maanantai 29. joulukuuta 2014

Tsatsikikakku










Tämä, jo kesällä valmistamani voileipäkakkutyyppinen tsatsikikakku, tuli jostain syystä mieleeni. En keksinyt mitään syytä sille ettenkö jakaisi reseptiä blogissa. :) Kakku on väsätty aikaa sitten, mutta tuoreessa muistissa on, että tsatsikikakku oli jymymenestys (valmistin kakun ystävän toiveesta illanistujaisiin) sekä hyvin maukasta.

Ohje löytyi Valion- sivuilta! Ehdottamasti kokeilemisen arvoinen, suht helppoa ja varsin näyttävä tarjottava perinteisten kala- tai lihavoileipäkakkujen rinnalle/paikalle. :)

Resepti, täältä!!




175 g ruisvuokaleipää
75 g voita
½ dl hienonnettua persiljaa

TÄYTE

4 liivatelehteä
150 g kesäkurpitsaa tai kurkkua
½ dl kurkkusalaattia
¼ dl kapriksia
1 tl sitruunapippuria
1 - 2 valkosipulin kynttä
2 tl juoksevaa hunajaa tai sokeria
2 prk (à 200 g) pehmeää raejuustoa
1 prk (200 g) crème fraîchea
2 rkl sitruunamehua
KORISTELUUN

rucolaa
pala (50 g)
kurkkua tai kesäkurpitsaa
1 dl paprikatäytteisiä oliiveja
¼ dl kapriksia
75 g graavilohta tai kylmäsavuhärkää


Murusta leipä monitoimikoneessa. Lisää voisula ja halutessasi hienonnettu persilja. Taputtele leivinpaperille irtopohjavuokaan (Ø sisämitta 22 cm). Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä n. 5 min. Leikkaa kesäkurpitsa tai kurkku aivan pieniksi kuutioiksi. Yhdistä ne, kurkkusalaatti, hienonnetut kaprikset, sitruunapippuri, murskattu valkosipuli, hunaja (tai sokeri), raejuusto ja crème fraîche.
Purista liivatteista ylimääräinen vesi. Liuota ne kiehuvan kuumaan sitruunamehuun, älä keitä. Sekoita liivateseos raejuustoseokseen. Kaada vuokaan. Peitä kelmulla. Anna hyytyä jääkaapissa 4 t tai yli yön ja koristele!




Sopisi vaikka uudenvuoden juhliin!

perjantai 19. joulukuuta 2014

Meidän joulu

Lasten jouluintoilu, Joulupukille kirjoitetut kirjeet ja lahjalistat saa aina hyvälle mielelle. Olkoon sitten minkälainen joulunvihaaja, Grinch, ei vaan voi olla hymyilemättä lasten jouluhössötyksille. :) Olen kyllä itsekin aikamoinen hössöttäjä ja saan pienen stressinkin aikaiseksi ennen juhlapyhiä, mutta kuitenkin siedettävissä rajoissa. ;) Olemme viettäneet niin monet joulut isovanhempien tykö, ja olemme siitä hyvin kiitollisia sekä onnellisia. 

Ennen lapsia vietimme joulut aviomieheni kanssa usein kahdestaan. Söimme juuri niitä herkkuja joista pidimme, välittämättä perinteisistä joulutraditioista. Pidämme kyllä perinteisistäkin jouluruoista, mutta kahdelle syöjälle oli niin paljon helpompi keksiä muuta juhlaruokaa, mitä nyt ikinä keksimmekään. :) Kahden hengen joulu ja juhlava tunnelma saatiin aikaan kaikesta muusta kuin useasta sortista joulupipareita tai laatikoita. Se tarkoitti meille lomaa, rauhoittumista, laatuaikaa ja kiireetttömyyttä sekä perheen ja ystävien näkemistä. Elokuvia, saunomista tai herkkuja unohtamatta. 

Mutta vanhemmiksi tulon jälkeen mennään lasten ehdoilla, tietenkin! Jännitetään Joulupukkia, näemme paljon sukulaisia sekä availemme kivoja lahjoja. Ja sehän on aivan ihanaa! 









