perjantai 30. elokuuta 2019

Lapset luokkaretkelle

Kun kävin viime keväänä ilmoittamassa lapset uuteen kouluun sekä maksamassa koulukirjoja minua informoitiin jo lastemme tulevasta luokkaretkestä. Oli tietysti ilo kuulla, että lapset pääsevät luokkakavereidensa kanssa muutaman päivän reissulle. Mutta samalla huvitti, että asiasta kerrottiin jo niin hyvissä ajoin. :) parempi kai näin päin.

Mutta nyt on jo selvät sävelet, että minne lapset ovat menossa ja aikataulukin jo selvillä. Sattuu vielä sopivasti keskelle kouluviikkoa. Koululaiset ovat varmasti mielissään, että ei tarvitse viikonloppua 'uhrata' tähän, heh! Reissun tarkoitus on mm. tutustua uusiin luokkakamuihin ja vahvistaa oppilaiden välisiä suhteita. Kuulostaa oikein järkevältä ja hyvältä.

Pakkaus tulee olemaan se kaikista vaikein osuus. :D Lista on niin pitkä ja kattava, että lasten on otettava matkalaukut, jotta kaikki mahtuvat varmasti mukaan. Ehkä auttavat sitten toisiaan, kun raahaavat matkalaukkujaan ympäri ämpäri leirikeskusta. Rahaa saa olla vain tietty summa mukana (Tämä on ollut ennenkin sääntönä kouluretkillä ym. Se on tosi hyvä idea. Sitten kaikilla se sama kymppi tai vitonen tuhlailurahaa eikä tule mitään ylilyöntejä eikä toisille paha mieli, kun toisilla on monta seteliä lompakossa...). Kännykätkin saa kuulemma ottaa mukaan, mutta niitä ei saa käyttää ihan koko aika. Sekin on hyvä juttu. Meillä on kotonakin sama kännykkäsääntö.

Lapset kasvavat ja reissaavat ilman vanhempiaan, kohta varmaan buukkaavat itse lentonsa Suomeen ja menevät vierailemaan isovanhemmillaan...

Lasten ollessa poissa tietää sitä, että me olemme miehen kanssa muutama päivä keskenään. Sanoin jo miehelle, että sitten syömme joka ilta eri ravintolassa! :D


Mukavaa viikonloppua,
syyskuun eka jo sunnuntaina.
Syksy is coming...

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta ryhmäytymiseltä! Kivaa teilläkin, kun pääsette joka ilta eri ravintolaan😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosi kiva, että lapsilla on tällainen koulu-/luokkaretki. Varmasti tosi hauskaa tekemistä ja kaikkea uutta. Vanhemmille vaan taitaa tulla ikävä... ;)

      Poista