Nyt tällainen pikainen tervehdys sunnuntai-iltaan. Esittelen minun suloiset tipunkeltaiset Aldin ruusut sekä sitruunakuvioisen kaitaliinan (vanha kylläkin). Ikävien uutisten kuulemisen jälkeen on ihan mukavaa, että kotona on värikästä ja edes se saa hymyn huulille. Iäkäs, rakas tätini oli ollut jo jonkun aikaa sairaana. Vanhempani olivat käyneet häntä tapaamassa hoivakodissa. Muita läheisiä oli käynyt myös vierailulla. Ja pari päivää sukulaisten vierailujen jälkeen kuulimme ikäviä uutisia ja tätini on nyt taivaan kodissa mamman ja papan luona. Nämä uutiset ovat aina niin ikäviä ja vielä aikamoisen ikäviä sen johdosta, että en ole lähellä omia sukulaisiani. Tiedän, että en olisi itse pystynyt tekemään mitään, mutta ainakin, että olisin ollut lähempänä. Nämä ovat juuri niitä ulkomailla asumisen varjopuolia. Jos/kun jotain ikävää tapahtuu olet kaukana. Et pääse tukemaan, lohduttamaan etkä viettämään aikaa heidän kanssaan joilla on vaikeaa...
Tänä keväänä olen ollut vapaaehtoistyökaverini hautajaisissa ja pian lennämme Suomeen hautajaisiin. Minua on pyydetty, että puhuisin muistotilaisuudessa ja katsotaan miten sen käy. Ei ole mikään helppo homma, mutta yritän parhaani vaikeassa tilanteessa. Muutakaan ei voi.
Ruusut piristävät silmien alla, kun syömme aamiaista tai kun juon päivällä kupposen teetä. Ehkä tätini ihailee niitä myös, jossain siellä kaukana...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti