perjantai 25. huhtikuuta 2025

Kynttilänvalossa viikonlopun viettoon

Heippa hei, mitä kuuluu sinun viikonloppuun? Toivottavasti kaikkea hauskaa. Vaikkapa ystävien tapaamista ja muuta mukavaa.

Kuvassa näkyy minun iso, uusi kynttiläni jonka sain lahjaksi vapaaehtoistyökollegaltani. Se on iso ja näyttävä. On ilonani pitkään. Pakkauksessa luki, että käytäthän minut uudelleen. Eli tilavan, keraamisen vadin voi uusiokäyttää kynttilänalusena. Vaikkapa. Mitään ei sovi heittää pois ennen kuin on keksinyt jatkosuunnitelman.

Jatkosuunnitelmista tuli mieleeni uusi kirpputori joka on avautumassa tähän ihan lähelle. On aina tosi kiva saada uusia juttuja meidänkin pikkuiseen kaupunkiin. Joku uusi käsityöliikekin on avautumassa. Mutta ajankohtaa en vielä tiedä. Minä käyn varmasti tutkimassa uudet paikat ja tsekkaamassa valikoimat heti niiden avauduttua. Tapasin hyvän ystäväni keskiviikkona töiden jälkeen ja hän tiesi vaikka millaisia "juoruja" mitä kaupungissa on tapahtunut. Eli pääsiäisloman jälkeen olin minäkin sitten tietoinen uusista tuulista meidän nurkilla.

Kohta koiran kanssa ulos ja illalla lasten harrastuksiin roudaamista. Taivas on pilvinen ja voi olla, että nuoriso ei halua kastua läpimäräksi ennen harkkoja...en minäkään haluaisi! (Keskiviikkona kastuin läpimäräksi ja se ei ole koskaa mukava tunne.)











Uusi kaitaliina on saksalaisen 
merkin valmistama. Tykkään!!


maanantai 21. huhtikuuta 2025

Hyvää pääsiäistä 2025!

Heippa! 

Pitkästä aikaa olen taas koneen äärellä. Tykkään kirjoittamisesta niin paljon enemmän oikealla näppäimistöllä, siksi kirjoitan postaukset mieluummin tässä ison ruudun äärellä näpytellen. Pitkät kynnet (geelikynnet) napisevat vaan kirjaimelta toiselle, mutta paljon mukavampi kuin kännykän näyttö. (Mielestäni.)

Olemme piipahtaneet Suomessa ja nyt olemme taas kotona. Pääsiäinen oli ihan rauhallinen ja kivan rento. Minun vatsassa ei ole kyllä yhtään suklaamunaa, mutta muita herkkuja olen syönyt enemmän kuin tarpeeksi. Esim. tänään viimeksi juustonachoja sekä tulista salsaa...eli herkkuja herkun perään! Mutta huomenna ehkä vähemmän herkkuja. Ehkä. Sen näkee sitten loppuviikosta. ;)

Tänään ohjelmassa oli pääsiäisaamiainen läheisessä kahvilassa sekä muutamat lenkit koiran kanssa. Olen hoitanut parvekkeen kukkia ja myöhemmin illlalla jatkan Netflixistä Ransom Canyonia. Eli täällä ei tapahdu mitään ihmeellistä. Ylihuomenna tapaan ystävän vapaaehtoistöiden jälkeen ja piipahdamme loppuunmyynnissä. Eli ei mitään isoja suunnitelmia loppuviikkoon. Kevätaurinkoa odotellessa...





Kuvat vanhoja, mutta ehkä sopivat pääsiäiseen myös.:)













tiistai 1. huhtikuuta 2025

Kinkku-paprikapiirakka














H y v ä ä   h u o m e n t a !

Ja tällä kertaa ei irtoa yhtään aprillipilaa...;)


Kirjoitan pikaiset tiistaiterveiset ennen kuin lähden koiran kanssa lenkille ja hyvä ystäväkin tulee meidän mukaan. Meillä on ollut tapana tässä jo aika kauan, että tapaamme kerran viikossa ulkoilun merkeissä. Joskus päivä on perjantai ja joskus tiistai, kuten tänään. Jos sataa räntää taivaan täydeltä niin sitten siirretään lenkkiä toiseen päivään. Joskus myös piipahdamme kahvilaan lämmittelemään ja juomaan kahvit ja/tai teet ja joskus lenkin jälkeen käväisemme yhdessä ostoksilla. Viime viikolla piipahdimme kivassa, pienessä sisustustavaraliikkeessä jossa myydään muuten Marimekon lautasliinoja. Jotain suomalaistakin osui silmiin. Ihan kiva juttu. :)

Piirakka paistui suht koht uudessa Le Creuset:n vuoassa ja pohjan leivoin käyttämällä tätä "omaa luottoreseptiä". Piiraan täytteenä kinkkua, paprikaa sekä mozzarellaa. Sekä koristeena kirsikkatomaatin puolikkaita.


Piirakan ohje, KLIK!



P.s. Aprillipäivän kunniaksi tänään on varmasti sitä kuravettä eikä mitään piirakoita.

 

maanantai 31. maaliskuuta 2025

Mozzarellasalaattia, juustoja ja muita viikonloppuherkkuja

 



















 





Näissä kuvissa on mielestäni ripaus vapputunnelmaa. Johtuuko se fiilis sitten keväisistä väreistä vai pyöreistä minimunkeista vai mistä, mutta ensimmäisenä minulle tulee mieleen vappu. Me vietimme mukavan lauantain yhdessä entisten naapuriemme kanssa ja heidän kanssaan keskustelimme, jos viettäisimme yhdessä vappua, Erste Mai. Meidän eka koti Saksassa oli valtavan kiva. Kotimme oli aika suuri omakotitalo ja sijaitsi kadun viimeisenä juuri ennen metsäpolkua. Meillä oli/on todella mukavia naapureita ja olemme ystävyydestä hyvin kiitollisia. Ja mielellämme juhlistamme heidän kanssaan ihan mitä tahansa!

Aika kuluu sukkelasti ja huomenna olemme jo huhtikuun puolella. Tänään pitää kehitellä hyvät ja harmittomat aprillipïlat. Ei mitään mistä kukaan voisi loukkaantua, mutta jotain hupsua ja hauskaa. Onko sinulla joku legendaarinen aprillipila kerrottavana? ;) 



HAUSKAA maaliskuun viimeistä!



P.s. Minä olen niin hyväuskoinen, että menen joka vuosi lankaan. 

2.P.s. Ja kuvat btw ovat toissaviikonlopulta. Eivät ihan tuoreita kuvia.

maanantai 24. maaliskuuta 2025

Banaanikakku (taas!)

Heippa hei ja banaanikakuntuoksuiset terveiset!


Tai eihän täällä tuoksu minkäänlainen kakku koska banaanikakkukuvat on otettu jo aiemmin. Pieni valkoinen valhe. Kaupan kermavaahtotäytteisiä tuulihattuja meiltä kyllä löytyy. Me pärjäämme niillä. Melkein joka päivä meillä on illallisen/iltapalan jälkeen jonkinlainen jälkiruoka. Ja monesti se on tyttären tekemä raikas smoothie johon hän laittaa sekaan melkein mitä vain. 

Tänään olen kuskannut toisen lapsista hieman kauemmas lääkäriin (aiemmin löytyi lähempänä, mutta lääkäri muutti vastaanottonsa toiseen kaupunkiin) ja olen varannut itselleni kuulotarkastuksen. Jo jonkun aikaa olen saanut huomatuksia siitä, että en kuule niin hyvin. Jaa, sitä en tiedä, onko minulla valikoiva kuulo vai onko se tosiaan heikentynyt. Mutta kesällä tiedetään sitten enemmän.

Vapaaehtoistöissä riitti tänään hommaa ja hiki otsalla lähdin sieltä kotiin. Siellä käydessä ei tarvitse pyöritellä peukaloita eikä tarvitse kuluttaa kahvihuoneen penkkejä, hommaa on aina aivan valtavan paljon. Tiedä sitten johtuuko siitä vai mistä, mutta olen aika väsynyt ja tänään painan pääni tyynyyn jo varhain.


Lopuksi kakkukuvat sekä linkki omassa blogissa esiintyneeseen ohjeeseen jota käytin.

Ohje, KLIK!


Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!










P.s. Lidlissä mansikat olivat jo tosi edullisia.

torstai 20. maaliskuuta 2025

Orzopastaa ja lihapullia

 











Moikka moi ja tänään on vuorossa arkiruokaresepti! Ja koska olen aina rehellinen niin kerron jo heti alkuun, että vaikka kuinka reseptissä lukeekin kanan jauheliha niin minä jouduin käyttämään naudanlihaa. Luulin saavani ison marketin lihatiskiltä kanan jauhelihaa, mutta eipäs se nyt vaan onnistunut. Muuten käytin tätä reseptiä jonka inspiraationa toimi useampi ohje. Oikein maistuva arkiruoka.


LIHAPULLAT
400 g kanan jauhelihaa (käytin naudan jauhelihaa)
1 rkl mietoa keltaista currytahnaa (käytä vähemmän, jos tuntuu siltä)
0,5 tl suolaa
0,5 tl kuivattua timjamia
0,5 sitruunan mehu sekä raastettua kuorta
1 kananmuna

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl voita (tai loraus öljyä, maun mukaan)
1 tl kurkumaa
0,5 tl suolaa
mustapippuria
4 dl Orzo jyväpastaa
6 dl kanalientä
2 dl kermaa
pakastepinaattia oman maun mukaan 



Valmistetaan ensin lihapullat. Sekoita jauhelihaan mausteet sekä kananmuna ja pyörittele pulliksi. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n. 15 min. 

Hienonna sipulit ja kuullota öljyssä isossa pannussa/kasarissa. Lisää kurkuma, suola sekä mustapippuri. Kuullotta vielä hetken aikaa. Lisää pannulle orzo ja kanaliemi. Anna hautua kannen alla lähes kypsäksi välillä sekoitellen n. 10 min.
Lisää kerma ja pinaatti. Sekoittele ilman kantta kunnes pasta on kypsää ja lisää lopuksi kanapullat valmiin pastan sekaan.


Ja sitten ruokapöytään!



Orzo, also known as risoni, is a form of short-cut pasta shaped like a large grain of rice. Orzo is traditionally made from flour, but it can also be made of whole grain. It is often made with semolina, a type of flour made from durum wheat.

The name orzo is common for this pasta shape in North America, but less so in Italy, where the word usually still means 'barley'. (Lähde: Wikipedia)

tiistai 18. maaliskuuta 2025

Kahvipöytään gluteenitonta









Heippa hei tiistaipäivään!

Tänään minulla on ollut äärimmäisen rento päivä tehden oikeastaan en mitään. :D Kivaa, että on tällaisiakin päiviä. Olen ollut koiran kanssa ulkona ja kohta lähden uudestaan (koirasta myöhemmin lisää), olen hoitanut tiskit, pyykit ja kohta aion hakea lounasta. Eilistä ruokaa on sen verran jäljellä, että riittää varmasti illalla lapsille ja minulle (mies on työmatkalla) joten lounas saa olla tänään joku helppo takeaway. Tänään aurinko paistaa kuten eilenkin ja lämpötilakin alkaa olla jo ihanan keväinen. Etupihan krookukset ovat ihastuttaneet jo kauan ja parvekkeellakin on keväisiä, suloisia esikoita. Huomenna kutsuu taas vapaaehtoistyöt ja torstaina on mieskin taas kotona. Olemme suunnitelleet myös pääsiäislomaa ja aiomme tulla Suomessa käymään. Kinderit ja muut herkut voimme tuoda mukanamme.

Muutama viikko sitten meillä kävi mieluisia vieraita ja heitä varten piti laittaa tarjolle jotain gluteenitonta. Daim- ja Milka -kakut olivat aivan todella hyvä vaihtoehto ja maistuivat pitkän tauon jälkeen taivaallisilta. Niin makeaa, mutta niin hyvää. Muumi-mukeista monta kuppia teetä ja kahvia ja muutama tunti höpöttelyä. Ja suosittelen ehdottomasti Daim-kakkua gluteenittomaan kahvipöytään! (Eikä ole mainos, hehe!)


Mitä kuuluu sinun viikkoon?



P.s. Yankee Candle on Lidlistä ja maksoi vain parisen euroa