lauantai 4. maaliskuuta 2023

Lauantai-illan välipalaa pikkunälkään










Lapset halusivat kovasti, että isä grillaisi tänään. Ja, kun lapset jotain pyytävät niin isä kyllä suostuu. (Lapset muuten sanoivat juuri pari päivää sitten, että äiti on paljon tiukempi kuin isä. :D Mutta se johtuu varmasti siitä, että olen ollut kaikki nämä vuodet lasten kanssa kotona ja mies on joutunut työn puolesta myös matkustamaan. Mies suostuu melkein mihin vain, mitä lapset ymmärtävät kysyä, kun minä aina mietin pienen hetken. ;))

Tänään ei tosiaan ole ollut mikään aurinkoisen ihana kevätpäivä vaan täysin päinvastoin. On ollut pilvistä ja sadellut. Mies tuli parvekkeelta aina välillä sisälle lämmittelemään. Mutta urhoollisesti nököttivät ulkona, mies sekä lapset. Ja ruokakin valmistui!

Ja pientä huikopalaa piti tietenkin etsiä kaappien periltä. Laitoin esille viimeiset oliivit (kalamata-oliiveja on kyllä vielä purkillinen jääkaapissa) sekä ruokakauppareissulta mukaan tarttunutta italialaista juustoa. Viinirypäleitä ja omenaakin löytyi, mutta espanjalaiset mansikat olimme syöneet jo eilen. 

Rentoa lauantai-illan tunnelmaa, rauhallisesti kotona perheen kesken ja mikäs olisi sen parempaa? Viikonlopputerveisin -A-

 

2 kommenttia:

  1. Kivaa lauantai-illan tunnelmaa! On se grilliruoka kyllä niin hyvää! Onneksi teillä oli sisukkaita grillaajia säästä huolimatta. Meillä on vielä niin täysi talvi, että nyt on vain paistettava makkaraa takassa, jos gillausta tekee mieli, varsinkin kun pahasti epäilen, että grillin puhdistus ja huolto on jäänyt syksyllä tekemättä 😖
    Hyvää naistenpäivää ❤️🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grilliruoan himo oli niin kova, että tuulesta ja tuiskusta huolimatta oli oltava parvekkeella grillin ääressä. 😀 Ihanaa naistenpäivää sinulle! 🌹🌹💕

      Poista