tiistai 25. tammikuuta 2022

Täytetyt croisantit


Viikonloppuna olimme miehen kanssa kahdestaan kävelylenkillä, lasten ollessa kavereidensa luona kyläilemässä. Ehdotin miehelle, että ottaisimme eväät mukaan ja tekisimme eväsleivät kotona löytyvistä croisanteista ja ottaisimme teetä termospullossa mukaan. Voitte varmaan arvata, että muistimmeko me ottaa ne eväät? ;) Tulimme kotiin ja valmistimme ne croisantit meille välipalaksi. Parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan! Ennen täyttämistä lämmitimme croisantit uunissa ja juustosta leikkasimme ihanan paksut palaset. Rucola tai salaatinlehdet olisivat olleet myös kiva lisä, mutta niitä ei nyt tällä kertaa löytynyt. Mutta ensi kerralla! 





-valkohomejuustoa
- kirsikkatomaatteja
- ilmakuivattua kinkkua
- bresaolaa ym.







Punainen Teema-lautanen on valittu värin vuoksi... ;)

 

maanantai 24. tammikuuta 2022

Pieni tauluhylly












Viimeksi kehuin Jyskistä ostettua valopuuta ja tämä yllä olevassa kuvassa näkyvä täyspuinen taso on samasta paikasta. Ei ole mikään maksettu mainos! :)

Neljä valokuvakehystä päätyivät hyllylle, kun en vielä keksinyt, että minkä taulun tai taulut tähän laittaisin. Paperilappuset peittävät sievät lasten kasvot. ;) Vanha matkamuisto (pöllö) löytyi kirjahyllystä ja huhuilee nyt näkösällä.

Heirolin kakkualusta ja lasikupu on sen verran iso kokonaisuus, että en ole vielä keksinyt mitään hyvää säilytyspaikkaa... Joku päivä ruokakomerossa on sen verran tilaa, että mahtuvat sinne. Ystäviltä saadun punotun lyhdyn sisällä on aina joko led-tuikku tai valonauha. Kesällä kiva laittaa ulos parvekkeen pöydälle. Tykkään kepeästä lyhdystä kovasti!

Kori pursuilee Suomesta tai paikallisesta marketista ostettuja (villa)lankoja, pitää taas tarttua joku ilta sukkapuikkoihin. Suunnitelmissa on kutoa lasten serkulle synttärilahjaksi 
sukat. Ehkä tartun vielä tänään puikkoihin! 

Aamulla sähkömiehet pimpottivat ovikelloa jo vähän yli kahdeksan. Seisoivat oven takana maskeissaan ja minäkin kaivoin ripeästi omani, turvallisuus ennen kaikkea! Nuoret miehet olivat nopeita ja jo reilussa puolessa tunnissa työt oli tehty. Sähkösanasto on vähän huteralla pohjalla ;) omalla kohdallani, mutta kai he ymmärsivät, 
kun hommat tulivat tehtyä. Ammattilaiset kyllä ymmärtävät, olkoot selitys sitten kuinka heikkoa saksaa tahansa! :D

Sähköt pelaa, taivas on harmaa, kotityöt on tehty, nyt kauppaan!
Mukavaa maanantaita!


 

perjantai 21. tammikuuta 2022

Banaani-suklaamuffineja & harmituksia

Miten kivasti tuo Jyskin valopuu sädehtii sadepisaraisen ikkunan takaa! Niin hyvä ostos ja suosittelen käväisemään Jyskissä noutamassa samanlaisen! :D Antaa iloa näin ikkunan lävitsekin. :)



Kun taas kerran tummia pilkkubanaaneja on hedelmäkori pullollaan (no ei nyt pullollaan, mutta muutama) silloin leivotaan jotain herkkua. Nämä muffnisit olivat sellainen viime hetken päähänpisto ja tosiaan nämä leivonnaiset tulivat tarpeen. Eilen oli nimittäin sellainen päivä, että en ihan hetkeen halua samanlaista...

Ystävä sai sairaskohtauksen, surin sitä, kummipoika loukkaantui Suomessa ja eräs rouva kolhi minun autoani (joka oli parkkiruudussa ilman minua)....että otti pattiin koko päivän!! Tärkeintä on, että ystävä sekä kummipoika paranevat ja autoja voi aina korjata!



Kuvien myötä toivotan sinulle leppoisaa viikonloppua & pysykää terveinä!








