Näytetään tekstit, joissa on tunniste pienet herkut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pienet herkut. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. syyskuuta 2026

Sushia & pannukakkua

 







'












 








 


Viime viikon loppupuolella hemmottelimme jalkansa loukannutta ostamalla marketin sushinvalmistajilta tuoreita herkkupaloja sekä paistoimme Valion ohjeella lempparipannukakkua. Ja koska perheenjäsenistä 3/4 pitää sulatejuustotäytteisistä sarvista todella paljon leivoimme myös niitä. Ne yleensä hävivät parempiin suihin aika äkkiä, kun aina nälkäinen teinipoika pääsee niiden kimppuun. Mutta näitä on helppo valmistaa, että tehdään niitä sitten vain useammin. Poika syö sushilajitelmasta vain lohinigireitä joten hän teki itselleen vielä kuppinuudeleita. Myös yksi teinien suosikeista. Ollut jo monta vuotta.

Kaappien kätköistä paljon suomalaista designia pöydässä. Iittalan Origo-lautanen, Teema-lautaset, Aino Aalto lasit (alkuperäiseltä nimeltään Bölgeblick) sekä Taika Sato tarjoilulautanen susheille. Syömäpuikot mies on tuonut aikoinaan työmatkaltaan Kiinasta.


Tällä viikolla on koiran vienti trimmaajalle, vapaaehtoistöitä, koulun vanhempainilta sekä Minijob-töitä. Mitä sinun kalenterissa lukee? Paljon töitä ja menoja vai hieman rauhallisempi syksyviikko?



Pannukakku, KLIK!

Sulatejuustotäytteiset sarvet, KLIK!


P.s. Joskus mieleeni tulee, että kannattaako sitä postata niitä samoja reseptejä kuin mitä blogissa on ollut jo useamman kerran aiemminkin. Mutta päädyin siihen lopputulokseen, että kaikissa, korostan sanaa KAIKISSA kodeissa ja huusholleissa pyörii ne samat vakkariperusruoat ja arkireseptit vuodesta toiseen. Minulle tärkeintä tässä blogin ylläpitämisessä on se, että tiedätte täällä ruudun toisella puolella olevan ihan tavallinen perheenäiti makaronilaatikkoineen ja pannukakkuineen. Ei me joka päivä syödä take-away -sushia. Ja se on ihan hyvä niin. Kun saa perheensä ruokittua, se on tärkeintä.

sunnuntai 6. syyskuuta 2026

Juustosarvet & tonnikalapastasalaattia iltaruoaksi

Tänä viikonloppuna on ollut kaupungilla kaikenlaista syksyohjelmaa ja kiva niin. Meidän pikkukaupungissa järjestetään kyllä paljon kaikenlaista. Keväästä syksyyn on joka viikonloppu jotkut markkinat tai tapahtuma. Jos aikataulut mätsäävät yhteen osallistumme myös mielellämme ja käymme konserteissa ym. Aina tulee samalla tavattua tuttuja. Tämän viikonlopun artistikattaus ei ollut ihan sitä ominta genreä, mutta ei se mitään. Minulle riittää, että nuorisolle on ohjelmaa ja laadukkaita esityksiä. (Omat teinimme eivä kyllä käyneet konsertissa, mutta tapasivat viikonloppuna kavereitaan ja kävivät toki harrastuksissa.)

Loppuviikkoon kuului paljon asioiden hoitamista sekä eilen oli vuorossa kivat grillijuhlat ex-naapurien luona. Joka syksy tapaamme saman porukan kesken ja aina hauskaa yhteistä tekemistä. Tällä kertaa emme osallistuneet veneretkelle muiden naapurien kanssa vaan liityimme joukkoon vasta illalla. Mies kulkee kyynärsauvan kanssa ja ajattelimme, että hän ei pääsisi nousemaan veneeseen näppärästi kipeän jalkansa kanssa. Parempi tällä kertaa näin. Ja meillä oli oikein rattoisa ilta hyvän ruon parissa ja sateetkin osasivat pysyä poissa. Koko viikon satoi enemmän tai vähemmän, mutta lauantaina saimme oikein ihanan syysilman.


