maanantai 1. helmikuuta 2016

Suklaakakku

Oi, nam, nam!

Tällä herkuteltiin tänään ystävien kesken. Hyvin helppo, mutta herkullinen suklaakakku. Aromikkaan teen kanssa oli oikein passeli yhdistelmä (kuten olen kertonut, taitavat kaikki tuttavani täällä olla kovia teenjuojia -kuten minäkin!) Laitan muita herkkukuvia sitten myöhemmin.





- Lämmitä uuni 200 asteeseen

- Sulata 200 g voita sekä 200 g tummaa suklaata mikrossa

- Vatkaa 4 munaa sekä 2 dl sokeria vaaleaksi vaahdoksi

- Mittaa vehnäjauhoja 3,5 dl


Lisää vehnäjauhot sekä suklaavoi -seos vaahdon joukkoon, kääntele taikinaa varovaisesti kunnes taikina on tasaista. Lisää pussillinen (tai haluamasi määrä) tummasuklaahippusia taikinan joukkoon.

Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka (itselläni varsin pieni vuoka joten kakusta tulee korkea) ja kaada taikina vuokaan

Paista uunin keskitasolla n. 12 minuuttia. Huomioi kakun koko sekä uunisi teho, kokeile välillä hammastikulla. Kakku on hyvä, kun tikkuun jää hieman taikinaa. Näin suklaakakusta tulee herkullisen 'valuva', mutta ei kuitenkaan liian.



Vatkaa vaniljavaahtoa ja lisää sekaan mascarponea sekä haluamasi määrä sokeria (ja tomusokeria maun mukaan koristeeksi).

NAUTI! :)




Järjestelmäkamerani akku sanoi piip joten 
nyt mennään kännykuvalla!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti