tiistai 31. tammikuuta 2023

Tiistain pikaterkut!







Tiistai-illan terkkuja!

Tänään olen herännyt päänsäryn kera ja päivä alkoi sen takia vähän kehnosti. 

Olin eilen iltapäivällä ystävän kanssa ulkoilemassa vaikka sää oli mitä kamalin. Ei ollut ollenkaan kylmä, mutta satoi ja tuuli aika voimakkaasti. Olin varma, että ystävä laittaisi viestiä, että siirtäisimme lenkkiajankohtaa jollekin toiselle päivälle. (Hänellä on koira, hän lenkkeilee kyllä joka päivä auringonpaisteessa tai tuulessa ja tuiskussa.) Hän oli nimittäin joutunut ennen meidän tapaamistamme käymään lemmikkinsä kanssa lääkärissä. Reppana on ollut sairaana jo jonkun aikaa. Joten sen johdosta olin varma, että hän haluaisi tavata joku toinen päivä. Mutta tapasimme kuitenkin ja talsimme tunnin verran ja uhmasimme säätä. Uskon, että koiraherrakin voi jo paremmin. 

Tänään kuvittelin, että ulkoilu auttaisi päänsärkyyn ja lähdin lenkille. Sää oli ihan samanlainen kuin eilenkin. Mutta myöhemmin iltapäivällä oli taivuttava ja oli napattava särkylääke, kun olo oli vielä kehnompi. Vaikka en tietenkään joka päivä mikään Duracell-pupu ole, mutta tykkään kuitenkin puuhailla kaikenlaista. Ja sitten, kun päätä jomottaa tai muuten kelju olo, niin sitten pitää vaan jäädä sinne sohvanpohjalle ja jätettävä muut hommat toiseen päivään. Niin se vain menee. Tiskit odottaa, ruokakauppa odottaa, muut velvollisuudet kyllä odottavat.





Jääkaapissa on pieni määrä eilistä lasagnea. Lapset pitivät siitä myös niin 
kovasti, että söivät suuret annokset ja tänään myös lounaaksi. Pakkasesta 
taitaa löytyä jotain jonka voi valmistaa lasagnen lisukkeeksi. 

Huomenna voisi leipoa! Mutta ei ehkä vielä Runebergin torttuja...vai...


p.s. Tytär paistoi tänään lättyjä!

 

2 kommenttia:

  1. Voi, voi, päänsärky on kyllä niin kamala ja lamaannuttava! Olen kärsinyt hirveistä migreenityyppisistä päänsäryistä todella paljon ja kauan, mutta iän myötä sellaiset, päiviä kestävät päänsäryt ovat jääneet pois. Toivottavasti päänsärkysi lakkaa pian ❤️
    Minä leivoin jo perjantaina Runebergintorttuja viemisiksi tyttären luo Kökariin🤭
    Mukavaa keskiviikkoa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runebergin tortut ovat kyllä niin hyviä...voin syödä niitä yhdellä kerralla vaikka kolme! 😀😀😋😋 Terkkuja pienen tihkusateen keskeltä! 😍

      Poista