tiistai 10. syyskuuta 2019

Roskia, roskia siellä täällä

Tästä(kin) aiheesta olen halunnut kirjoittaa jo tovin oman postauksen. Asiasta joka saa minut toisinaan ihan raivon valtaan ja näkemään punaista. Jotain jota näen joka ikinen päivä kaupungilla kulkiessa ja fillarin satulasta käsin. Nimittäin roskaaminen!

En sano tietenkään, että Suomessa tai jossain muussa maassa näitä roskaajia ei olisi. Se on valitettavaa se. Niitä löytyy ihan kaikkialta. Mutta nyt reilut 8 vuotta Saksassa asuttuani olen nähnyt jo jonkilaista typeryyttä. Siis liittyen tähän roskaongelmaan. Mutta miksi on näin? Miksi omasta mielestäni näen jonkun verran enemmän sitä mäkkäriroskaa ja juomapulloja juuri täällä enkä koti-Suomessa? Selittääkö sen vain yksinkertaisesti suuri väkiluku ja muutenkin se, että ihmiset nyt vaan ovat niin erilaisia. Itse siis asumme pienehkössä kaupungissa (emme kuitenkaan missään sadan ihmisen kylässä...), mutta tämä roskaisuus on pistänyt silmään jo pidempään. Ja toki, voisin ottaa kumihanskat käteeni ja muovipussin kainalooni ja lähtisin itse tuonne raitille jalankulkukäytäviä putsailemaan. Voi kuulkaas, niin monet kerrat olen laittanut kaupungilla lenteleviä roskia oikeaan paikkaan.




  • Ruokamarkettien ostoskärrykatokset ovat usein hurjan näköisiä. Siellä on mm. pahvipakkauksia. Eli jos henkilö x tietää, että pahvin sisältä löytyy vielä muovikääre, se pahvi hylätään rohkeasti sinne katokseen. Näitä näen harva se päivä. Katoksesta olen löytänyt myös kodinkoneiden osia...kyllä!
  • Olin viemässä ostokärryä takaisin katokseen. Edelläni kulki rouvashenkilö joka jätti kärrynsä ennen minua. Hän oli jättänyt kärryn täyteen pahvi- ja muovijätettä! Mm. viinirypäleiden ympärillä olevat muovilaatikot! Nainen jätti siis nämä kaikki ilmekään värähtämättä kärryyn, seuraavan asiakkaan harmiksi. Siinä vieressä olisi ollut kyllä roskis. Ja useissa kaupoissa on eteisissä omat lajittelupisteensä pahville, paperille yms.
  • Aiemmassa kodissa ongelmana oli kahvinjuojat. Meidän portilla oli harva se päivä take-away kahvikuppeja. Siis viikottain näitä sai olla napsimassa roskapussiin.
  • Jos olemme menossa Mäkkäriin tai edes sinne suunnalle saa olla jo valmiina silmät kiinni. Siinä parkkipaikalla on oikein hyvät roskikset, varmasti näkyvät kaikille ohikulkeville. Mutta silti ne roskakasat parkkiruuduissa kasvavat kasvamistaan. Hampparin pureskelija ei ole jaksanut kulkea sitä paria metriä roskikselle.
  • Pari päivää sitten talomme eteen oli hylätty roskapussi. Jota uteliaat linnut olivat käyneet jo nokkimassa. Katumme on aika vilkas, joten liikennettä on. Oliko joku sitten päättänyt illalla dumpata roskansa meidän talon eteen, ajatellen, että hieman hämärällä ei kukaan ole näkemässä. 

Älkää siis ymmärtäkö väärin. En ole dissaamassa kaikkia saksalaisia :D :D ainoastaan niitä typeryksiä jotka roskaavat! Olkoot sitten vaikka Suomesta, ei sillä kansalaisuudella ole väliä vaan sillä käytöksellä. Kommenttiboksissa voi laittaa kokemuksia, että onko jossakin mielestänne enemmän kaduilla roskaa kuin jossain muualla. Voi olla, että olen itse ollut siinä tilanteessa niin vihainen ja turhautunut. En ole vain jaksanut muistella sitä kuinka toisaalta täällä on niin kaunista luontoa ja pihat sekä puistot kauniita sekä (aina) hyvin hoidettuja. Kun joku asia ottaa kupoliin niin se korostuu x 100! :D


Trotzdem, mag ich dich Deutschland... <3

6 kommenttia:

  1. Kurjaa, kun roskataan :(

    Varmaan isoon maahan mahtuu enemmän myös niitä, jotka roskaavat, vaikka prosentuaalisestikin olisi sama määrä.

    Kiinnostaa onko siellä saksassa miten tuo roskauskulttuuri. Siis tarkoitan jotain kampanjoita tms. Muistan, että täällä on ainakin ollut jossain vaiheessa iso juttu roska päivässä -liike ja jossain suomalaisessa ohjelmassa innostettiin keräämään roskia.

    Toki kaikki lähtee sieltä kotoa ja niistä tavoista mitä muut ympärillä tekee. Muistan, että vielä 80-luvulla oli aika yleistä heittää roskia autonikkunasta. Sitten oli kampanjoita tms. ettei näin tehdä. Silti joka kevät näkee miten monta jätesäkillistä roskia on tienpielistä urheiluseurat tms. keränneet. Mutta onneksi oikeaan suuntaan taidetaan olla menossa.

    Kyllä täällä Suomessakin näkee usein, varsinkin koulujen lähistöllä, karkkipapereita yms. Silloin, kun olin itse yläasteella niin jälki-istunnossa olevat joutuivat välillä niitä keräämään. Itse on onneksi jälki-istuntoon ole koskaan joutunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista nähneeni sellaisia kampanjoita, varmasti voi hyvin ollakin. Sellaisia sietäisi olla joka paikassa, hieno idea. Mutta muutaman kerran olen nähnyt isomman koulun pihaalueella koululaisia muovipusseineen. Isolla porukalla keräsivät koulun alueelta ja lähiympäristöstä roskia. En tiedä sitten onko yleinen tapa, vai olenko nyt vain sattunut näkemään ehkä kolme kertaa. Sekin sietäisi olla vaikka 2 kertaa lukuvuodessa. Tai olkoot kerran viikossa. :) Hyvää opetusta lapsille ja nuorille.

      Poista
  2. Oletko huomannut, että Saksassa kaikilla jätteenkeruuastioilla on nimi: Sulo tai Otto. Meidän taloyhtiöllä on Ottoja.
    Kyllä on vaivalloista opettaa lapsosia siivoamaan roskansa. Oppivat kaiketi vasta omassa kämpässään.
    Meidän 14 osakkaan taloyhteisössämme jätehuolto toimii muuten hyvin, mutta 1,1 m³:n paperinkeruusäiliö ei oikein riitä, kun se tyhjennetään joka toinen viikko. Kaikki ilmeiseti vaanivat sitten, milloin se tyhjennetään ja hyökkäävät heti viemään pakkaustavaransa sinne. Ihmiset tilaavat paljon tavaraa netistä. Jos en pidä varaani, niin minun pakettini eivät enää mahdu. Puolen viikon päästä se on melkein täynnä, kun kaikki eivät viitsi edes talloa isoja paketteja littanoiksi. Jokuhan ne sitten talloo, ja se joku olen usein minä.Itse vetelen Teppichmesserillä kartonit paloiksi.
    Meidän jätesäiliömme ovat lukollisessa aitauksessa. Ei niitä kukaan varasta, mutta jotkut toisivat lisää. Naapurissa on omakotitaloja, joilla on pienet jätesäiliöt ja toivat salaa meille roinaansa. Jätehuolto on kallis, ja kaupunki suunnittelee, että jätemaksut kerättäisiin painon mukaan. Johonkin pitäisi asentaa jotakin laitteita painoa laskemaan. Jäte on arvokasta kauppatavaraa ja siitä kilpailevat useat firmat.
    Kaupungin puhtaanapitolaitos polttaa sekajätteen kaukolämmöksi ja ostaa jopa muualta lisää jätettä. Meillä on der Grüne Punkt- merkki, mutta kaikki eivät huomaa, että pitää tarkastaa onko se merkki myös muovipakkauksissa, joita sujauttaa keltaiseen säkkiin/keruuastiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, kyllähän nyt roskasäiliölläkin pitää nimi olla. :D Se on kyllä totta, että nykyään, kun ihmiset tilaavat enemmän ja enemmän tavaraa nettikaupoista niin sitä pahvia ja muovia tulee kyllä aika paljon. Meidän roskasäiliöt ovat myös lukollisessa aitauksessa ja kai se tosiaan on sitä varten, että muut eivät toisi roskapussejaan meidän säiliöihin.

      Poista
  3. Todella ärsyttävää. Monet aikuiset ihmiset eivät vain välitä. Ihmetteln miksi on niin vaikeaa kantaa se roska lähimpään roskiin. Varmasti niitä siellä saksassakin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä onko syynä roskia heittelevät nuoret vai välinpitämättömät aikuiset, toki ei sillä niin väliä. Mutta on se kumma, että se tuote (esim. take-away -kahvi) jaksetaan ostaa ja kantaa kädessä, mutta lopulta päätyy ojaan tai keskelle tietä vaikkapa. Miten ihmeessä ei jakseta kantaa vaikka taskussa ja kotona sitten laittaa oikeaan roskasäiliöön. Maapallolla tallustaa kaikenlaisia ihmisiä... :/

      Poista