Banaani-suklaamuffinsit


2 kananmunaa
150 g sokeria
1 tl vaniljasokeria
200 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl jauhettua kanelia
125 g voita
2 kypsää banaania
100 g tummaa suklaata

Vatkaa kananmunat, sokeri ja vaniljasokeri valkoiseksi vaahdoksi. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja kaneli. Sulata voi miedolla lämmöllä ja anna jäähtyä. Sekoita jauhot ja sulatettu, jäähdytetty voi munaseokseen muussatun banaanin ja hienonnetun suklaan kanssa. Paista 200 °C:ssa uunin keskiosassa 15-20 minuuttia.


Ohje Arla, KLIK!









p.s. Joulun jälkeen kodissaan kaatunut iäkäs sukulainen on päässyt vihdoin kotiin. Eilisten tapahtumien jälkeen hän tuli mieleeni ja laitoin hänelle heti tekstiviestiä. Muistakaa lähimmäisiä, sinulle sekä hänelle tulee hyvä, lämmin olo, kun huolehdit. <3

maanantai 17. tammikuuta 2022

Viikonloppu & uudet tulppaanit




EDIT Otsikko unohtui! Voi apua & anteeksi! :D



Viikonloppu oli rauhallinen ja hyvin tuikitavallinen. Ehkä tällaisiakin viikonloppuja tarvitaan, että ei olla koko aika menossa ja hosumassa joka suuntaan.

Lasten harrastuspäivät sijoittuvat loppuviikkoon ja kuskaan heitä harrastuksiin torstaisin, perjantaisin sekä lauantaisin. Torstain sisäliikuntakerho ei ole hirmukaukana, mutta sadeilmalla äiti kuskaa muksut mielellään. Käyn vaikka siinä samalla ruokakaupassa, kun kerta ratin takana olen. Kein Problem! Ja hakiessa on kiva kuulla tuoreeltaan, että mitä on tapahtunut ja mitä erikoista tehtiin sillä kertaa. :)

Lauantaina treenikaveri oli yrittänyt provosoida meidän poikaa ja oli yrittänyt lannistaa siskonsa hyvää karate-edistymistä. Mutta poika osasikin olla hätkähtämättä ja oli kehunut siskoaan oikein urakalla. Siskoa nauratti takapenkillä, kun veljensä selitti pukuhuoneen tapahtumat. Rakkaiden puolia pidetään aina ja kaikissa tilanteissa. Ja ehkä se toinenkin osapuoli oppi tästä jotain. Toivotaan ainakin näin.

Sunnuntaina hyppäsimme pyöriemme selkään aikeenamme käydä pikkulenkillä. Suunnilleen puolivälissä matkaa alkoi satamaan niin paljon, että käännyimme takaisin, tulimme kotiin tekemään pullaa! Heh, pullabileet oli tosiaan ansaittu sen hurjan urheilusuorituksen jälkeen. ;) Alkuviikko on siis pullan mutustelua ja kokeisiin lukua (tai luojan kiitos se ranskan koe on lapsilla, ei minulla! ;)) 

Tänään tulee myös keittiökaappien korjaaja(t) ja jossain välissä käyn kukkakaupassa! Kuvissa vilahtaa Lidlin tulppaanit joita pitää ostaa jokaisella ruokakauppareissulla.





ILOA VIIKKOON!

 

torstai 13. tammikuuta 2022

Käsinkudottu pellavakaitaliina




















Ennen joulua ostin näin kauniin käsinkudotun pellavakaitaliinan. Vaikka ostin tämän juuri joulun alla iski tämä heti silmääni vaikka ei ollutkaan "jouluisen" värinen. Olen aina pitänyt turkoosista ja tässä se yhdistyy kivasti keltaisen kanssa. Voi että, miten jotkut osaavat? En edes ymmärrä kuinka kauan aikaa tähän on kulunut kallista käsityöläisihmisen aikaa...

Tulppaaneja ei löytynyt siitä kaupasta jossa kävin alkuviikosta, joten hyasintilla mennään! Ruukkukin oli oikein kiva, vaikka ruukkujakin tässä taloudessa taitaa olla sen verran, että riittää koko naapuruston tarpeisiin. Mutta aina yksi pieni mahtuu joukon jatkoksi...(Ja hyvä, että emme ole hajusteyliherkkiä, tykkään hyasintin tuoksusta todella paljon.)

Joululahjoiksi saatuja kynttilöitä pitää muistaa polttaa, että kevään tullen voi sitten hankkia hieman värikkäämpiä. Näiden seuraan sopisi kyllä joku muukin väriläiskä kuin pelkkä kaitaliina. Huonetuoksu löytyi myös Joulupukilta saadusta paketista!)

Mukavaa torstaita sinulle!



 

keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Broilerisalaattia oliivilla ja pinjansiemenillä



















salaattisekoitusta
punainen paprika
kurkkua
paprikatäytteisiä oliiveja
paahdettuja pinjansiemeniä
mozzarellaa

balsamico + oliiviöljy
broileria ja keitettyä kananmunia



Meidän päivän ruoan päättää yleensä perheen pääkokki eli minä. ;) Viikonloppuisin lapset ovat mukana ruokakaupassa valitsemassa mieleisiään raaka-aineita. Arkisin käyn kaupassa yksin ja oikeastaan tykkään siitä, saan mennä turbovauhtia eikä kukaan hidasta menoa tai sitten haahuilen kaikki hyllyt läpi. :) Jos käymme ulkona syömässä, saavat lapset valita mieleisen ravintolan, että maistuu sitten tilatut annokset molemmille. Perjantai on meidän ravintolapäivä ja se johtuu ihan siitä, kun lasten karateharkat loppuvat vasta seitsemän jälkeen. (Mutta ruokaisa salaattikin on nopeasti valmistuva iltapala!)

Suomalaisia ruissipsejä voisin syödä vaikka ammatikseni! Syön yleensä vain tuorejuuston kanssa, ei välttämättä tarvitse mitään muuta, nams. Tuo pieni kupillinen, joka näkyy kuvissa, ei kyllä riitä mihinkään!

-----------------------------

Mikä on sinun lempparisalaatti?
Minä tykkään juustoisista salaateista, laadusta viis, kunhan on paljon juustoa! :D

 

tiistai 11. tammikuuta 2022

Uusi Pentikin pöytäliina (Fantasia-kangas)















Voi vitsit, että tämä kangas on kiva! 

Vaikka pohjaväri onkin tumma, oranssin, punaisen sekä vaaleanpunaisen sävyt tuovat hauskaa räväkkyyttä! Tämä passaa täydellisesti meidän rohkean väriseen, purppuraisen nojatuolin kanssa ihan todella hyvin. Ja nostettuani vanhan tulilatvan pöydälle, en edes ajatellut, että ruukku sopisi paremmin kuin hyvin pöytäliinan kanssa. 

Alessin teräksinen tarjoiluvati on meillä ollut vuosia ja Iittalan Ultima Thule -tarjoiluvateja meillä on kaksin kappalein. Vanhat suosikit kaivetaan aina esille. :)

Tänään on toisella muksulla hammaslääkäri, äiti pääsee kuskin paikalle ja myöhemmin 
lapset lukevat kokeisiin. Joululomailut ovat tosissaan ohi, kun heti on tiedossa muutamat kokeet. 

Tsemiä tiistaihin!



 

sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Joulu on kerätty pois!

Eihän sitä koskaan raaskisi tehdä, mutta jossain välissä se on kuitenkin tehtävä...Eli kerättävä joulukoristeet pois ja raahattava ne takaisin kellariin. Ajattelin, että tänään oli oiva tilaisuus kerätä kuusi, koristeet ja jouluiset tekstiilit, kun sain 3 paria apukäsiä kantamaan niitä alakertaan. Jos loput keräisin sitten kasseihin ensi viikolla.

Tytär tokaisi, että onpa meillä tosi tyhjää! :D Ja se on kyllä totta, että värikkäiden koristeiden poiskeräämisen jälkeen ei jäänyt mitään väriä. Piti äkkiä pistää uudet, Pentikin päälliset koristetyynyihin ja oli kaivettava Iittalan Kivi-tuikut esille. Niistä ainakin löytyy väriä! Ja huomenna ruokakauppareissulta tarttuu varmasti mukaan tuoreita leikkokukkia. (Jospa jo tulppaaneita löytyisi Aalto-maljakkoon. :) )

Keräsin siis kaikki koristeet (paitsi kuusenkoristeet) samaan paikkaan ja näin ollen oli helpompi pakata kaikki. Tekstiilit päätyivät S-marketin kestokassiin (sinne mahtui 2 villavilttiä, tyynynpäälliset, tonttulakit, 1 tyyny...yllättävän suuri kassi!) ja rikkimenevät koristeet mahtuivat muovilaatikoihin. Osan ympärille kääräisin hieman talouspaperia. Ja iso, uusi, punakantinen muovilaatikko on pelkästään joulukuusenkoristeille sekä muille pienille figuureille jotka mahtuivat laatikon koloihin sopivasti. 

