanlaitto olisi kyllä onnistunut mainiosti. Ja brekut olisi voinut syödä aamuisin vaikkapa viihtyisällä, lasitetulla terassille. 

lauantai 13. heinäkuuta 2019

Suomi-loma 2019 part I

Kun saavumme Suomen kamaralle hilpaisemme ensimmäiseksi kauppaan. (No ei nyt ihan ihkaensimmäiseksi, mutta you get the point ;)) On niin ihana tuoksutella paistopisteen tuoreita riisipiirakoita tai sokerisia, muhkeita munkkirinkeleitä (<-- ei saa Saksasta). Ostamme kalaa marketin tiskiltä ja ihastelemme upeaa valikoimaa (meidän pikkukaupungin kalavalikoima ei ole kummoinen). Mies ostaa monta pulloa Hartwallin limsoja ja juo jäähdytettynä saunan jälkeen ison lasillisen Palmaa tai Jaffaa. Aurajuustokimpaleesta puraistaan iso pala ja toisessa kourassa on Buffet-jätski (mieluinen mintunmakuinen), siitäkin haukataan vähintään yhtä iso pala ja huuhdellaan alas rasvattomalla maidolla. (Jostain syystä juon maitoa vain Suomessa, en edes tiedä miksi...) Ruisleipäviipaleen päälle paksu kerros voita ja graavilohta, ripaus tilliä ja ääntä kohti.

Aika kliseisiä juttuja, mutta vaan niin hyviä ja toimii joka kerta. Pinaattilettupaketti puuttuu myös tuosta listasta, se on se minkä lapset valitsevat kaupasta. Isovanhempien luona niitä paistellaan voissa pannulla. Ja huuhdellaan alas Trip-mehulla. Aivan eri asia kuin Capri Sonne, heh. ;)



Tällaiset terkut tällä kertaa!
Palataan asiaan taas myöhemmin.

Pahoittelen,
yritin vastata kivoihin kommentteihin,
siinä epäonnistuen.
Blogger herjasi jotain ja yritin uudemman
kerran. Siis pahoitteluni!

Mukavaa viikonloppua!

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Kesälomamoodi

Nyt Koti Saksassa, sydän Suomessa jää (ansaitulle? ;)) kesälomalle ja bloggaaja käy ehkä tervehtimässä loman aikana silloin tällöin. Palataan sitten lomailujen jälkeen taas uudestaan ja toivottavasti on silloin paljon uutta kirjoiteltavaa ja vaikkapa iso kasa kuvia kesälomalta. :)










En jostain syystä pysty/osaa vastata kommentteihin kännykän välityksellä. Vastaukset jäävät pois siis sen takia, ei sen takia, että haluisin olla tyly. Don't get me wrong. ;)


Ihanaa kesää ja heinäkuuta kaikille, 
-A-


perjantai 5. heinäkuuta 2019

Mokkapalat









Koulussa on tapana juhlistaa myös synttäripäivää. Tällaiset herkut olivat sitten 
tänä vuonna tarjolla koulukavereille. Aikasempina vuosina olemme aina vieneet muffineja 
ja päiväkodissa taisimme myös viedä (helppoa pikkunaposteltavaa), mutta tänä vuonna 
veimme mokkapaloja. Ja olivat olleet suuri, suuri hitti! Viimeistä murua myöten meni 
kaikki ja teimme niitä pari pellillistä. :)

Se on ihan mukava tapa, että voi viedä juhlapäivänä herkkuja kouluun ja 
juhlistaa luokkakamujen kanssa. Ei nyt niin hyvää tuuria ole, että 
joka viikko olisi jonkun synttärit. ;) Ja eihän toki kaikki edes halua viedä 
leivoksia kouluun ja sekin on ihan ok. Mutta monet vievät kuitenkin jotain, 
keksejä tai karkkeja. 


Ja tämä ohje oli käytössä:
(ohje täältä, KLIK!)


