keskiviikko 14. elokuuta 2019

Ihan vaan arkiruokaa

Ihan kiva, että lomailut on lomailtu ja reissut heitetty. On kiva olla kotosalla ja puuhailla omassa keittössä. Välillä ei kyllä sytytä yhtään ja tulee tehtyä samoja arkiruokia päivästä ja viikosta toiseen. Mutta ei kai se haittaa, jos kuitenkin ruoka maistuu ja on edes vähän terveellistäkin. Kun saisi nuo muksutkin syömään ja kokeilemaan kaikenlaista (uutta). Olen ennenkin asiasta urputtanut, että meidän lapset ovat joskus niin hankalia syömäreitä vaikka kuinka ollaan annettu mahdollisuuksia maistaa kaikenlaista. Kyllä se varmasti siitä pikkuhiljaa, kun kasvavat vielä hiukan. En minäkään näin kaikkiruokainen ihan aina ole ollut. Aikansa kutakin.


Pakastelihapullat ovat lasten yksi lemppari. Eineshyllyssä olevat lihapullat eivät nimittäin Saksassa ole kovinkaan laadukkaita. Ovat niin rasvaisia ja suolaisia ja kumman makuisia (okei, makuasioista ei sovi kiistellä, mutta eivät ole meidän perheen herkkua). Mutta näistä pakasteesta löytyvistä pulleroista pitää koko perhe ja ovat meidän 'pikaruokaa'. Mikään ei kyllä voita kotitekoisia uunissa oikein tummiksi paistettuja lihapullia joissa on vaikka hieman fetajuustomurua sisällä, oi oi! Mutta pakastepullerot ajaa asiansa silloin tällöin.


Ja toki nopea salaatti kylkeen!

Maistuvaa keskiviikkoa,
mitäs on loppuviikkoon luvassa?
:)


















2 kommenttia: