keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Vaateostolakko -pitäisikö tarttua haasteeseen?

Huomenta! Vähän erilainen postaus tähän väliin. Kaikkien reseptien sekä joulun ja uuden vuoden juttujen jälkeen. :)


Olen lukenut ja kuullut vaatteiden ostolakosta aika paljonkin. Enkä varmasti ole ainoa. Olen aiemmin ihan surutta ostellut uusia vaatteita ja asusteita vaikka päälle pantavaa on ollut yllinkyllin entisestäänkin. Kirppareilla olen myös tykännyt käydä, mutta vain Suomessa. Täällä meilläpäin kun ei oikein ole kivoja kirpputoreja. (Pitäisi muuten tsekata netin myyntipalstat sun muut!) 

Mutta eihän siinä ole mitään järkeä, että hankkii uutta vain ostamisen 'hauskuuden' vuoksi, ei tarpeeseen. Tai, että tyystin hylkäisi sen vanhan ja toimivan, ihan vain sen tähden, kun se vasta ostettu olisi muka parempi. :/

Ja mennyt vuosi varmasti opetti kyllä sen, että vähempikin riittää. :) Kukaan ei nähnyt minun vaatevalintojani kotisohvalla makoillessa tai mitä oli ylläni, kun leivoin lasten kanssa. Ja tärkeintähän muutenkin pitäisi olla se, että on puhtaat ja tilanteeseen sopivat vaatteet yllä. 

Tai ylipäänsä, mennyt vuosi opetti, että moni muu asia on paljon tärkeämpää kuin ulkokuori. (Eikö vain?) 

Kaveri mainitsi, että kun tämä kaikki on 'ohi' ja voimme vapaammin tavata taas ihmisiä, kaapin perältä voi kaivaa verkkareiden ja kotiasujen sijasta vaikka mekon. :) (Siis tietysti sen saman, hyväkuntoisen vanhan joka ei ole mennyt miksikään henkarissa roikkuessaan.)

Kun kerroin miehelleni tästä ideasta, hän ihmetteli asiaa kovasti. Sanoi, että enhän edes osta usein vaatteita. Niinpä, olenkohan ostanut ostanut lokakuun lopussa vai marraskuun alussa viimeksi itselleni vaatetta...? Onko ikä tehnyt tepposet, olenko tiedostamatta shoppaillut vähemmän vai onko syynä vain yksinkertaisesti tämä mennyt koronavuosi? Mutta voisi sitä silti ruveta vaatteiden shoppailulakkoon. Tulisi tarkasteltua omaa ostokäyttäytymistä. 

Onko teistä kukaan ottanut vastaan samanlaista  haastetta? Kuinka kauan aikaa lakkoilitte? Sallitteko itsellenne kirpparivaatteet? Saiko kaverin kanssa vaihtaa vaatteita keskenään? Siinähän ei raha vaihda omistajaa, heh. ;) Tai säännöissä poikkeuksia, esim. jos talvitakki repeää liitoksistaan korjaamattomaan kuntoon, saa ostaa tilalle uuden. :)


Kertokaa kommenttiboksissa!







Yhdessä henkarissa roikkuu yleensä paitapusero/tunika ja sen päällä vielä neule tmv. Vaikka samettipäällysteisiä henkareita on pilvein pimein, kuten kuvasta näkee.













Tämä pari vuotta vanha neulemekko on lemppari talvella. Paksujen sukkisten ja saappaiden kanssa on tosi lämmin talviasu, vaikkapa kylään tai ravintolaan mentäessä. Eli viime vuonna ei ollut kovin paljon käyttöä, heh. Tämä oli myös laadukasta materiaalia ja ostin tämän hyvällä alennuksella.








Vanha orkidea lähti uudestaan kukkimaan. <3




Tämä koriste on toinen laatuaan...Edellinen tismalleen samanlainen meni rikki ja koska tämä oli niin suloinen keijukainen, oli pakko hankkia uusi... Tämäkin ollut jo monta vuotta makkarissa koristeena. 




p.s. Sain muuten joululahjaksi yöpaidan, trikootunikan sekä pyjama-jumpsuitin. Nuo kaksi jälkeen mainittua äidiltäni. :) Tai siis Joulupukilta!


2 kommenttia:

  1. En ole tuosta lakosta kuullutkaan, mutta varmasti hyvä lakko niille, jotka ovat ahkerasti ostaneet vaatteita. Minä olen niin huono shoppailija ja vaatteitten ostaja, että lakkoon ei tarvitse ryhtyä, kun muutenkin ostan vain pakon edessä. Marraskuussa ostin nilkkapituisen toppatakin lumisen pakkastalven toivossa ja joulukuussa pidemmän collegehupparin, jollaista olen etsinyt ja nyt sattumalta löysin joululahjaostoksilla käydessäni. Meillä on ihan erikseen työvaatteet, joten ei edes töihin menoa varten tarvitse kummoisia vaatteita olla.
    Oikein mukavaa tammikuista viikonloppua ❤️❄️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nilkkapituinen toppatakki kuulostaa kylllä ihanan lämpimältä! :) Minun tummansininen toppatakkkini on varmasti 6-5 vuotta vanha. Mies osti sen aikanaan minulle joululahjaksi. En ole käyttänyt sitä vielä kertaakaan tänä talvena. Olen ottanut sen joululomalla Suomeen mukaan eikä tänä vuonna matkustettu minnekään... tuleeko vielä käytettyä. :D Mukavaa viikonloppua sinne 💖❤

      Poista