lauantai 31. lokakuuta 2020

Happy Halloween 2020!

Trick or treat?


Herkullista ja hurjan hauskaa Halloweenia kaikille!

p.s. Mukavaa viikonloppua, pyhäinpäivää, ja onhan tänään myös Reformationstag (=uskonpuhdistuksen muistopäivä)!















Viimeiset koristesilmät käytettiin näihin suklaatyyppeihin.






















Suklaatikkarit, keksit sekä silmät löytyivät Lidlistä.












Tänä vuonna Halloweenia hillitysti, eivätkä lapsetkaan juhli tänään kavereidensa kanssa. Mutta ensi vuonna sitten. Toivottavasti. :)

torstai 29. lokakuuta 2020

Hamstraajat liikkeellä jälleen

Olette varmasti lukeneet millainen koronatilanne on tällä hetkellä Saksassa. Ehkä olette myös huomanneet uutisissa, että ensi viikolla koko maassa otetaan käyttöön uudet rajoitukset. Ravintolat, baarit, kuntosalit yms. suljetaan kolmen viikon ajaksi (Ravintolat saavat myydä ruokaa ulos! Mikä on plussaa yrittäjien kannalta.) Koska koulut pysyvät kuitenkin auki ja mies voi käydä normaalisti töissä, meidän arkielämään tämä ei kamalasti vaikuta. Voidaan olla käymättä kuntosalilla ja lapset karatessa sen muutaman viikon ajan. Pyöräilyä ja ulkoilua ei olla kieltämässä. Ystäviäkin saa tavata, kunhan ei kutsu 30 läheisintä ystäväänsä kahville...(Puistossa kävelytreffit yhden kaverin kanssa kerrallaan voisi olla aika hyvä idea!)

Mutta nyt jos ihan rehellisesti sanon, minun mielestäni muutaman viikon semi-lockdown kuulostaa oikein hyvältä ratkaisulta. Haluan uskoa, että nämä toimenpiteet riittävät eikä tarvitse sulkea taas kouluja sekä päiväkoteja...

Mutta mitä en voi kerta kaikkiaan ymmärtää, en sitten millään, on se vastenmielinen hamstraus joka on saanut ihmiset aivan sekopäisiksi.

Jo keväällä näimme ympäri maailmaa kuvattuja videoita joissa ihmiset taistelevat suunnilleen nyrkeillä viimeisistä veskipaperipakkauksista. Siis mitä ihmettä? Vessapaperi saa ihmiset käyttäymään noin? Väkivaltaisesti toista ihmistä kohtaan...ei hyvää päivää.

Täällä meillä päin wc-paperia on löytynyt marketista, kun sen tarve on ollut. MUTTA vain niitä kalliimpia merkkejä, tai pienempiä pakkauksia (esim. niitä missä on vain 2 rullaa). Pari päivää sitten oikein huvitti kunnolla, kun alemmat hyllyt notkuivat tyhjyyttä ja näytti nopeasti katsottuna siltä, että ei ollut paketin pakettia. Mutta, kun menit itse hyllyväliin tutkailemaan asiaa perin pohjin, olihan siellä yli 3 € pakkaus kamomillalta tuoksuvaa värillistä veskipaprua. ;)

Mutta taas on kaupoista jauhot loppu, kuivahiivat myyty, mitäköhän vielä...Mitä muita näitä hittituotteita onkaan hamstraajien keskuudessa? On se kumma juttu, kun ihmiset taas alkavat ostamaan hullun lailla, kun ei niitä kauppoja ole kukaan sulkemassa! Eikä ollut ruoka loppu keväälläkään, ainoastaan kuulemma jauheliha aina silloin tällöin... Niiden ihmisten sietäisi hävetä ketkä ostavat niin paljon, yli oman tarpeen, että muille ei jää mitään. Tällaisina raskaina aikoina pitäisi vetää yhtä köyttä ja auttaa lähimmäistä. Mutta ilmesti painotus on sanalla pitäisi...



Nyt tuli tähän väliin tällainen tunteenpurkaus-postaus. Toivottavasti jaksoitte lukea. ;) Mutta toivon kovasti, että nämä toimenpiteet auttavat ja käyrä saadaan taas laskuun...Ei kai tässä itse voi oikeastaan mitään muuta, kuin tehdä parhaansa ja yrittää pitää perhe terveenä.


Pysykää te myös terveenä! 💖


p.s. Käsidesipullojakin on ollut taas kaupoissa jo kauan aikaa, ja ihan normihinnoissakin. Keväällä, kun ne hinnat pompsahtivat ihan yläviistoon!

keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Kevään ja kesän muisto

Moi! Bongasin kivan haasteen Sadun SatunTuulia -blogista ja halusin tarttua haasteeseen itsekin. Täältä löydät Sadun postauksen, KLIK! Haasteen on aloittanut Nila, Lappalainen etelässä -blogista. :) Ja tästä löydät hänen blogiin/kevään kesän muisto -postaukseen, KLIK!


"Haasteen voi toteuttaa pelkkänä kuvasarjana tai jutustelun kera. Kuvien määrää ei ole rajattu ja kuvat voivat olla myös aikaisemmin julkaistuja. Kevät- ja kesämuistot voivat olla myös puutarhan ulkopuolelta. Haasta mukaan blogikavereistasi viisi tai vähemmän. Kerro, kuka haasteen aloitti ja laita julkaisemastasi haastepostauksesta viesti Lappalainen etelässä -blogiin. Nila toivoo löytävänsä jotain uutta ensi vuoteen joko uusien blogien tai mielenkiintoisten kasvituttavuuksien myötä."
(SatunTuuli -blogi)


--------------------------------------------------------------








Tummanoranssin värisistä daalioista tuli loppujen lopuksi niin suuret ja täyttivät koko ison ruukun...Noh, jäi vähän tilaa samettiruusullekin. ;)
























Tänä syksynä ei tehnyt lainkaan mieli ottaa kesäkukkia pois parvekkeelta. Ja annoinkin olla 
mahdollisimman pitkään, vain huonokuntoisimmat kävin nappaamassa pois aiemmin. Pelargoniat kasvoivat suuriksi ja muhkeiksi, miehen istuttama ruusu kukoisti ja kasvatti suuret kukat ja samettiruusuista tuli yllätyskorkeita. Toissa vuonna kesä oli lämpimämpi ja parvekkeen kasvit kärsivät enemmän kuin tänä vuonna. Kesälomamme aikana ystävä hoiti kukkiamme ja kotiin tullessamme parveke kukoisti entisestään. Luotettavalle ja osaavalle viherpeukaloystävälle 
toimme Muumikannun sekä Fazerin suklaata kiitokseksi kukkien hoitamisesta. 

Tänä keväänä pandemia pakotti meidät kaikki kotiin. Ja meille parvekkeesta tuli pakopaikka jossa istuskella kahvi-/teekupin kanssa ja lapsille mieluisa pelailupaikka.

Vaikka itse en mikään maailman maineikkain viherpeukalo olekaan, saan hirveästi iloa siitä, että ympärillä on kasveja ja kukkia. Ja mahdollisimman värikkäitä. Onko se sitten väriterapiaa vai mitä?


Nappaa haasta omaan blogiisi, jos tuntuu siltä! :) 
MUKAVAA KESKIVIIKKOA!

🌹



tiistai 27. lokakuuta 2020

Vierailu yläkerrassa

 

MOIKKA MOI, MITÄ SINNE KUULUU?

Kuten olen joskus maininnut makkarissamme on viisto katto eikä täten ole se helpoin sisustettava. Toisaalta tämä makuuhuoneen järjestys on ollut ihan hyvä, eikä ole ainakaan nyt tarvetta tehdä mitään muutoksia. Vaatekomeroa meillä ei ole kuin alakerran vierashuoneessa. Siellä säilytetään sekä miehen, että minun, ne vähemmän käytettävät vaatteet. Eli sieltä löytyy niin puvun takit ja solmiot miehelle kuin minun mekot ja paremmat jakut. Ikean kaapissa on myös 2 isoa laatikkoa joista toisessa on lasten takit. Vaaterekki on niin korkealla, että lapset eivät yltäisi sitten millään, hyvä, että minä yletän ja olen sentään poikkeuksellisen pitkä, 167 cm. ;) 

