lauantai 13. heinäkuuta 2019

Suomi-loma 2019 part I

Kun saavumme Suomen kamaralle hilpaisemme ensimmäiseksi kauppaan. (No ei nyt ihan ihkaensimmäiseksi, mutta you get the point ;)) On niin ihana tuoksutella paistopisteen tuoreita riisipiirakoita tai sokerisia, muhkeita munkkirinkeleitä (<-- ei saa Saksasta). Ostamme kalaa marketin tiskiltä ja ihastelemme upeaa valikoimaa (meidän pikkukaupungin kalavalikoima ei ole kummoinen). Mies ostaa monta pulloa Hartwallin limsoja ja juo jäähdytettynä saunan jälkeen ison lasillisen Palmaa tai Jaffaa. Aurajuustokimpaleesta puraistaan iso pala ja toisessa kourassa on Buffet-jätski (mieluinen mintunmakuinen), siitäkin haukataan vähintään yhtä iso pala ja huuhdellaan alas rasvattomalla maidolla. (Jostain syystä juon maitoa vain Suomessa, en edes tiedä miksi...) Ruisleipäviipaleen päälle paksu kerros voita ja graavilohta, ripaus tilliä ja ääntä kohti.

Aika kliseisiä juttuja, mutta vaan niin hyviä ja toimii joka kerta. Pinaattilettupaketti puuttuu myös tuosta listasta, se on se minkä lapset valitsevat kaupasta. Isovanhempien luona niitä paistellaan voissa pannulla. Ja huuhdellaan alas Trip-mehulla. Aivan eri asia kuin Capri Sonne, heh. ;)



Tällaiset terkut tällä kertaa!
Palataan asiaan taas myöhemmin.

Pahoittelen,
yritin vastata kivoihin kommentteihin,
siinä epäonnistuen.
Blogger herjasi jotain ja yritin uudemman
kerran. Siis pahoitteluni!

Mukavaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Mistäköhän nuo munkkirinkelit on kotoisin, kun Ruotsin sukulaisetkim haluaa aina munkkeja. Ei siis saa ainakaan Skoonesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ostetaan Suomi-lomilla berliininmunkkeja, munkkirinkeleitä yms aina vain markettien paistopisteeltä. Toki, jos tulee kahvila vastaan niin sieltäkin. Ihania, kun ovat oikein sokerisia. ;) Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  2. Hauska huomata, miten yksinkertaiset asiat nousevat kaivattujen kärkeen, kun on poissa Suomesta.
    Oikein ihanaa lomailua teille täällä Koti-Suomessa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on niin ihana tunne, kun voi ostaa sen Geisha-patukan tai rapean riisipiirakan tuosta noin vaan välipalaksi. Huuhdella alas vaikka omenaporeella, nams! ;) Suomessa tulee herkuteltua...liikaa ehkä!

      Poista