Isot tontut ja muut hieman isommat päätyvät myös kestokassiin. On sitten helpompi myös kantaa kellariin!














Löytyy kaikenlaista kaveria, tonttua ja joulupukkia...


Mukavaa sunnuntaita sinulle!




perjantai 7. tammikuuta 2022

Uuden vuoden lupaus(ko?)

En yleensä tee lupauksia uudelle vuodelle. Yritän pitäytyä niissä omissa, huonoissa jo omaksutuissa tavoissa. ;) Toki, en voi kiistä, etteikö joka vuosi tammikuussa tulisi jotain pientä mieleen, että mitä voisi YRITTÄÄ tehdä toisin. Mutta koska en ole täydellisyyden tavoittelija minua ei kummoisesti haittaa, jos viikon päästä lupaukset on jo unohdettu ja kuopattu. :D

Mutta edellisen postauksen tiimoilta tuli yksi asia mieleeni. Mitäs jos sitä yrittäisi tehdä enemmän käsitöitä (eli niitä villasukkia yms.) tai jos sitä vaikka kaivaisi akryyli- ja vesivärit kaapista ja maalaisi jotakin pitkästä aikaa. Aiemmin tuli askarreltua ja maalattua ja yms. paljon enemmän. On kyllä tosi mukavaa ajanvietettä! 

(On tästä jo aikaa, mutta taisin luvata jotain taulua myös vanhemmilleni... Pitäisikö se lupaus lunastaa ja maalata jotain pientä?)

Ja ennen kuin kukaan kerkeää kyselemään, en ole mikään taiteilija, eli taidenäyttelyä ei ole luvassa ensi kesäksi. ;) Tykkään puuhastella kaikenlaista, kuten olette jo varmasti huomanneet. Mutta joskus itseään pitää muistuttaa, että mitä kaikkea muuta mukavaa voisi tehdä vapaa-aikana. 

Eräs ystävätär lupasi olla enemmän läsnä livenä ystävilleen kuin vain somessa. Ja se on muuten aivan loistava lupaus! Enemmän rupattelua kahden kesken, kuin sormet hellinä näpyttelyä kännykän ääressä. Mikään laite/sovellus ei korvaa ystävän seuraa. <3


Oletko sinä tehnyt uuden vuoden lupauksia?


MUKAVAA viikonloppua, blogi palaa ruotuun ensi viikolla! 

keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Hyvää uutta vuotta 2022! - Frohes neues Jahr!

Blogissa on ollut hiirenhiljaista. Joululomatauko venyi aika pitkäksi. Blogi on minulle rakas harrastus, mutta harvinaista, että maltoin olla näin pitkään postaamatta. Jouluttelut veivät niin mennessään, että ei ole kerinnyt. Mutta nyt on taas vuosi vaihtunut (en ymmärrä miten on mahdollista, vastahan oli kesä 2021?) ja uudet kujeet odottavat. Toivottavasti löytyy paljon virtaa sekä kivoja, uusia ideoita blogiin.

Joulun lisäksi joku muu asia on pitänyt minut "hyvin kiireisenä". ;) Olen nimittäin aivan totaalisesti hurahtanut villasukkien kudontaan ja sormenpäät hellinä tikuttelen menemään niin hyvin kuin osaan! Tuijotan kauniita tuotoksia IG:n villasukkasivuilta tai mistä nyt vaan ja haaveilen, että osaisin joku päivä tehdä yhtä hienoja. En pyydä kuuta taivaalta vain taidon ymmärtää miten niitä komeita unikkokuosi-sukkia kudotaan! :D

Mutta sinulle sinne ruudun toiselle puolen toivotan äärimmäisen hyvää tätä vuotta ja paljon, paljon terveyttä! ❤





Tässä pari esimerkkiä...


P.s. Miten teidän joulun & uuden vuoden juhlinnat sujuivat? Toinen vuosi peräkkäin, kun oli pakko juhlia hieman eri tavalla ja pienellä porukalla kenties...