tiistai 28. toukokuuta 2024

Ostoksille!

Tänään hyppään ystäväni pienen sähköauton kyytiin ja ajamme lähikaupunkiin ostoksille. Ystävällä on ollut vasta vähän aikaa uusi menopeli ja hän pyysi, että lähtisimme jonnekin yhdessä ja ehdotti, että hän ajaisi. Minulle passaa varsin hyvin olla kartanlukijana. Tykkään kyllä ajaa. Minulla on ollut ajokortti 23 vuotta (??) ja vaikka poljenkin ympäriinsä sähköfillarillani pidän myös ajamisesta. Saksassa näkyy liikenteessä paljon joko sähköpyöriä tai -autoja. (Ruokakauppojen latauspaikat ovat aina täynnä ja kaupungilla saattaa törmätä myös sähköpyörien latauspisteisiin. Hyvä juttu sekin.)

Meidän nuorisolla on hyvät, pari vuotta vanhat polkupyörät eikä olla heti ostamassa sähköavusteisia vaikka niitäkin näkyy samanikäisillä. Koulumatkakaan ei ole pitkä ja kaikki kaveritkin asuvat ihan naapurustossa.




Tänään on tiedossa yhteistä aikaa ystävän kanssa ennen kuin hän lähtee viikoksi reissuun miehensä kanssa. Minulla on ostoslistassa muutama asia jotka ajattelin iltapäivällä ostaa: meikkivoide (minulla ei ole tällä hetkellä kuin BB-voide), kynsilakanpoistoaine (eilen käytin viimeiset tipat), musta tee (ehkä 10 pussia jäljellä), lyhythihainen kauluspaita pojalle (kesän kaikkiin juhliin) ja purkki/rasia/laatikko hiuspampuloille (edellinen meni rikki).

Ei mikään mahdoton tehtävä! Eikö vaan?

Mukavaa tiistaita, lämmittääkö aurinko mukavasti?


 





Ja ihanat punaiset pionit!



maanantai 27. toukokuuta 2024

Juustokupu (kirpparilöytö)









Tämä suloinen, vanha juustokupu ei ole tullut vielä käyttöön, mutta lupaan että tulee! Täällä meidän talossa asuu 3 juustohiirtä (tytär ei ole moneen vuoteen syönyt juustoa) ja joskus laitamme vieraillekin tarjolle muutamaa sorttia keksien ja hedelmien yms. kanssa. Mutta eikö olekin aika viehättävä? Kupu on aika korkea ja vati varmaan 25 cm leveä joten kyllä sinne muutama palanen mahtuu. Tai mitä jos sinne kumoaisi pienikokoisen juustokakun?

Tämä parin euron ostos on ollut mieleeni. Ja pidin sitä monta päivää koristeena ruokapöydällä. Kirpputoreilla ja vanhojen tavaroiden kaupoissa pitää olla silmät auki ja valmiina hyökkäämään mieleisten asioiden kimppuun ettei kukaan muu kerkeä ensin. ;)


Hauskaa maanantaita kaikille!


P.s. Meillä on maanantai alkanut siivouksella ja kohta lähden pojan kanssa hakemaan hänelle uusia pohjallisia. Harmi, että ainoa vapaa aika oli keskellä koulupäivää. Noh, tapaamisen jälkeen koululainen palaa pulpettinsa ääreen. 
 

torstai 23. toukokuuta 2024

Euroviisukatsomon herkut

 


Me katsoimme vajaa kaksi viikkoa sitten Euroviisut ystäviemme kotona. Tämä on jo kolmas kerta, kun katsomme viisut yhdessä. Kukaan meistä ei ole aiemmin ollut mikään maailman suurin viisufani, mutta ehkä nyt vuosien varrella olemme kaikki innostuneet enemmän. Yhdessä musiikkikilpailun katsominen onkin tosi hauskaa ja mielenkiintoista keskustella jokaisen omasta musiikkimausta. Ja sehän se vasta hauskaa onkin, kun jokaisella on ne omat lempparit ja jostain tykkää enemmän kuin toisesta. 

