tiistai 3. syyskuuta 2019

Tomaattinen jauhelihavuoka

Nyt taas kehiin iisiä arkiruokaa, joka valmistuu käden käänteessä. Ja varsinkin, jos käytettävissä on valmis peruna-sipuli -sekoitus. Meilläpäin niitä ei valitettavasti kaupan pakasteaaltaasta löydy! (*Tähän kohtaan surullinen hymiö*) Perunoita ja sipuleita kuitenkin löytyy ;) ja laatikosta kuorimaveitsi sekä leikkuulauta! :D

Tässä resepti (löysin Kodin Kuvalehden - sivuilla):



500 g jauhelihaa
2 porkkanaa
2 tlk tomaattimurskaa
2 lihaliemikuutioita
1 dl persiljaa
1 pss peruna-sipulisekoitusta
100 g fetaa
1 tlk ruokakermaa
1 tl mustapippuria
1 rkl sokeria
suolaa



Ruskista jauheliha. Kuori ja raasta porkkanat. Lisää pannulle raaste, tomaattimurska, liemikuutiot ja persilja. Sekoita hyvin.
Sekoita kaikki aineet keskenään, juusto paloina. Mausta makusi mukaan.
Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 35-45 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä.




Löytyykö Suomesta kaupan pakastealtaasta erilaisia yrttejä, pienissä pakkauksissa? Ovat niin käteviä! Ostan mielläni aina tuoreen yrttiruukun, eniten tulee ostettua basilikaa sekä persiljaa. Mutta, jos kaupan valikoima näyttää nuutuneelta on tämä pakastevaihtoehto tosi hyvä. Meidän ruoasta tuli todella persiljainen ;), kun humpsautin kaikki yrtit vaan sekaan!


Tähän viikkoon mahtuu vielä pari kurssia...jännittää jo hieman valmiiksi. (Kuten olen ennenkin maininnut olen kova jännittämään kivojakin asioita.) Mutta kiva, että on taas tekemistä viikolla. Siitä tykkään! Niistä aiemmin mainitsemistani työjutuista, kun ei (vielä ainakaan...) kehkeytynyt mitään. Mutta hätä ei ole tämän näköinen, kaikkea muuta puuhaa ja askaretta löytyy kyllä. :)
Iloa viikkoosi!







Uuniin vasta menevät jauhelivuoat




Tässä kohtaa on jo sekaan kaadettu kermapurkki sekä fetajuustoa.
(Fetaa meni enemmän kuin 100 g....)




Porkkanatkin olivat tosi isot, että kahdesta sai ison määrän raastetta. 
Tähän voisi kyllä laittaa melkein mitä vihreää tahansa, piiloutuvat sopivasti 
jauhelihan joukkoon eikä muksut huomaa mitään (siis meidän muksut!). :)






6 kommenttia:

  1. Ei löydy pieniä pakkauksia yrttejä.Sipulia pilkottuna löytyy pakadtealtaasta.Itse kasvatan yrttejä ja laitan pieniin rasioihin pakkaseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma kasvattama onkin sitten se kaikista tuorein vaihtoehto. :) Pitääkin katsella löytyykö pakastealtaista sipulia, voi olla, että en ole vain bongannut...purjoa kyllä on! :)

      Poista
  2. Tuota on ihan pakko kokeilla pian! Vaikuttaa niin kivalta ohjeelta. Suomessa on niin paljon kaikkia puolivalmisteita, ettei taida monessakaan Euroopan maassa olla. Maukkaampaa kyllä saa, kun alusta alkaen tekee itse. Se nopeus on sitten toinen juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä totta, että täällä ehkä unohtaa sen mitä kaikkea saa Suomesta ja sitten ehkä Suomessa ollessa havahtuu taas niihin tarvikkeisiin mitä ei saa Saksasta. Kummassakin varmasti ne omat hyvät puolensa. Puolivalmiit, kun nopeuttavat arjen ruoalaitossa paljon.

      Poista
    2. Vahingossa poistin kommenttisi toisessa postauksessa! Ihan täysi vahinko! Maanantaina sormet toimivat näppäimistöllä ihan omia aikojaan. :D

      Poista