torstai 27. syyskuuta 2018

Reissuvaatetta

Tulin toivottelemaan jo nyt teille kaikille hyvää viikonloppua. Olemme reissuun lähdössä eikä matkan päältä varmasti tule terveisiä laitettua blogin puolelle. Mutta pikkulomailun jälkeen kyllä sitten taas postaillaan. Kuvissa vilahtaa uusi neuleeni joka on ihanan pehmeää ja lämmittävää chenilleä. Sen kanssa puetaan vanhat farkut ja alle sujahtaa musta, vanha toppi. Toivottavasti pusero ei ole jopa liian lämmin, kun tänään on ollut taas poikkeuksellisen lämmintä. :D No sitten availlaan takin nappeja ja ollaan onnellisia lämmittävistä auringonsäteistä.



Paljon syysterkkuja sinne ruudun toiselle puolen!
















tiistai 25. syyskuuta 2018

Mokkanahkaiset talvinilkkurit

Näiden kahden ostosta on varmasti jo kuukausi aikaa. Kenkien hankinta ei tällä kertaa todellakaan ollut minun ideani vaan miehen! Hän ei ole (yleensä) karkuun juoksemassa, jos joskus toivon makutuomaria sovituskopilla tai hypläilen muuten vaan tavaroita kaupassa. Riittää pitkää pinnaa edes pikkuisen näihin vaimonsa hömpötyksiin. ;) Mutta tällä kertaa kenkäshoppailu oli pelkästään rakkaan miehen ajatuksia. Oli nimittäin sitä mieltä, että aina uuden sesongin alkaessa tuskailen kulahtaneita lenkkareita keväisin tai talven alkaessa huonoja saapikkaita. Hän suorastaan toivoi, että asiat hoidettaisiin pois alta aikaisin eikä sitten vasta viime minuutilla! :D Aika hyvä strategia, olin ihan mielissäni tästä. ;)

Ihanat jalassa, kevyen tuntuiset, vaikka ovat kuitenkin 'kunnon kokoiset' talvinilkkurit. On pohjaa sekä vartta. Mokkanahka on nyt suihkutettu ja kengät odottavat vaan kylmempiä kelejä. Tänä aamuna auton mittari näytti +6 astetta, joten ei mene kauaa, kun paksummat vermeet ovat enemmän kuin toivottuja. Vaikka korot näyttävät korkeilta ovat kuitenkin hyvät jalassa. Ja kummassakin parissa jalkaan sujahtamista helpottaa vetoketjut, jes! :)













Huomenna pitkästä aikaa fillarilla kouluun. Nyt on nuhat selätetty, Suomivieraat hyvästelty kotimatkalle ja normiarki taas alkanut. Ihanaa, kun on vieraita, tuntuu ne tavisjututkin niin erilaiselta. Syödään yhdessä, viedään lapsia harrastuksiin, käydään kävelyillä ja ihmetellään elämää. Eipä siihen kovin ihmeellistä tarvita, kun halutaan olla yhdessä. :)


Mukavaa loppuiltaa!

perjantai 21. syyskuuta 2018

Keittiön tasoilla









Wescon keittiövaaka on toissavuotinen äitienpäivälahjani. <3







Riviera Maisonin iso säilytyspurkki on alusta asti ollut keksejä varten.











Olin pari päivää saksan kurssilta pois kovan kurkkukivun takia. Ääni oli ihan kokonaan pois, 
mutta kuumetta ei noussut (Ei minulle yleensä tule flunssassa kuumetta, usein minulta lähtee ääni ja nenä on kuin Niagaran putoukset ja se bassoääni jää pitkäksi aikaa vaikka muuten olisinkin 'terve'.). 

Kun on kotosalla kerkiää katsella paikkoja sillä silmältä sohvan nurkasta. Pidän kodistamme kovasti eikä isoja hankintoja ole edessä. Mutta aina välillä pitää vaihtaa huonekalujen paikkaa, kun edellinen järjestys ei toiminutkaan tai kuluneen tilalle ostetaan jotain uutta jne. Toki pieniä juttuja tulee ostettua ihan 'huvikseen'. Keittiön tasolle on kerääntynyt tavaraa aika paljon. Alinta kuvaa katsottuani voisin kyllä poistaa tuon Ikean serviettitelineen. Se voisi majailla ihan hyvin kaapissa tai laatikossa, ei tarvitsisi olla koko ajan esillä. Hedelmät ja vihannekset joita ei säilytetä jääkaapissa ovat myös aina tällä alueella. Samaa sarjaa olevat leikkuulauta ja tarjotin sekä patinoitunut pieni lautanen ovat esillä ihan vaan, kun ovat somia. Siitä ne on myös helppo ottaa käyttöön. Disneylandista tuotu teepurkki on tyhjentymisensä jälkeen toiminut xylitolpastilliastiana. Korkki on niin pirhanan tiukka, että korkki on jossain ihan muualla. Xylitolin syöminen on sen verran tärkeää, että korkin puuttumattomuus on pientä. Kerran odotimme koko päivän miehen saapumista töistä, että muksut saivat pastillit suuhunsa! :D Annetaan olla korkitta niin kauan, kun keksin jotain muuta.