Hyvää Joulua kaikille!


torstai 18. joulukuuta 2014

Joulun makuja










Joulu.
Tuoksuu.
Maistuu.
Joulun.
Aistii.



(Kuvassa joulustressin taltuttajat...ainakin kuvissa viimeisin. 
Rakastan ostaa kukkia ja toki saadakin. ;))


perjantai 12. joulukuuta 2014

Punainen tonttujoukko








Punaposkiset tontut olemme saaneet joskus pikkujoululahjaksi. Kolmas
tonttu, lakki silmillä oleva tonttu passaa porukkaan enemmän kuin 
hyvin. Puisen lampaan olen saanut monta vuotta sitten joululahjaksi.




Hurrikaanilyhty sai ympärilleen pajukranssin.
Pääsiäisenä kranssin ympärille voisi asetella höyheniä tai muita
koristeita. Ja sitten jouluksi jotain muuta. 




Joulutähti-tabletti on Suomesta, ja se on kirpputorilöytö. 
Setissä oli 4 eri kokoista pientä tablettia 
ja euron hintakin oli aika hyvä.


Tonttuterveisin!




Punaista tähteä & suklaata









Kuvassa näkyy ensimmäiset joululahjani. 
Yksi kaunis Lindtin suklaarasia jäi kuvaamatta.
Olen heikkona sieviin paketteihin. :)

















Ikean halpa (1,99 €) joulutähti on kestänyt ja ilahduttanut keittiön tasolla, ikkunan alla jo pitkään. Vaikka kukka onkin siinä silmien alla, kun tekee ruokaa tai touhuilee keittiössä en ole muistanut kastella kukkaa montaa kertaa. Muistin myös, että joulutähti tykkää niukammasta kastelusta ja se kyllä näkyy. :) Ei se toki enää uudenveroinen ole, mutta vielä punastuttaa keittiötä kauniisti. Valitettavasti enää ei ole järkeä ostaa uusia kukkia kotiin, kun pian olemme jo viettämässä joulua ihan muualla. 

Olen kovastikin leikkokukkien ystävä ja ostan viikottain lähikukkakaupasta joko valmiin kimpun tai teen itse jonkinlaisen asetelman. Lidlin ruusut/tulppaanit löytyvät myös aina ostoskärrystä, kun olen siellä ostoksilla. Olen huomannut Lidlin kukat ihan yhtä kestäväksi (ja hyväkuntoisiksi) kuin kukkakaupoissa. Toki tuen myös paikallisia kukkakauppoja. :) 

Viikonloppunakin on joulumarkkinoita tiedossa. Olemme käyneet tutustumassa jo neljiin eri markkinoihin ja aina vaan saksalainen markkinameininki jaksaa ihastuttaa minua, kaikki ne kauniit käsityöt ja tietysti ne herkutkin. :)


Mukavaa perjantaita!


tiistai 9. joulukuuta 2014

Tiikerikakut joulupakettiin






Tällä kertaa punavalkoisiin, Ikean Vinterkul 
pahvisiin kakkuvuokiin paistettiin tiikerikakut.
Koska sellofaania oli vaikea asetella kauniisti 
kakun ympärille sujautin pätkän elmukelmua suojaksi 
ja sidoin juuttinarulla pakettikortin päälle.

Tiikerikakku, Marmorkuche on varma valinta
herkkusuulle!



(Ajatus lahjasta tuli edellisenä päivänä, joten oli mentävä niillä tykötarpeilla 
joita kaapissa sillä hetkellä oli. Toki näin joulun alla on mukava käyttää vähän 
enemmän luovuutta ja kokeilla uusiakin juttuja. Myös lahjansaajan mieltymyksiä 
on hyvä kunnioittaa ja suklaahirmulle mutakakkua ja perinteisten joulumakujen 
ystäville hedelmäkakku jne. Ajatus tärkein ja paketointi tuo lisäpisteitä. ;))



Mitä sinä leivot ystävällesi?


