maanantai 12. elokuuta 2019

København

Nyt on takana loma kauniissa Kööpenhaminassa ja ihana vajaa viikko siellä. Vaikka olin googletellut etukäteen, että millaista säätä osuu juuri, kun me olemme siellä niin sää kyllä yllätti jälleen kerran. Oli aurinkoa ja lämpöä kuin rajuja sadekuurojakin. Mutta sadettahan voi olla aina paossa kivoissa kaupoissa. ;) Tämä oli minulle ja lapsille toinen kerta kaupungissa, mies on käynyt siellä työn puolesta aiemminkin. Tykkään kaupungin fiiliksestä ja hyvin ystävällisistä ihmisistä. Niin monessa paikassa oli mukavia ihmisiä ja sait avun ihan varmasti. Taksikuski kertoi meille, että kaupungissa on n. 1,6-1,7 miljoonaa asukasta. Tuntuu suurelta luvulta se! Kaupunki ei toki ole halvimmasta päästä, se tuli huomattua muutaman kerran, kun olimme ravintolassa, mutta lomien jälkeen voi sitten elellä kaurapuurolla halutessaan. ;)

Minulla ei ollut aina puhelinta mukana kaupunkireissuillamme (kun unohdin sen muutaman kerran hotellihuoneeseen latautumaan!) niin kuvia minulla on rajoitetusti. :) Mutta lisäilenpä tähän postaukseen x-määrän randomkuvia kaupungista ja toiseen postaukseen voin laittaa kuvia Kööpenhaminan eläintarhasta kuin Tivolistakin.



Mukavaa maanantaita!






















Unicorn Power <3





















Täällä piipahdimme vessassa, heh! :D
Upea boutiquehotelli ihan Tivolin vieressä, 
hotellin nimi oli Nimb.




Ruokakaupan yhteydessä oli kiva leipomo josta 
ostimme herkulliset korvapuustit. 





Ostoskeskus Fisketorvet












Aurinkoisena päivänä ihmiset vuokrasivat veneitä tai kävivät 
uimassa merivesialtaissa. Me seurasimme vain vierestä, emmekä 
uskaltautuneet uimaan. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti