perjantai 1. tammikuuta 2021

Hyvää uutta vuotta 2021!

 


























Hyvää alkanutta uutta vuotta 2021 teille kaikille. En tiedä mitä sanoisi viime vuodesta, jotain sellaista jota kukaan muu ei olisi jo kirjoittanut. :) Joten annetaan olla. Jokainen tietää ja tuntee millainen tämä mennyt vuosi oikein oli. Tästä ei voi olla suunta kuin ylöspäin. On pakko uskoa! Niin monella ollut paljon vastainkäymisiä ja menetyksiä. Pakko uskoa parempaan huomiseen. 
Eikö?

Aina loppuvuodesta lähettelen viestejä kavereille sekä sukulaisille ja toivottelen hyvät uudet vuodet ym. Sitä samaa perussettiä aina joka vuosi. Tänä vuonna lähetin viestejä ihan hirvittävän paljon! Myös kavereille ja tutuille keitä en ole tavannut pitkään aikaan (no okei, en ole nähnyt KETÄÄN pitkään aikaan. Mutta you get my point.). Laitoin ihan kaikille mahdollisille uuden vuoden toivotusviestiä! Tuntui niin hyvältä ajatus siitä, että ne kaikki ihmiset ovat vielä meidän elämässämme ja halusin heitä muistaa. Toivottavasti vuosi 2020 opetti meille kaikille, että mitään ei pidä pitää itsestään selvänä.


Kuvissa hieman eilisen kattausta ja lounasta. Herkuttelimme sillillä sekä katkarapusoosilla (+ perunoilla ja lohella) ja illalla oli sitten perinteiset nakit sekä itsetehty perunasalaatti. 
Yöllä kuuntelimme David Guettan konserttia lasten kanssa ja juttelimme pitkään Suomeen ystävien kanssa. Me kotisohvalla, he lämpimässä paljussa. Heh!
Oikein mukava ilta! :)



Ja teille sinne kaikille TERVEYTTÄ 
& ONNEA uuteen vuoteen!





p.s. Oli melko hiljainen ilta... Ilotulitteiden myynti oli kiellettyä ja taivaalla vilkkui melko vähän raketteja. Noin yhden aikaan yöllä joku naapurustosta halusi räväyttää ja sytytti kamalan määrän kovaäänisiä 'pommeja'. Koko tienoo oli savun peitossa hetken aikaa. Jonkun ajan kuluttua kuulimme (ikkunasta/parvekkeelta) vihaisen miehen moitteita paukuttelijoille.


2 kommenttia:

  1. Hyvää Uutta Vuotta ♥ Oispa paukuttelu täälläkin kiellettyä, niin kamala pauke kävi yöllä ja koko lähitienoo aamulla roskien peitossa. Iltapäivään mennessä kaikki oli siivottu, mutta silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää uutta vuotta sinullekin! 😊❤ Kaikkea hyvää! Kävimme juuri iltalenkillä ja voisi sanoa, että lotuliteroskia näkyi vain siinä kohdassa josta yöllä olimme kovaa paukuttelua kuulleetkin. Minun puolestani ilotulitteiden myyntiä voisi rajoittaa joka vuosi.

      Poista