Ja nyt ruokainspiraatioksi juustosarvia sekä tonnikalasalaattia. Ehkäpä sunnuntain iltapalapöytään?

HAUSKAA sunnuntaita kaikille!









Tonnikalapastasalaatti, ohje KLIK!

Juustosarvet, ohje KLIK!


perjantai 7. elokuuta 2026

Pannu kuumaksi ja lettuja iltapalaksi










Korvakäytävä ilmoittelee taas olemassaolostaan ja tänään sen johdosta jäi maauimalareissu välistä. Kävin kolmena aamuna peräkkäin uimassa ja helle on vain jatkunut, että en tiedä sitten olisiko ne sitten syynä siihen korvan jyskytykseen. Ennen nukkumaanmenoa otin ibuprofeenia ja aamulla olo ei tuntunut inhottavalta. Mutta silti jätin aamu-uinnin välistä koska iltapäivästä pitää lähteä töihinkin. Kivempi olla töissä, kun ei tarvitse miettiä jyskyttävää korvakäytävää. (Huomenna myös töitä.) Noh, sitten piipahdetaan kotilääkärillä (tai korvalääkärillä), jos meinaa mennä pahemmaksi.

Tytär on lettujen paistamisen suurmestari ja loihti meille taas ihanat letut. Eilen oli pääruokana jauhelikastiketta kalkkunanjauhelihasta ja tänään siitä saadaan vielä lounasta. Uskoisin, että tytär käyttää Valion ohjetta ja hän kyllä paistaa aivan mahtavat letut. Minä lisäsin vielä banaaniviipaleita päälle, kun banaaneja sattui olemaan aika paljon. Koskaan en ole häntä patistanut ruoanlaittoon tai leivontaan, mutta hän tykkää siitä valtavan paljon. Kotimme nuorimies on aina silloin tällöin ruoanlaitossa mukana ja hän taisi olla noin 10-vuotias, kun hänen haaveena oli omistaa oma sandwich shop! Ehkä sekin unelma toteutuu joskus.


Hauskaa viikonloppua teille kaikille! Onko viikonloppuohjelmat jo suunniteltu? Täällä meilläpäin on ruokafestivaalit ja varmasti piipahdamme siellä.

 

maanantai 25. toukokuuta 2026

Broilerihampparit koti-iltaan


Teinit saa pidettyä tyytyväisenä kun aina silloin tällöin ;) on heidän toivomaansa ruokaa eikä mitään äidin tomaattikeittoja ja salaatteja. Emme syö mieheni kanssa lainkaan punaista lihaa joten hampurilaistoive toteutettiin sitten helposti broileriversiona. Lapset olivat hyvin tyytyäisiä ja kaikki saimme vatsat enemmän kuin täyteen ja olihan meillä rapeat pommesit (=ranskikset) lisukkeena. Airfryerissä valmistettuna saa nopeasti hyvät ranut. Airfryer on ollut meidän perheessä kovin käytetty kapistus eli se on ostettu ihan tarpeeseen. Poika valmistaa iltapalaksi usein mozzarellatikkuja joista äiti varastaa aina tietenkin yhden...






Ja jääkylmää colaa ruokajuomaksi





Hyvää helluntaita!



lauantai 20. joulukuuta 2025

Joulukalenteri 2025, 20. luukku: Schoko Crossies












Tämän suloisen lumiukkoastian sain tänä 
vuonna kaveriltani joululahjaksi. 
Ensi joulun rusinat ja mantelit 
voisivat löytyä tuolta sisältä. 


Schoko Crossies- maissimurosuklaat ovat aivan hirmuhyviä! Joko ostat marketista parilla eurolla tai valmistat itse vain kahdesta raaka-aineesta. Eli sulatetun suklaan (maito- tai valkosuklaata tai tummaa suklaata) sekaan corn flakes -muroja ja keot jäähtymään leivinpaperin päälle ja vielä pariksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään. Ja näitähän voi valmistaa vaikkapa naapurille tai lasten opettajille joululahjaksi.

Aiotko kokeilla?

P.s. Joulumarkkinoilla näitä on myös ja esim. koululuokat ovat myyneet näitä omissa kojuissaan.