Tomaattipiirakka pikkujouluihin

Maanantai ja maanantaiset pikkujoulut tulivat niin nopeasti ja varoittamatta (<--oli kyllä kalenterissa muistutus), että jäi tarjottavan pitkä pohdiskelu väliin. Olin eräälle juhliin osallistuvalle vastannut, että valmistaisin broileripiirakan. (Liharuoat ovat kyllä aina pieni kysymysmerkki, kun et voi ennalta tietää kaikista juhliin osallistujista etkä heidän ruokavalioistaan. Siksi valitsin lihattoman version ja valmistin tomaattisen piirakan. Josta tulikin todella hyvä vaikka itse sanonkin.)

Tämä jo aiemmin postaamaani resepti (täällä!) on helppo ja nopea. Jouduinkin muutamalle juhlavieraalle sanelemaan mitä piirakkapohjassani oli. Ja sain mm. kysymyksen miksi en ollut käyttänyt pohjassani vain vehnää. En osannut vastata mitään järkevää, koska varioin ohjeita aina silloin tällöin. :)

Pohjassa oli niin luomuvehnää, spelttiä kuin luomukaurarouhetta. Pohjast tuli maistuva, hiukan mureneva, mutta oikein helposti leikattava ja paistui nopeasti, kun painelin pohjan oikein ohueksi. Sopivankokoinen piirakkavuokakin on kaiken a ja o. 







Täytteessä; 1 punasipuli, 1 paprika, maissia, 
1 pkt vuohenjuusto tuorejuustoa, emmentalraastetta, 
kermaviilipurkki, ripaus suolaa/mustapippuria/valkopippuria, 
pari kananmunaa sekä koristeeksi halkaistut tomaatit.
200 astetta, n. 35 min

(sipulit ja paprikan kuullotin ensin pannulla)



Vain yksi palanen! 
Kotiin lähdön koittaessa
roudasimme valmistamamme ruoat kotiin... 
piirakkaa oli jäänyt jäljelle muutama palanen.


Pinaattiletut





Meillä pinaattiletut ovat välipalaherkku no. 1!
En olekaan paistanut pinaattilettuja pitkään aikaan.
Pitää välittömästi korjata tämä ilmiselvä vääryys!

Vihreät rautapommit uppoavat 
lasten suihin nopeasti. Parhaimmilta maistuvat
makeuttamattoman omppuhillon kera. (Mikä ei
maistuisi hyvältä sen kanssa??)

Pakastimesta löytyy vajaa rasiallinen...
onko tänä iltana iltapalaksi Kippari Kallen
herkkulettuja....NO ON!





1/2 l maitoa
2 1/2 dl vehnäjauhoja (spelttiä sekaan)
2 kananmunaa
1 tl suolaa
1-2 tl sokeria (en laita)
mustapippuria (en laita)
1/4 dl juoksevaa margariinia tai öljyä
1/2 ps (à 150 g) pinaattia (pakaste)
Paistamiseen
juoksevaa margariinia (tai voi/öljy)


Vatkaa keskenään maito, vehnäjauhot, munat ja mausteet.
Lisää öljy ja sulanut pinaatti. Anna taikinan turvota hetki.
Paista taikinasta kuumalla pannulla ohuita lettuja.



Ohje on napattu K-ruoka -sivuilta.


perjantai 5. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivän leivokset

Huomisen juhlapäivän, itsenäinen Suomi 97-vuotta, johdosta leivoin valkosuklaakuorrutteisia suklaapaloja.

Kun lähdin etsimään idealleni reseptiä (olin siis jo ostanut sinisen värisiä strösseleitä joilla koristelisin leivokset) löysin sattumalta Kinuskikissan siniristileivokset! Eli en todellakaan ollut ideani kanssa yksin. :) Lahjakas Kinuskikissa onkin pettämätön valinta etsiessäsi minkälaisia leivontaohjeita tahansa.

Ohje!



10-12 kappaletta

Pohja
150 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Kuorrutus
200 g valkosuklaata
½ dl kuohukermaa

Koristeet

sinisiä strösseleitä (tai vaikkapa pieniä, sinisiä karkkeja)



Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Sekoita munat yksitellen joukkoon. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle 1-1,5 cm paksuksi levyksi. Paista 200 asteessa 10-13 min. Anna jäähtyä.