Pitäisi joskus osata hieman karsia tasoja ja laittaa uuteen järjestykseen näitä pieniäkin tavaroita. Eipä siihen kauan aika edes menisi. Leiville pitäisi ehdottamasti olla joku muu säilytysratkaisu. En tykkää yhtään heittää bioastiaan (muuta kuin vaikka hedelmänkuoria jne.) turhaan ruokaa. Kun jääkaappi 
tai vaikkapa se leipäkori/-laatikko on järjestyksessä ei tule hutiostoja eikä kaapin perille jää mitään kummittelemaan. 


Tämä postaus tuli kirjoitettua sillä aikaa, kun vieraamme nauttivat lasten seurasta 
ja minä pääsin hetkeksi 'karkaamaan' koneelle. Aina ihanaa, kun on leikki- ja 
pelikavereita lapsille. Rakkaita ihmisiä ympärillä. <3



Viikonlopun ja Suomivieraiden kunniaksi voisi tänään syödä jotain 
erityishyvää, onko ehdotuksia? Vai menisikö sitä porukalla ravintolaan? :)

Rentouttavaa viikonloppua sinulle.

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Iittalan Kastehelmi















Näistä olen pitkään haaveillut ja kaupassa kuolannut. Lentokoneella matkustaessa en ole viitsinyt kääriä 10 metriä kuplamuovia ympärille ja silti olla peloissani lautasteni kotiin ehjänä pääsystä. Kesälomalla kävimme kyllä Prismassa katsomassa ja huomasin halvemmat hinnat kuin nettikaupassa (olimme aiemmin jo tilaamassa), mutta silti ne jäivät vielä kaupan hyllylle. Juuri tämä kirkas väri oli mielestäni paras. Koska meillä on niin värikkäitä mukeja ja kuppeja, Muumit, turkoosit Teemat, punaiset ja siniset Taika-mukit, Paratiisi-astiasto jne. Tämä kirkas sopii huolettomasti kaikkeen ja on kevyen ilmava kuplineen. 


Nyt kaapissa on 8 lautasta ja odotan jo kakkukahvivieraita, että voin kattaa kaikki uudet lautaset pöytään. Nämä lahjat olivat osa miehen syntymäpäivälahjaa sekä meidän tuliaisia. Ja kyllä ne kaurahiutaleet ja suklaatkin olivat hyvin mieleisiä tuliaisia. :)


Terveisiä sinun torstaipäivään!

Herkullinen feta-parsakaalipiirakka






Pohja oli niin helposti taputeltavissa vuoan pohjalle.




Maukasta keskiviikkoa! :)









Herkullinen resepti Ullan Unelma



pohja 
150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl emmental-juustoraastetta
½ dl kylmää vettä

täyte
300 g parsakaalia
1 pieni punasipuli
1 pieni sipuli
200 g fetajuustoa
240 g smetanaa
2 kananmunaa
2 tl timjamia
½ tl rouhittua mustapippuria
50 g emmental-juustoraastetta


Sekoita pehmeähköön voihin jauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe, juustoraaste ja kylmä vesi. Sekoita taikina tasaiseksi ja nosta jääkaappiin noin puolen tunnin ajaksi.
Kiehauta parsakaali suolalla maustetussa vedessä ja kuullota pilkotut sipulit öljyssä paistinpannulla.
Kauli taikina halkaisijaltaan 28 cm:n piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Ripota sipulin palat, fetajuusto ja parsakaalit pohjan päälle.

Sekoita smetana ja kanamunat keskenään, mausta seos timjamilla ja mustapippurilla. Kaada seos piirakkavuokaan, ripota päälle vielä juustoraastetta.
Paista piirakka uunin alatasolla 200 asteessa noin 25-30 minuuttia.

tiistai 18. syyskuuta 2018

Syksyn sävyt eteisessä



Tässä voisi olla joku isompi lipasto tai vaikkapa pystynaulakko.
Peittäisi myös nuo johdot sun muut.









