lauantai 15. syyskuuta 2018

Mustikka-rahkapullat






Nyt oli sellaista herkkua jota en ollut aiemmin tehnyt, mutta
ei varmasti ole viimeinen mustikkapullaleipominen...





Origo-mukit ovat vanhat lempparit. <3

Ovat häälahjamme. Meillä on myös kaksi vatia ja iso kulho.






Resepti KLIK!
(Meillä Kotona)



2 1/2 dl kevytmaitoa
1 kpl kuivahiivapussia
1 dl sokeria
1 tl kardemummaa
1 tl suolaa
7 dl vehnäjauhoja
100 g voita

Voiteluun
1 kpl munaa

Täyte
5 dl mustikoita
250 g maitorahkaa
1 dl sokeria
1 kpl munaa
1 tl kardemummaa




Kuumenna maito 42-asteiseksi. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja vatkaa nesteeseen. Lisää sokeri, kardemumma ja suola. Sekoita joukkoon noin puolet jauhoista. Vatkaa vellimäistä seosta hetki, niin taikinaan muodostuu parempi sitko. Alusta loput jauhot taikinaan. Vaivaa taikinaan loppuvaiheessa pehmeä, huoneenlämpöinen voi.

Peitä kulho ja kohota taikina kooltaan lähes kaksinkertaiseksi.

Jaa kohonnut taikina 24 palaan ja pyörittele pulliksi. Kohota.
Painele pulliin syvennykset esimerkiksi juomalasin pohjalla. Voitele pullat munalla ja ripottele syvennyksiin mustikat. Sekoita rahkan joukkoon sokeri, muna ja kardemumma. Jaa täyte mustikoiden päälle.

Paista mustikka-rahkapullia 200-asteisessa uunissa 12–15 minuuttia.


Itse tein ohjeen 2-kertaisena ja käytin tuorehiivaa sekä varmasti reilun litran mustikoita. Täytettä tuli vähän liikaa, pieni määrä jäi yli. (Ja kuten kuvista näkyy...täytettä laitoin reilusti! :D)


Herkuttelemisiin!!


12 kommenttia:

  1. Voi että nyt olisi pakko päästä noiden piirakoiden kimppuun 😋
    Mukavaa lauantai-iltaa 💕 T Maija myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Nam mitä herkkuja! Mustikka, rahka ja aito pullataikina. Ei voi olla kuin hyvää! 😋
    Kiva käydä lukemassa blogiasi, vaikka olen aika 'hidas' kommentoimaan.
    👋Tsemppiä ja terveyttä sinne! 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kun kiva kuulla, että olet löytänyt pikkublogini pariin, tervetuloa. :) Mustikka-rahkapullat olivat kyllä hirmuhyviä vaikka itse sanonkin. ;)

      Poista
  3. Varmasti maistuu! Rahkaleivonnaiset ovat ihan lemppareitani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam, ovat hyviä. :) Pitää muistaa nämä aina, kun haluan vaikka tarjota jotain hyvää vieraille. Vaikka 'tavispullakin' on hyvää. :)

      Poista
  4. Kylläpäs näyttävät herkullisilta!😋😀

    VastaaPoista
  5. On kyllä herkullisen näköisiä tulee ihan vesikielelle. Kylmä maito ja herkullinen vähän lämmin pulla varmasti on hyvä yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä pitää tehdä pian lisää, ja iso satsi. :) Kylmän maidon kanssa pulla on todella maukasta, tulee lapsuuus mieleen. :)

      Poista
  6. Juuri viikonloppuna poimin mustikoita ison kasan. Melkein pakko pistää tämä ohje testiin ja mustikat heti käyttöön :)

    VastaaPoista