Paloittele valkosuklaa mikronkestävään astiaan ja sulata miedolla lämmöllä (200 W) välillä sekoitellen. Lämmitä kuohukerma kattilassa, mutta älä anna kuumentua kiehuvaksi. Kaada valkosuklaasula ohuena nauhana vispilällä sekoittaen lämpimän kerman joukkoon. Jos seos tuntuu paksulta, siirrä kattila vielä hetkeksi levylle ”jälkilämpöön”.

Kaada kuorrute pohjan päälle ja levitä leveällä lastalla tai palettiveitsellä tasaiseksi. Kuorrute jähmettyy nopeasti, joten ole nopea.

Anna kuorrutteen jähmettyä jääkaapissa ja leikkaa levy sitten paloiksi. Ripottele palojen pinnalle sinisiä kimallerakeita ristin muotoon.






Note to yourself:
olisihan ne leivokset voinut leikata valmiiksi...

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Herkkuaamiainen uuden ystävän luona

Uusi tuttavani kutsui minut ja erään toisen rouvan aamiaiselle luokseen. Oi, mitkä herkut meitä odottivat! Katsokaa minkälainen (jättikokoinen) munakasruisleipä kinkulla, salaatilla ja juustolla odotti pöydässä! Ei jäänyt vieraat nälkäiseksi, kun vielä aamiaisen jälkiruoaksi söimme maittavaa mustikkapiirakkaa. *huoh* Vatsa täyttyy pelkästä näppäimistön näpyttelystä, kun mietinkin niitä herkkuja.....


Mukava tapa aloittaa päivä, tavata ystäviä, kertoa kuulumiset, syödä hyvin ja juoda monta kuppia teetä.

Hyvää huomenta sinullekin!








tiistai 2. joulukuuta 2014

Pähkinäsekoitus joululahjaksi

Halusin muistaa täällä asuvia ystäviäni jollain 'pienellä'. Käsityöihminen olen tiettyyn pisteeseen asti. En saa aikaiseksi 10 paria sukkia lyhyessä ajassa (saati pitkässä...heh) ja vaikka omaankin tällä hetkellä uudenkarhean, hyvän ompelukoneen ei joululahjasukkien tai muunkaan valmistaminen ollut mieleeni. (<--- ehkä sitten ensi vuonna)

Lehtitelineessä on vino pino suomalaisia joululehtiä, ne ovat allekirjoittaneen ehdottomia lemppareita! Lehdet säilytän samassa paikassa kuin koristeetkin, sieltä voin aina lähempänä joulua napata muutamat (kymmenet...) lehdet ja inspiroitua. Tämä pähkinäsekoitusresepti on jostain lehdestä, mutta en ole pienen lehtileikkeen taakse kirjoittanut mistä olen sen napannut, joten en voi linkata lehteä...mutta resepti kuitenkin tulee tässä. :)



yhteensä 200 g kuorittuja cashew- ja hasselpähkinöitä sekä manteleita
1 tl kardemummaa
1 tl kanelia (ceylonkaneli on parempi vaihtoehto)
1/2 tl jauhettua neilikkaa
1 tl jauhettua inkivääriä
1/2 dl vettä
2 dl tomusokeria

1.  Paahda pähkinät kuivalla, kuumalla paistinpannulla
2. Mittaa mausteet, vesi ja tomusokeri kattilaan, ja anna seoksen kiehahtaa. Kaada seos pähkinöiden päälle paistinpannulle. Jatka keittämistä paistinpannulla koko ajan lastalla sekoittaen, kunnes vesi haihtuu ja sokeri tarttuu pähkinöiden pinnalle.
3. Kaada seos leivinpaperin päälle jäähtymään. Pähkinät säilyvät huoneenlämmössä kuivassa paikassa noin kuukauden.




Kaupoista löytyy elintarvikkeille
sopivia pieniä muovipusseja tai
sitten voit taitella leivinpaperista
pienet tötteröt herkkuja varten.

Maukasta joulun odotusta....