 

tiistai 9. joulukuuta 2025

Joulukalenteri 2025, 9. luukku: Jouluinen suklaalevy (koristeilla)



















Nyt on vuorossa erittäin helppo ja herkullinen joululahjaidea. Tähän ei tarvita kuin mielikuvitusta ja joku suklaata rakastava ystävä jolle tämän voi lahjoittaa. (Sekä ne raaka-aineet!) Suklaalevyt sulavat 50 asteissa uunissa n. 10 minuutissa. Koristele suklaa haluamillasi koristeilla ja anna jähmettyä huoneenlämmössä tai jääkaapissa. Ja paloittele suklaa vasta täysin jähmettyneenä. Tämä on hauskaa puuhaa vaikka muksujen kanssa. Voisi olla vaikka adventtisunnuntaille mieluista puuhaa.


Suklaisin terveisin!

P.s. Meidän koristeet löytyivät Aldista ja Lidlistä

 

maanantai 8. joulukuuta 2025

Joulukalenteri 2025, 8. luukku: Pikkujoulutarjoilut














 









Miten sujui viikonloppuna itsenäisyyspäivän juhlinnat?


Tämän päiväisestä luukusta avaamme kuvat marraskuun loppupuolella järjestämistäni pikkujouluista. Meitä oli yhteensä 8 herkuttelijaa ja vietimme mukavan aamupäivän yhdessä herkutellen ja jutellen sekä glögistä nautiskellen. Harmi vaan, että juhlinnan lomassa en ollut kuvannut kaikkea mitä esille olin laittanut tai ottanut kuvia parin ystäväni tuomista tarjottavista. Kun keskittyy pelkästään niihin pikkujouluihin niin kameran olemassaolo unohtuu. On kai ollut niin hauskaa. ;)

Meillä oli tarjolla jos jonkilaista ja, jos siellä ruudun toisella puolella pohditaan pikkujoulutarjoiluja niin listaan ne tähän alle:


  1. Hedelmäsalaatti
  2. Gluteeniton mutakakku + kermavaahto
  3. Lehtitaikinaruudut joiden sisällä paprikatuorejuusto ja rucola
  4. Ruisleipäpalat joiden päällä savulohitäyte
  5. Kotitekoinen hummus + gluteenittomat keksit ja näkkäri
  6. Uunimunakas (paprika + tomaatti)
  7. Oliivikranssi ja mozzarella
  8. Suklaata sekä viinirypäleitä
  9. Ystävän tuomat gluteeniton banaanikakku, keksit sekä hummus
  10. Toisen ystävän tuomat gluteeniton kasvispiiras sekä omenapiiras



Monet pikkujoulut sinä juhlit tänä vuonna?
Minulla taitaa olla tänä vuonna 8 alkoholittomat pikkujoulut! :)

tiistai 9. syyskuuta 2025

Lehtitaikinaneliöt vuohenjuustolla, pestolla ja tomaatilla


Nämä pienet herkkupalat kahvin kanssa olivat varsin kova menestys! Itse pidän kovasti vuohenjuuston ja peston yhdistelmästä, mutta tietenkin en ollut varma mitä minun työkaverit olivat mieltä. Mutta nämä päätyivät parempiin suihin ja muutamat jäivät itselleni iltapalaksi. (Lapset eivät välitä pestosta. Eikä tytär syö lainkaan juustoa.) Nämä sopivat myös niihin kiireisiin hetkiin, kun aikaa on käytettävissä vähän. Kunhan ne raaka-aineet on varattuna valmiina. Nämä väsätään hetkessä työpäivän tai harrastusten jälkeen ja vaikka perheen nuorison voi laittaa näitä tekemään. :)









lehtitaikinaa
vihreää pestoa
kirsikkatomaattien puolikkaita
vuohenjuustoa
tuoretta basilikaa

225 asteisessa uunissa, n. 12 min.