Soutulaite vie tilaa keskellä huonetta, mutta mies käyttää sitä ahkerasti muutaman kerran viikossa (tunnin kerrallaan), että saa olla siinä. Voisihan allekirjoitanutkin joskus sitä kokeilla...Ööööö, mikä päivä ja mikä vuosi se sitten tapahtuu? ;)

Onneksi makkari on sentään iso ja onhan meillä oma parvekekin. Kerran miehen syntymäpäivänä istuimme siellä viinilasien kanssa. :) Muuten se on ollut lasten valtakuntaa, kun siellä on ollut teltta lasten leikkejä varten. (Ja yöpymistä varten!) Alakerran parveke onkin sitten paljon ahkerammassa käytössä.

Yhdessä kuvassa vilahtaa myös imuri! Se on melko uusi tuttavuus, jonka mies tilasi selkäni takana. 
Vaikka alkuun olinkin pöllämystynyt, että minkä ihmeen takia tarvitsemme toisen varsi-imurin olen kuitenkin nyt tullut johtopäätökseen, että onhan se tosi kätevää. 








Rekkiin ovat päässeet jo pitkät paksummat mekot ja lämpimämmät neuletakit.
(Ilmastointilaitteen putki kurkkailee peilin takaa.)
Sini-punainen rasia on lahja tyttäreltä. Hän on sen itse tehnyt. ❤










Ja nopea kurkkaus yläkerran kylppäriin...
(Kuvassa oikealla on suihkukaappi, alakerrassahan 
meillä on vain suihku.)



Virkatusta korista löytyy veskipaprut ja laatikoston alla lymyilee 
myös kastelukannu. :) Isoissa laatikoissa pyyhkeet sekä 
ylemmästä löytyy lasten hiusharjat, hammastahnat, nenäliinat, lasten 
toilettipussukat...jne.

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Pakettivarkaita (?)

Eka en meinannut kirjoittaa aiheesta, mutta kirjoitan kuitenkin, kun asia ottaa niin päähän... 


Olimme tilanneet samasta nettikaupasta yhden arvokkaan ja yhden edullisemman tuotteen. Tiesimme niiden tulevan samassa lähetyksessä ja paketin piti saapua muutaman päivän sisällä. Saapumispäivänä siinä puolen päivän jälkeen en ollut kotosalla, mutta iltapäivästä olin kotona sitten iltaan asti. Kuriirit käyvät oven takana (yleensä) iltapäivällä. 

(Ja, jos en ole ollut kotona, paketti on joko viety naapuriin tai joskus hyvin harvoin jätetty oven taakse.) 

Paketin saapumispäivänä mies tuli kotiin aika myöhään ja oli löytänyt paketin ovemme takaa. Mutta paketissa oli vain toinen tilaamistamme tuotteista, se halvempi... Hän oli myös ihmetellyt kuinka pahvilaatikko tuntui siltä kuin se olisi jo kerran avattu eikä sisällä edes ollut mitään kuittia tmv.

Noh, seuraavana päivänä kysäisin naapurilta, että olivatko he kenties jättäneet paketin meidän ovemme taakse. Naapuri kertoi ottaneensa vastaan yhden paketin puolen päivän jälkeen (eli juuri silloin, kun en ollut kotona) ja illalla vasta oli muistanut jättää sen meidän oven taakse. 

Tilaussivulta tarkistin asian ja siellä luki aivan selvästi, että a ja b tuotteet ovat lähetetty ja ovat vastaanotettu xx.xx. päivänä, klo xx.xx.

Otin oitis yhteyttä nettikauppaan ja rahat hyvitettiin meille muutaman arkipäivän kuluessa. Onneksi!

Mutta missä se tilaamamme tuote on? Onko sen napannut joku pitkäkyntinen? Miksi mies sanoi, että paketti näytti avatulta? Vai eikö sitä toista tuotetta koskaan laitettukaan pakettiin, oliko se virhe nettikaupan osalta? Mutta yhä edelleen miksi mies sanoi pahvilaatikon olleen avatun oloinen...



Tästä on nyt aikaa reilusti yli viikko, eikä tilattua juttua näy vieläkään... (Toki, tilaus on jo peruutettu, mutta kuitenkin. Jos järjestelmässä olisi joku virhe, tuotehan saattaisi silti saapua.)

Rahan puolesta ei enää harmita, kun summa on jo hyvitetty tilille, mutta harmittaa sen puolesta, että kuka tekee tällaista? Vai oliko alunperin tilauksessa joku sekaannus? *huoh* Päätimme miehen kanssa, että arvokkaammat asiat pitää varmasti ostaa tästä lähtien suoraan liikkeestä. 



mukavaa sunnuntaita sinulle!



p.s. Vähän tylsä postaus näin sunnuntaipäivään, mutta mielen päällä olevat harmitukset on hyvä purkaa johonkin ja minulle se kanava on tämä blogini. 

perjantai 23. lokakuuta 2020

Suklaakeksi-hämähäkit Halloweenherkuiksi!

Kun näin suklaakeksi-hämähäkkejä Pinterestissä, homma oli sillä selvä ja väsäilin muutamat 
lapsille perjantain kunniaksi. (Mutta näitä voisi tehdä lisää sitten ensi viikonlopuna...) 
Niin helppo ja nopea tehdä. Ja näistä tuli kyllä aika symppiksiä. ;) Koristesilmiä 
ei löytynyt tavisruokakaupasta niin tein hämähäkkien silmät samalla Dr. Oetker -tuubilla.

MUKAVAA viikonloppua

🧡🎃🧡



















Vajaan 4 € kurpitsalyhty.











Pojan tekemä hieno kurpitsakoriste.


-------------------------------------------------------------------------------------


Ja muutama vaihekuva:










Pursotin koristelugeeliä suklaan pohjalle, 
että pysyisi keksin päällä hiukan paremmin.



 

torstai 22. lokakuuta 2020

Mitä suomalaisia tuotteita voin ostaa Saksasta?

Hmmmm, siinäpä vasta kysymys! :) 

Kirjoitellaanpa hieman ylös mitä suomalaisia juttuja on tullut kauppojen hyllyillä vastaan. (Omakohtaiset kokemukseni)


  • Fazerin herkkuja! Meidän lähikaupassa on Fazerminttiä (Mutta niitä on vain muutama paketti kerrallaan hyllyssä) ja kemppariliikkeestä olen löytänyt  Mariannea. Ja ennen joulua on mainostettu parina vuonna myös Fasun liköörillä tai vodkalla (?) täytettyjä konvehteja.
  • DM:ssä on ollut nyt ehkä vuoden (?) verran Xylimax-pastilleja (vadelma ja se sininen rasia). Löytyvät alahyllyltä hieman katseilta piilossa. Käyn ostamassa harva se viikko muutaman rasian. 
  • Lidlistä löytyy heinolalaisen Pekan Leivän vakuumipakattua leipää. Tämä on oikein maistuvaa, kun käyttää paahtimen kautta. Juustoa ja kurkkua päälle, nams.
  • Rautakaupan puutarhaosastolla Fiskarsin työkalut ovat niin hienosti esillä. :D Näyttävät jotenkin superhienoilta sekä arvokkailta. 
  • Kaveri oli ostanut suomalaisen lumiharja+ jääraappa -yhdistelmän autoonsa. Olen nähnyt niitä itsekin parissa paikassa.
  • Olin pienessä sisustuskaupassa ja, kun myyjä hoksasi minun puhuvan suomea hän riensi etsimään Marimekon lautasliinapakettia ja näyttämään sitä minulle. Myyjä kertoi pitävänsä Marimekon kuoseista.
  • Icepeakin vaatteita on urheiluliikkeissä pilvin pimein ja Reiman lämpimän fleecen olen löytänyt tyttärelle, myöskin ihan kaupan rekistä. Ja merkeistä puheen ollen, kaverin lapsilla oli viime vuonna Reiman ja Icepeakin talvitakit.
  • Mölkkypelin olen nähnyt myös, olikohan se lelukaupan ikkunassa...Oli aika hauska ylläri. Meiltö löytyy peli myös, mutta se on ihan Suomesta asti tuotu. ;) Pitää kyllä ehdottomasti tutustuttaa paikalliset tähän hienoon lajiin.
  • Ai niin juomapuolikin pitää mainita! Muistan, että löysimme marketista Koskenkorva-vodkaa, siitä Absolut-vodkan välittömästä läheisyydestä. Mutta en tiedä löytyykö vielä, mutta toisaalta miksei löytyisi. (Mies tilasi netin kautta saksalaiselle kaverilleen Kyrö Distilleryn Napue ginipullon ja hän kiitteli siitä jälkeenpäin moneen kertaan. Hän on jonkun sortin gini-ekspertti. :))










Iittalan astioita olen bongannut liikkeestä joka myy monen eri merkin astioita ja ruoanlaittovälineitä, ja toki joukossa oli myös suomalaista designia. Ja isoista tavarataloista saa melkein mitä vaan, myös Muumimukeja ja Marimekkoa. Nämä kaikki edellä mainitsemani esimerkit ovat löytyneet ihan sieltä täältä. :)


Mukavaa torstai-iltaa kaikille!


keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Tomaattipiirakka (kun ei huvita lähteä kauppaan -piirakka)

Tänään ei huvittanut lähteä minnekään. Oli kiva olla kotona ja puuhastella kaikenlaista. Olen silittänyt, siivonnut lasten vaatelipastoja, pessyt pyykkiä, vaihtanut lakanoita, tehnyt yleistä siivousta jne. Ja, kun ei huvittanut lähteä kauppaan oli keksittävä iltaruoka siitä mitä kotoa löytyi. Lapsille löytyi edellispäivän ruokaa, että ei tarvinnut ruokapöydässä kuunnella vastalauseita päiväruoan suhteen. ;) Porkkanoita löytyi myös ja niitä pilkoin kaveriksi ja heitin kermaviilin ja kreikkalaisen jogurtin sekaan dippijauhetta. (Onneksi pakkasessa oli jäätelöä, että oli edes jälkiruokaa....;))




Piirakkapohja:

2 dl vehnäjauhoja
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
suolaa
1 kananmuna
100 g pehmeää voita
3/4 dl kermaa

Täyte:

Tomaattiviipaleita
pannulla kuullotettua sipulia
loput kermat
loput yrttituorejuustosta
1 kananmuna
s+p+oregano+basilika
parmesaniraastetta


Eli piirakkapohjan ainekset vain sekaisin ja painele taikina voidellulle ja korppujauhotetulle 
vuoalle. Pohjan päälle tomaattiviipaleet, sipuli ja täyte. Ja sitten uuniin paistumaan, 200 asteessa noin puolisen tuntia.





p.s. Ai niin, olinhan minä tänään jossain! Nimittäin pelastamassa miehen pinteestä. :D Oli lähdössä aamulla rengasliikkeeseen vaihdattamaan renkaita. Onneksi minulla oli jo kahdeksan jälkeen puhelin äänellisellä (yön jäljiltä, kun usein unohtuu), kun hän soitti ja pyysi minua kanssaan huoltoasemalle. Rengas oli puhjennut matkalla. Hän oli päässyt huoltikselle asti, mutta hänellä ei ollut yhtään rahaa mukana. Ilmanpainemittari toimi kolikoilla ja minun piti viedä hänelle rahaa. Ajoimme sitten vielä peräkkäin autoliikkeeseen ja auto jäi sinne pariksi päiväksi. Miehen autossa on erikoiset renkaat ja liikkeen pitää ne tilata. Mies heitti minut takaisin kotiin ja lähti ajamaan töihin päin. Aina välillä tällaisia aamusekoiluja, mutta ei sen kummallisempaa! ;)










Taustalla näkyy noidan hattu. :)
(On hiuspanta.)