Ja että ilta sujuisi rattoisasti pitää olla tietenkin paljon syömistä sekä juomista. Veimme mennessämme kaksi kuohuviinipulloa. Toinen oli alkoholiton versio. Ostin myös pussillisen marenkeja koska ajattelin niiden sopivan hyvin gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle. Ja sitten valmistin nopeasti nämä kuvissa esiintyvät tikut. Toisessa versiossa on juustoa sekä viinirypäleitä (tumma + vaalea) ja toisessa kalamata-oliiveja, kirsikkatomaatteja, mozzarellapalloja, basilikaa ja loraus balsamicoa.







Ja ruokaa todella riitti! Meillä oli myös erilaisia juustoja, hapanleipää, erilaisia saksalaisia makkaroita, pähkinöitä, sipsejä, hummusta...Ja join pari Limoncello-spritziä illan aikana. :)

Näitä tikkuja voi kyllä väkertää iltapalaksi tai pikniklaukkuun ilman Euroviisujakin! KIVAA TORSTAITA!

tiistai 21. toukokuuta 2024

Kirpputorimaljakko

Nyt on ollut jos jonkinlaista juhlapyhää. Kaikki ovat ajoittuneet sopivasti kevääseen. Pääsiäinen oli tänä vuonna myöhään, vasta huhtikuussa ja toukokuussa oli helatorstai, Saksan isänpäivä sekä helluntai. Kaikki yhdessä läjässä. Saksan isänpäivä menee meillä yleensä vähän "ohi". Olemme aina juhlistaneet isää ja isoisää marraskuussa. :)

Poikaa on kovasti harmittanut, kun emme ole käyneet vielä tänä vuonna eläintarhassa. (Pääsiäisenä olimme reissussa, mutta muuten olemme olleet tosi paljon kotosalla.) Hän niin tykkää eläimistä ja kyllä meidän tytärkin. Mies on ollut työreissussa tosi paljon emmekä ole sitten kolmestaan käyneet lähikaupunkia kauempana. Minullakin on ollut töitä jonkun verran enkä koskaan tiedä saanko työvuoron seuraavaksi päiväksi vai en. Kieltäytyä toki saa, jos on jotain muuta menoa. Olen töissä silloin kun minua tarvitaan, en joka päivä enkä kahdeksasta neljään. Mutta yleensä saan tietää duunipäivistä ihan hyvissä ajoin. Näitä viime hetken juttuja on onneksi harvemmin.

Kotiin olen löytänyt pari edullista kirpputorilöytöä ja niistä toinen esiintyy alla olevassa kuvassa. Tykkään maljakosta hurjan paljon ja itse asiassa tästä löydöstä en maksanut mitään! Se oli menossa kiertoon eikä kierrätyskeskuksen myyntihyllyyn. Pelastin violetin, kapean maljakon lasinkeräyslaatikolta! Niin kiva ja kaunis värikin vielä. Toisesta ostoksesta (maksoinkohan siitä 2 euroa...) laitan kuvia vähän myöhemmin.









keskiviikko 8. toukokuuta 2024

Tomaattinen katkarapupasta

Moi! Tämä herkullinen pasta oli miehen valmistama. Meillä oli pakastimessa muutama katkarapupaketti ja kaapissa avattu spagettipakkaus, eli niistä tämä inspiraatio lähti. En edes usko, että hänellä oli käytössään mitään reseptiä, vaan lähti rohkeasti kokeilemaan ja kokkailemaan. (Hän on paljon uskaliaampi testailemaan ja käyttämään erilaisia mausteita ruokaa laittaessa kuin minä.) Pastasta tuli kyllä jymyhitti ja lapsetkin tykkäsivät kovasti. Ja koska tämä pastaruoka valmistui aika lailla lennossa ja kokki ei ole paljastanut ruoan salaisuuksia, voin kirjoittaa ylös vain käytetyt raaka-aineet. (Ja jokainen voi maustaa pastansa mielensä mukaan.)