Maistuvaa perjantaita!



keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Lasten hassut synttärimuffinit

Näistä synttärimuffineista tuli hassuja ja värikkäitä! Ted'istä ostetut 'silmät' ja paljon värikkäitä, isoja nonparelleja päälle. Ja osaan tuli myös hieman vaaleanpunaista hilettäkin. Ilmapallotikut löytyivät DM:sta. Puiset koristetikut ovat varmasti suurimmista suurin turhake, mutta lasten juhliin olen aiemminkin ostanut, kun ovat niin hauska pikkukoriste. :)


Tätä Arlan ohjetta käytin kuorrutukseen:


200 g maustamatonta tuorejuustoa
130 g pehmeää voita
5¾ dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria tai vaniljauutetta
1 tl sitruunamehua
haluamiasi elintarvikevärejä
Sekoita kaikki kuorrutuksen ainesosat ja värjää haluamallasi elintarvikevärillä. Ohjeella kuorruttaa 12-13 isoa muffinssia tai cupcakea.



Ja koska juhlapaikassa oli varsin lämmin, niin eihän se kuorrutus pysynyt kovin hyvänä. Juhlapäivänä lämpötilat taisivat huidella siellä +30 asteessa ja toki vaikutti sitten tarjoilujen ulkonäköönkin. Mutta kaikki maistuivat hyviltä, lapset pitivät ja ensi kerralla pitää muistaa ostaa vaan Lidlistä lisää sipsejä. Ne olivat sellainen hittituote, että monta pussia hävisi hetkessä lasten suihin! Kakkukuvatkin voin esitellä myöhemmin. :)



Muffinitaikina oli ihan perusresepti.




Herkullista keskiviikkoa!

tiistai 2. heinäkuuta 2019

Tomaatti - oliivi - punasipulifocaccia

Focaccia on helppo tehdä ja maistuu monelle. Päälle voi ripotella melkein mitä vain, sipulit ja valkosipulit voi jättää pois, jos eivät maistu kaikille syöjille. Juuri uunista tulleena, hieman lämpimänä on ihana herkku vaikkapa grilliruoan kaverina, kuten tälläkin kertaa.

Ja tässä tämä resepti, joka on ennenkin ollut blogissa:


(pellillinen)

3½ dl kädenlämpöistä vettä
25g tuoretta
1½ tl suolaa
½ dl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
n. 7 dl vehnäjauhoja


Ripottele kädenlämpöiseen veteen hiiva. Lisää oliiviöljy, 
hunaja ja suola. 
Lisää jauhot vähitellen ja vaivaa taikinaksi. 
Taikinan pitää olla joustavaa, mutta tahmeaa.
Anna kohota liinan alla 30 minuuttia.
Voitele leivinpaperi oliiviöljyllä.
Kumoa kohonnut taikina pellille leivinpaperin päälle, 
levitä tasaisesti jauhoitetuin sormin. 
Anna kohota vielä 30 minuuttia.
Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen.
Paina kuoppia kohonneeseen leipään jauhoitetulla sormella. 
Voitele koko leipä haluamallasi oliiviöljysekoituksella 
(esim yrttejä tai valkosipulia seassa) sekä lisää haluamasi 
täytteet (tomaatti, sipulit, oliivit, yrtit...).
Paista keskitasolla n. vartti, kunnes leipä on saanut väriä.
Voitele leipä lopuksi halutessasi vielä oliiviöljyllä.






Seassa oli pari punaista kirsikkatomaattia, mutta nuo keltaiset ovat jotenkin 
söpömpiä tuolla leivän uumenissa piilossa. :D








maanantai 1. heinäkuuta 2019

Salaattia maanantai-iltaan

Iltaa!

Nyt ei oikein runosuoni syki, eikä aina varmasti edes tarvitsekaan. Joskus riittää pari värikästä kuvaa ja muutaman rivin verran tekstiä. Halusin tulla vain sanomaan heipat ja hyvät illanjatkot. Täällä vielä ollaan toisella puolella blogia, vielä ei lomailla. :) Voin kirjoitella toiste minkälaiset kekkerit siellä koululla oli koulunsa päättäville perheineen. Ihan mukavaahan meillä oli, oikein kiva idea kaiken kaikkiaan.




Salaattisekoitus
Tomaatti
Vadelma
Mozzarella
Pinjansiemenet
Vadelma-balsamico





Kurkut erikseen, kahta kurkkufania
varten! :D