Muutama vuosi sitten Madridin Michael Korsin liikkeestä (alennuksesta!) ostamani kesälaukku 
on jäänyt käyttöön vaikka kesä on tainnut vaihtua syksyyn jo aika päivää sitten. Kalenterin mukaan on syksy, mutta lämpötilojen mukaan ei todellakaan. Ollut taas niin ihmeellisen lämmintä! Kirkkaanoranssin punaista olkalaukkua tulee käytettyä yleensä kesällä, kun antaa asuun kuin asuun väriä ja iloa. MK:n vieressä roikkuva keltainen huivi on Helsinki-tuliainen Mangon liikkeestä. Sen käyttöönottoa olen odottanut kuumeisesti jo ostopäivästä lähtien. Reilut 10 € maksanut huivi saa varmasti paljon käyttöä. Olen ehdottomasti huivi-ihminen!

Naulakon Cecil (saksalainen, kiva merkki) -farkkutakki on vuosia vanha. Varmaan 5 tai 6-vuotta vanha. Sitä käytän jakkuna tai kesällä takkina hellemekon päällä. Oranssin takin vieressä oleva värikäs on viime kesältä ja myöskin Suomesta! H&M ihana parkatakki oli vain 20 € ja en ole pitkään aikaan nähnyt mitään yhtä suloista. Tuo kuosi kukkineen ja perhosineen oli vaan niin hauska ja takin malli kätevä (isot taskut, paksu kangas, kiristysnyöri vyötäröllä). Ja koska hinta oli niin naurettava, takki oli tietysti kiikutettava kassalle. Muistan vielä, että mies vaan puhui ja puhui työpuheluaan H&M:n ulkopuolella ja olisin halunnut saada hänet makutuomariksi. Taisin sitten pyytää muksut luokseni ja kysyä 9-vuotiaiden mielipiteen takista. ;)


Oranssi on salakavalasti vallannut meidän kodin, jopa eteisen. ;)


Mukavaa tiistai-iltaa sinne!
Me saadaan tällä viikolla vieraita Suomesta. 
<3 <3



maanantai 17. syyskuuta 2018

Oranssia, oranssia...

Mitenkään tarkoituksella en ole valinnut oransseja sävyjä kynttilöiden ja kukkien muodossa, ne ovat vaan sattuneet käteeni kaupoissa. Ruusut tuli ostettua viime perjantaina kauppareissulla eikä edes Lidlistä josta usein ostan extemporekukkani. Yleensä siinä kassahihnojen perässä on vesiämpäreitä täynnä kukkakimppuja ja siitä on viime hetkellä helppo ottaa kyytiin kimppu tai pari. (Jos en ole siis aiemmin huomannut ottaa). Kynttilä-trio on kyllä Lidlistä. Satuin vain kävelemään houkuttelevan väristen kynttilöiden ohitse ja nämä tarttuivat mukaan. En muista olenko ostanut aiemmin kynttilöitä Lidlistä, mutta toivotaan, että nämä palavat kauniisti. Tuo musta lautanen on ehkä liian 'kova' tuossa alla, syksysävyisten parina, mutta muuta tarpeeksi isoa en kai omista. Tämä pinta on niin helppo putsata steariinista, että olkoon sitten.

Oranssissa ruukussa olevan kasvin (jonka nimestä minulla ei ole hajuakaan) kotiutimme lauantaina rautakaupasta. Olimme katsomassa uutta viherkasvia isoon ruukkuun, kun edellinen ei sitten vaan millään toipunut kuumasta kesästä. Se oli läkähtynyt aivan tyystin eikä koskaan osoittanut tokenemisen merkkejä. Ostimme ruukkuun limoviikunan tilalle ja toivottavasti se on sitten pitkäikäinen. Helppohoitoinen palmuvehka olisi ollut ihanteellinen (se viihtyy mitä vaan tekisi, olen huomannut), mutta olohuoneessa on jo suuri, melko hallitseva samanlainen. Näitä oransseja oli ruukkutolkulla siinä vieressä ja siitä nappasimme omamme. Ruukkukukkien suhteen mies on aika mahdoton, tykkää ostaa vaikkapa orkideoita jokaiselta Ikea-reissulta. Tykkään minäkin, mutta leikkokukkakimpu ovat minun 'juttuni'.

