Huomenta! Vähän erilainen postaus tähän väliin. Kaikkien reseptien sekä joulun ja uuden vuoden juttujen jälkeen. :)
Olen lukenut ja kuullut vaatteiden ostolakosta aika paljonkin. Enkä varmasti ole ainoa. Olen aiemmin ihan surutta ostellut uusia vaatteita ja asusteita vaikka päälle pantavaa on ollut yllinkyllin entisestäänkin. Kirppareilla olen myös tykännyt käydä, mutta vain Suomessa. Täällä meilläpäin kun ei oikein ole kivoja kirpputoreja. (Pitäisi muuten tsekata netin myyntipalstat sun muut!)
Mutta eihän siinä ole mitään järkeä, että hankkii uutta vain ostamisen 'hauskuuden' vuoksi, ei tarpeeseen. Tai, että tyystin hylkäisi sen vanhan ja toimivan, ihan vain sen tähden, kun se vasta ostettu olisi muka parempi. :/
Ja mennyt vuosi varmasti opetti kyllä sen, että vähempikin riittää. :) Kukaan ei nähnyt minun vaatevalintojani kotisohvalla makoillessa tai mitä oli ylläni, kun leivoin lasten kanssa. Ja tärkeintähän muutenkin pitäisi olla se, että on puhtaat ja tilanteeseen sopivat vaatteet yllä.
Tai ylipäänsä, mennyt vuosi opetti, että moni muu asia on paljon tärkeämpää kuin ulkokuori. (Eikö vain?)
Kaveri mainitsi, että kun tämä kaikki on 'ohi' ja voimme vapaammin tavata taas ihmisiä, kaapin perältä voi kaivaa verkkareiden ja kotiasujen sijasta vaikka mekon. :) (Siis tietysti sen saman, hyväkuntoisen vanhan joka ei ole mennyt miksikään henkarissa roikkuessaan.)
Kun kerroin miehelleni tästä ideasta, hän ihmetteli asiaa kovasti. Sanoi, että enhän edes osta usein vaatteita. Niinpä, olenkohan ostanut ostanut lokakuun lopussa vai marraskuun alussa viimeksi itselleni vaatetta...? Onko ikä tehnyt tepposet, olenko tiedostamatta shoppaillut vähemmän vai onko syynä vain yksinkertaisesti tämä mennyt koronavuosi? Mutta voisi sitä silti ruveta vaatteiden shoppailulakkoon. Tulisi tarkasteltua omaa ostokäyttäytymistä.
Onko teistä kukaan ottanut vastaan samanlaista haastetta? Kuinka kauan aikaa lakkoilitte? Sallitteko itsellenne kirpparivaatteet? Saiko kaverin kanssa vaihtaa vaatteita keskenään? Siinähän ei raha vaihda omistajaa, heh. ;) Tai säännöissä poikkeuksia, esim. jos talvitakki repeää liitoksistaan korjaamattomaan kuntoon, saa ostaa tilalle uuden. :)
Kertokaa kommenttiboksissa!
p.s. Sain muuten joululahjaksi yöpaidan, trikootunikan sekä pyjama-jumpsuitin. Nuo kaksi jälkeen mainittua äidiltäni. :) Tai siis Joulupukilta!