P.s. Ja peston voi tietenkin tehdä alusta alkaen itse. :)



 

torstai 8. toukokuuta 2025

Suklaacroissant






Nyt on vuorossa ihanat suklaiset herkut! Ja tyttären valmistamat. Hän aina silloin tällöin hemmottelee koko perhettä valmistamalla kaupan taikinasta croissantteja ja koristelemalla ne jäähdyttyään valko- sekä maitosuklaalla. Ja kyllä saa herkkuhimo kyytiä ja ihana herkku vaikkapa sunnuntaihin. Parvekkeella on kiva istuskella auringossa, suklaaraidat poskia koristaen. Postauksen perusteella meidän kodissa herkutellaan koko ajan, mutta sekaan mahtuu myös terveellistä kotiruokaakin. ;) 

Mutta tämä on mainio vinkki, kun on vieraita tulossa kylään ja kahvin kanssa pitäisi olla jotain tarjottavaa. Eli hätävarana kannattaa pitää croissanttitaikinaa jääkaapissa. Ja suklaakoristeita voi tehdä oman mieltymysten mukaan. Meillä oli runsaasti, koska olemme suklaahulluja.


Terkkuja sinun torstaihin!





Marimekon lautaset ovat lahja anopilta. Niitä on 4 kpl. :)

 

tiistai 18. maaliskuuta 2025

Kahvipöytään gluteenitonta









Heippa hei tiistaipäivään!

Tänään minulla on ollut äärimmäisen rento päivä tehden oikeastaan en mitään. :D Kivaa, että on tällaisiakin päiviä. Olen ollut koiran kanssa ulkona ja kohta lähden uudestaan (koirasta myöhemmin lisää), olen hoitanut tiskit, pyykit ja kohta aion hakea lounasta. Eilistä ruokaa on sen verran jäljellä, että riittää varmasti illalla lapsille ja minulle (mies on työmatkalla) joten lounas saa olla tänään joku helppo takeaway. Tänään aurinko paistaa kuten eilenkin ja lämpötilakin alkaa olla jo ihanan keväinen. Etupihan krookukset ovat ihastuttaneet jo kauan ja parvekkeellakin on keväisiä, suloisia esikoita. Huomenna kutsuu taas vapaaehtoistyöt ja torstaina on mieskin taas kotona. Olemme suunnitelleet myös pääsiäislomaa ja aiomme tulla Suomessa käymään. Kinderit ja muut herkut voimme tuoda mukanamme.

Muutama viikko sitten meillä kävi mieluisia vieraita ja heitä varten piti laittaa tarjolle jotain gluteenitonta. Daim- ja Milka -kakut olivat aivan todella hyvä vaihtoehto ja maistuivat pitkän tauon jälkeen taivaallisilta. Niin makeaa, mutta niin hyvää. Muumi-mukeista monta kuppia teetä ja kahvia ja muutama tunti höpöttelyä. Ja suosittelen ehdottomasti Daim-kakkua gluteenittomaan kahvipöytään! (Eikä ole mainos, hehe!)


Mitä kuuluu sinun viikkoon?



P.s. Yankee Candle on Lidlistä ja maksoi vain parisen euroa



 

perjantai 31. tammikuuta 2025

Iltapalaa perjantai-illalle

 
















Nopeasti kauppaan, mutta sitä ennen vilkaisu ruokakomeroon sekä jääkaappiin ja mitä sieltä löytyykään. Keksit, juustot sekä snäksit esille ja kaupasta sitten kaikki loput. Hyvin yksinkertaista, mutta maistuvaa ja jokainen syömäri saa valita kaupasta sen oman lempparijuuston tai just niitä naksuja joista pitää. Hedelmiä tai vihannestikkuja unohtamatta ja niin löytyy pöydästä jotakin värikästäkin. Tämä kattaus on toissaviikonlopulta ja maistui meille enemmän kuin hyvin. Ilta kului lasten harrastuksiin ajeluttamisen jälkeen kotisohvalla. 

Tänään on aurinko paistanut ja lenkki ystävän kanssa oli tosi mukava. Meillä on ollut jo pitkän aikaa tapana treffata perjantaisin klo 10. Jos aikataulut sopivat yhteen eikä minullakaan ole töitä (minulla oli töitä ke. + to.) lähdemme kävelylle yhdessä. Parannamme maailmaa samalla, kun pidämme kunnostamme huolta. :)

MUKAVAA PERJANTAITA!