Viikonloppuun kuului myös sushia ja ihana illallinen uusien tuttavuuksien kanssa. :) Meillä oli mukava ilta yhdessä herkutellen ja rupatellen. Juttelimme kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä. Kun taas perheen kesken kävimme nauttimassa sushia. Nyt lapsetkin söivät aika paljon ja olimme niin mahdottoman ylpeitä. Osaavat olla välillä aika nirsoja ruokailun suhteen. Mutta kyllä nuo lapsetkin tuosta kasvavat ja oppivat pikkuhiljaa. Maistelevat uusia juttuja, hyvä niin. :)


Mukavaa viikon alkua sinne
minulla on ollut jo monta päivää kurkku niin kipeä.
En nyt haluaisi kipeäksi tulla....*sormet ristissä*

















lauantai 15. syyskuuta 2018

Mustikka-rahkapullat






Nyt oli sellaista herkkua jota en ollut aiemmin tehnyt, mutta
ei varmasti ole viimeinen mustikkapullaleipominen...





Origo-mukit ovat vanhat lempparit. <3

Ovat häälahjamme. Meillä on myös kaksi vatia ja iso kulho.






Resepti KLIK!
(Meillä Kotona)



2 1/2 dl kevytmaitoa
1 kpl kuivahiivapussia
1 dl sokeria
1 tl kardemummaa
1 tl suolaa
7 dl vehnäjauhoja
100 g voita

Voiteluun
1 kpl munaa

Täyte
5 dl mustikoita
250 g maitorahkaa
1 dl sokeria
1 kpl munaa
1 tl kardemummaa




Kuumenna maito 42-asteiseksi. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja vatkaa nesteeseen. Lisää sokeri, kardemumma ja suola. Sekoita joukkoon noin puolet jauhoista. Vatkaa vellimäistä seosta hetki, niin taikinaan muodostuu parempi sitko. Alusta loput jauhot taikinaan. Vaivaa taikinaan loppuvaiheessa pehmeä, huoneenlämpöinen voi.

Peitä kulho ja kohota taikina kooltaan lähes kaksinkertaiseksi.

Jaa kohonnut taikina 24 palaan ja pyörittele pulliksi. Kohota.
Painele pulliin syvennykset esimerkiksi juomalasin pohjalla. Voitele pullat munalla ja ripottele syvennyksiin mustikat. Sekoita rahkan joukkoon sokeri, muna ja kardemumma. Jaa täyte mustikoiden päälle.

Paista mustikka-rahkapullia 200-asteisessa uunissa 12–15 minuuttia.


Itse tein ohjeen 2-kertaisena ja käytin tuorehiivaa sekä varmasti reilun litran mustikoita. Täytettä tuli vähän liikaa, pieni määrä jäi yli. (Ja kuten kuvista näkyy...täytettä laitoin reilusti! :D)


Herkuttelemisiin!!


perjantai 14. syyskuuta 2018

Makuuhuone & You and Me



Meidän makkari pysynyt kovin samanlaisena muutosta lähtien. Vain nuo 
vaaterekit sekä Ikean lipastot ovat uutta. Tämä Ikean sänky on ollut laadukas ja tykkään kovasti. Se ostettiin meidän toiseen Saksa-kotiin (tämä koti on siis meidän 4....
ollaan keritty roudailla muuttolaatikoita 7 vuoden sisällä!) ja ei ole mitään pahaa sanottavaa. Uuden petauspatjan haluaisin, sellaisen superpaksun!

You and Me -tyyny oli heräteostos ja, se sopii tuohon oikein kivasti. Kaiken harmaan keskelle. Joku väripilkku pitäisi varmaan keksiä makkariin...

Mitä se voisi olla? 








Kuten kuvasta näkyy olen laittanut jo kesävaatteita pois. Vaikka säätiedoitus on luvannut lämpimiä päiviä vielä. Ei ehkä saisi sanoa näin, mutta otan mielelläni vastaan jo syksyn enkä jaksaisi enää katsella tuossa retkillä kesämekkoja....tykkään vuodenajoista ja niiden vaihteluista, tykkään pukeutua eri tavalla ja rakastan myös huiveja yms. jotka 
otetaan aina syksyllä esille. Kyllä se kesä taas on ihana ensi vuonna. <3




Joulunpunainen tuoksukynttilä DM:stä, oli niin ihana tuoksu, että oli jo pakko ostaa. Iltaisin kirjoittelen saksan läksyjä sängyssä ja silloin on kiva poltella kynttilöitä ja laittaa tuo pieni valosarja päälle.



Oikein, oikein mukavaa viikonloppua Sinulle! :)