(pakaste)katkaravut
spagetti
sipulia
valkosipulia
paprikaa
tomaattimurskaa
mausteet
parmesanraastetta



Tänään syömme melko varmasti noutoruokaa, 
sen verran paljon on tiedossa kaikkea ohjelmaa! Joskus ei aika riitä kotikokkailuun ja se on ihan ok, naapuriravintolan pizza tai lasagne ovat myös oikein hyviä vaihtoehtoja. 

tiistai 7. toukokuuta 2024

Broilerisalaatti aurinkokuivatuilla tomaateilla ja oliiveilla










 






Myöhäiset tiistai-illan terveiset! En viitsinyt mennä vielä nukkumaan vaan päätin tulla vielä koneen ääreen näpyttämään ja käsittelemään ison kasan kuvia. Kamera olikin jo aika täynnä kivoja kuvia. Katsoimme tyttären kanssa Euroviisujen ensimmäistä semifinaalia Suomeen edustajaan asti ja sen jälkeen meni telkku kiinni. Huomenna tytär voi tsekata tulokset ja nähdä miten Suomen kävi. (Tytär taisi kyllä tykätä Saksan esiintyjästä. Mutta Saksan kohdalla ei tarvitsekaan koskaan jännittää, että ollaanko finaalissa vai ei.) Euroviisuja tulee seurattua joka vuosi enemmän ja vähemmän tosissaan, riippuu vähän esiintyjistä. Mutta on kyllä suurta viihdettä ja joka vuosi tulee jännitettyä Suomen menestystä.

Yöllä ei ehkä ruveta pilkkomaan kurkkua ja paistamaan broileria salaattia varten, mutta ehkä sitten Euroviisujen finaalipäivänä. Nämä kuvat ovat siis viikonlopulta. Sateisena iltana ei huvittanut grillata ja teki mieli syödä hieman kevyemmin. Salaattijuustokuutiot jäi lisäämättä salaatin sekaan, kun tytär ei tykkää. Oman annoksen päälle sai lisätä niin paljon kuin halusi, he ketkä halusivat. 


Onko Euroviisu-menu jo suunniteltu? ;)


mieleistä salaattia
kurkkua
tuorejuustotäytteisiä minipaprikoita
maissia
aurinkokuivattua tomaattia
vihreitä oliiveja
salaattijuustoa
broileria (tai voi jättää poiskin ja lisätä jotain muuta)
 

sunnuntai 5. toukokuuta 2024

Tonnikala-lämppärit (lämpimät voileivät)

Heippa! Onko nälkä? Tässä helppoakin helpompi ohje nälkää taltuttamaan. :)

Meillä oli iso vuokaruisleipä ja lopuille piti keksiä jotain. En tiedä mistä himo lämppäreihin yht'äkkiä iski, mutta ei kaduta yhtään, nämä olivat oikein hyviä! Ja tonnikalan voi korvata jollain kasviksella ja saat näistä kasvisvaihtoehdon. Itsellänikin oli tarkoitus lisätä vielä tomaattiviipaleita, mutta se vain unohtui.

















leipäviipaleita
2 tonnikalapurkkia (öljy)
1 sipuli
tuoretta tilliä ja ruohosipulia
1 ranskankerma
mausteina sitruunapippuri, mustapippuri
ja kuivattu tilli + ruohosipuli
pienenpieni ripaus suolaa
cheddarjuustoa

Ja 225 asteiseen uuniin noin 10 min.


Ja sitten lounaalle!


lauantai 4. toukokuuta 2024

Juhlapäivän alkupalat



















Vappuna herkutellaan ja vuoden jokaisena päivänä. Jokainen herkuttelee oman mielensä mukaan ja vapun jälkeenkin munkit maistuvat mahtavilta. ;) Eikö? Nämä kuvat ovat vappuaatolta, mutta alkupalat sopivat ihan kaikkiin tilanteisiin. 

Ruokakaupassa käynti vappuaattona oli aika nopea suoritus vaikkei siellä paljon muita asiakkaita meidän lisäksi ollutkaan. Eli alkupalojen valinta kävi myös varsin joutuisasti. (Olen yleensäkin aika nopea asiakas. Jos tarvitsen housut menen kauppaan sovittamaan, jos löytyy hyvät, ostan ne. En lähde enää muihin kauppoihin. Ystäviä naurattaa tämä piirre. En jää vellomaan *mitä jos X-paikassa olisi parempi" ajatuksiin. :) )

Ja kuvissa pilkottaa myös Marianne-karkit, ne olivat lahja Suomesta ja kaikki syöty jo. Aina yhtä hyviä.


Mukavaa lauantaipäivää juuri sinulle! 🌹