lauantai 31. elokuuta 2019

Speltti-ruissämpylät

















Ja näihin herkullisiin sämpylöihin tuli käytettyä jauhopussien pohjat jotka sain ystävättäreltä. Elikkäs, ei olisi tullut tehtyä (?) tätäkään 
kokeilua ilman niitä. 

Mitäänhän ei kannata heti olla laittamassa roskiin (mitään siis käyttökelpoista!!) ennen kuin on kysynyt muutamalta ihmiseltä, että jos joku huolisi. Näin siis minullekin eksyi muutamat 
leivontatarvikkeet.



Tässä resepti:

5 dl kädenlämpöistä vettä
1 pussi kuivahiivaa
3 rkl siirappia 
(sokeri ja hunaja käy varmasti myös)
1 tl suolaa (minulla on myllyssä himalajansuolaa)
n. 8 dl spelttijauhoja
n. 4 dl ruisjauhoja
1/2 dl (rypsi)öljyä


  ------------------ 


Lisää suola ja siirappi veteen.
Sekoita jauhojen joukkoon kuivahiiva.
Lisää jauhoseos veteen.
Alusta taikina.
Anna kohota lämpimässä paikassa.
Leivo sämpyt ja anna kohota vielä hetki.
 Paista n. 12 min. 225 asteessa.



4 kommenttia:

  1. Herkullisia kuvia! Minäkin leivon usein pussinpohjasämpylöitä. Sillä tavalla saa aina erilaisia ja saa myös kaappia siivottua samalla. Spelttiä en ole koskaan itse käyttänyt, mutta syönyt spelttipuuroa, joka oli tosi hyvää. Täällä on vielä ihana kesäinen viikonloppu.
    Leppoisaa sunnuntaita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spelttipuuroa en ole kyllä kokeillutkaan. Täälläpäin on paljon kyllä spelttileipiä leipomoissa ja kaupoissa (Dinkelbrot) ja keksejä ym olen nähnyt myös. Ehkä joskus myös ostanut. :) Ihanaa syyskuuta sinulle! <3

      Poista
  2. Näyttävät kyllä niin herkulliselta... mielelläni maistaisin.
    Mukavaa alkavaa syksyä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kun olisin voinut lähettää muutamat sämpyt postin kautta....Ihanaa syyskuuta sinullekin! <3

      Poista