-

-

tiistai 29. joulukuuta 2020

Joulua saksalaiseen tyyliin

Tämä postaus tulee ehkä liian myöhään, kun uusi vuosi kolkuttelee jo ovella. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Aihe nimittäin tuli mieleeni, kun tämä oli eka kerta, kun jäimme lomailemaan kotiin emmekä matkustaneet Suomeen joulua viettämään. Ja yhtä oikeaa vastausta ei löydy tähänkään. Saksa on niin suuri maa ja joulun viettotapoja on varmasti se 83 miljoonaa, eli niin monta kuin on asukastakin. :) Mutta kirjoitetaanpas asioita ylös, mitä olen kuullut ja nähnyt:




1) Joulukoristeet ja -herkut ilmestyvät Saksan kauppoihin varmasti ihan yhtä aikaisin kuin Suomenkin marketteihin. Mutta se mitä huomasin maanantaina, kun käväisin lähikaupassa, että kaikki joulusuklaat sun muut jouluun liittyvät asiat olivat jo otettu pois. Onko sitten syynä, että kaikki herkut olivat myyty jo jouluaattoon mennessä vai onko tapana siivota kauppa normaaliin ulkoasuun heti joulun jälkeen. Kun taas Suomessa tuntuu, että niitä alennuksessa myytäviä konvehtirasioita on aika kauankin kauppojen hyllyillä.


2) Kun kävin ostamassa (1,10 € arvoisia) postimerkkejä Suomeen lähetettäviin kortteihin, Saksan postilla ei ollut lainkaan jouluaiheisia merkkejä. :D Heh! Tärkeä huomio heti tähän kärkeen, mutta oli pakko mainita. 


3) Osassa Saksaa (ja muualla maailmassa toki myös) Pyhä Nikolaus, St. Nikolaus tuo lapsille lahjoja 6.12. Meille suomalaisille tuo päivä on tärkeä jostain muusta syystä. ;) (Edellisenä päivänä lapset laittavat kenkänsä/saappaansa ovelle ja yön aikana sinne on sujahtanut yllätys.)


4) Saksalaisten markettien (tai miksei toki joulumarkkinoiden!) joulukeksivalikoima on aika ihana! :D Herkkusuu kun olen, joulu on ihan parasta, kun löytyy niin montaa sorttia; Zimtsterne, Spekulatius, Lebkuchen jne. jne. Sain ystävältä muuten joululahjaksi pussin erilaisia kotitekoisia keksejä.


5) Meidän lapsilla ei ole ollut yleensä mitään joulujuhlaa koulussa. Viime vuonna koulu kyllä järjesti ihan kivan illan jossa isommat oppilaat musisoivat ja esittivät mm. sketsejä. Mutta sellaista joulujuhlatraditiota minkä muistan omasta lapsuudesta, sellaista ei täällä meidän lasten kouluissa ole ollut. Kirkossa ovat kyllä käyneet luokkansa kanssa ennen lomille lähtöä. (Toki, ei nyt pandemia-aikana.) Opet ovat kyllä järjestäneet luokassa jotain extrahauskaa. Ovat kuunnelleet musiikkia, pitäneet ns. levyraadin, katsoneet leffan ja kouluun on saanut viedä herkkuja mukanaan. Ja Grundschulessa oli myös pipareiden leipomista. Olin silloin mukana auttamassa eka- ja tokaluokkalaisia innokkaita leipureita. :)


6) Mitä olen kuullut ja ymmärtänyt, on jouluaattona vielä niin paljon häslinkiä, että ruoka on jotain hyvin simppeliä. Kun sitten taas joulupäivänä syödään juhlallisemmin. Jouluaaton lempparein ruoka on perunasalaatti nakkien kera kun joulupäivänä pöytään katetaan hanhea. (Huom. Ne alueelliset erot!) Saksalainen keski-iän ylittänyt ystävätär sekä samaa ikäluokkaa oleva mies (ei pariskunta) kertoivat kumpikin valmistavansa jouluksi jotain kalaruokaa.


7) Joulupäivänä lenkillä bongasimme saksalaisen naapurimme ja vaihdoimme kuulumiset. Hän kertoi tavanneensa ex-vaimoaan ja lastaan jouluaattona, kun taasen joulupäivänä söisi hieman rennommin ystävien kanssa. Tapoja on niin monia. Hän myös kertoi, että lahjat avataan 24. kuten Suomessakin. Olimme juuri hetkeä aiemmin miehen kanssa keskustelleet asiasta, emmekä olleet itse varmoja, että kumpana päivänä on se lahjojen vaihto, 24. vai 25. :) Kaikkea sitä oppii, kun avaa suun ja juoruilee naapurin kanssa. :D


8) Niin ja kuka ne lahjat tuo, Weihnachtsmann vai Christkind? Riippu niin, että missä päin Saksaa sinä asut. :)


9) Ja mainitaan vielä lopuksi joulukuusista! Kuusikauppiaita on samalla tavalla kauppojen pihalla kuin Suomessakin. Tai sitten puutarhaliikkeissä. Eräs sekatavarakauppa myi komeita kuusia, hintaan 14,90 €. Eli hinnalla eivät ole pilattuja. Meidän kuusemme joka oli kasvanut entisten naapureidemme tiluksilla maksoi tasan kaksikymppiä. :) 


































Yksi kohta jäi puuttumaan, että olisin saanut täyden kympin. Mutta nämä asiat tulivat mieleeni ekaksi ja jatketaan sitten ensi vuonna samasta aiheesta. ;) 

Tänään voisi jo hieman miettiä, että mitä söisimme vaihtumisen kunniaksi, onko teillä ideoita?

maanantai 28. joulukuuta 2020

Joulua illan hämärässä

 














Eilen illalla hämärässä räpsäistyjä kuvia. Koristeita joka puolella ja vielä sitäkin 
enemmän kynttilöitä. Tytär pitää huolen, että kynttilät palavat joka puolella 
ja tänään pitää varmaan kaupasta hakea lisää tuikkukynttilöitä. :D

Meillä on ollut ihanan rauhallinen joulu. Ja jouluilu jatkuu vielä pitkään....

Tässä vain tällaiset pikaiset terveiset sinne ruudun toiselle puolen!


Pysykää terveinä!




p.s. En tiedä teenkö tänä vuonna ollenkaan postausta
joululahjoista. Olemme kiitollisia kaikista ihanista lahjoista, 
mutta tärkein lahja tänä vuonna on ollut läheisten terveys. 


torstai 24. joulukuuta 2020

Joulukalenteri 2020, luukku 24: Hyvää joulua & Frohe Weihnachten

 




























Hyvää joulua kaikille, rauhallista oloa ja 
rentoutumista (ja työvuoroon tsemppiä keiden 
joulu menee töiden parissa. :))!

Ja terveyttä & kaikkea hyvää uuteen 
vuoteen 2021!

❤❤❤❤❤❤❤




keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Joulukalenteri 2020, 23. luukku: Joulukoti




Tänä jouluna olemme kaivaneet laatikoista 
kaikki koristeet esille. Väriä löytyy ja joulukukkia on jokaisessa 
huoneessa. Kuusi on oikea, täynnä koristeita ja sen alla on jo 
muutamia paketteja. Lahjoilla olemme muistaneet niin sukulaisia kuin
rakkaita ihmisiä ympärillämme. Tänä vuonna ostimme myös 
lahjoja kahteen eri joulukeräykseen ja lahjoitimme rahaa kahdelle
eri järjestölle. Tänä vuonna on, kuten muinakin vuosina, tärkeää 
muistaa niitä lapsia ja nuoria (ja perheitä) keiden jouluun ei ehkä muuten 
lahjoja kuuluisi. Auttamistapoja on monia. Hyvä niin. 

Olemme puhuneet lasten kanssa siitä, että miksi emme matkustaneet 
Suomeen tänä jouluna ja vaikka kuinka se kirpaisee lapset ovat 
ymmärtäneet asian ihan hyvin. Huomenna soittelemme isovanhemmille 
sekä muille tutuille ja tuntemattomille. :)







Huomenna pöytää koristaa Marimekon kuosi ja Villeroy & 
Bochin lautaset otetaan esille. Amaryllis-asetelmat ovat 
kukkakaupasta.






TV:n edessä kirja jonka olemme saaneet joitakin vuosia 
sitten joululahjaksi. Kirja sisältää 6 erilaista Jeesuksen syntymästä 
kertovaa jouluasetelmaa (kolmiuloitteisia). 
Kirja ja koriste samassa, todella kaunis. :)

















Huomenna toivottelen vielä hyvää joulua.
(Ja sitten blogi hiljentyy lomailemaan....)


tiistai 22. joulukuuta 2020

Joulukalenteri 2020, 22. luukku: Poro-suklaabrownies (reindeer brownies)




Lapsille herkkuja ja miksei aikuisillekin.
Petteri Punakuonosta inspiksen saaneista browniespaloista 
tykkää koko perhe. Taas niin helppoa ja nopeaa leivottavaa. 

Ja loput brezelit rouskutellaan muuten vaan!
*rouskis*
















200 g  tummaa suklaata

200 g voita

4 kananmunaa

2 dl sokeria

1 dl kaakaojauhetta

1 dl perunajauhoja

1/4 tl suolaa


Paloittele suklaa kattilaan tai kulhoon. Lisää voi. Sulata seos kattilassa matalalla lämmöllä tai mikrossa tiuhaan sekoittaen.
Vaahdota munat ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi. Sekoita suklaaseos joukkoon. Lisää kaakao, perunajauho ja suola ja kääntele sekaisin.
Painele pala leivinpaperia uunivuokaan (n. 15 cm x 20 cm) ja kaada taikina vuokaan. Kypsennä brownieta 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, sisus saa jäädä kunnolla pehmeäksi. Anna jäähtyä ennen paloittelemista.

(Ohje, K-Ruoka, KLIK!)














Kuka odottaa jo kuumeisesti jouluaterioita
sekä tietysti Joulupukin vierailua? :)


maanantai 21. joulukuuta 2020

Joulukalenteri 2020, 21. luukku: Red Velvet kääretorttu

Hyvää huomenta! Muutama päivä jouluaattoon.

Ja, että siellä ruudun toisella puolella ei odotettaisi innokkaana komeita kuvia kääretortusta, joudun jo heti tuottamaan teille pettymyksen. :D Vaikka kääretorttu maistuikin hirmuhyvältä, ulkonäössä ei olet tosiaan kehumista! Teen varmasti kaikki maailman virheet, kun saan kääretortun pinnan repeilemään joka ikinen kerta, kun olen sitä leipomassa... Mutta hätä ei ole tämän näköinen! Tiedän, että ruudun toisella puolella on lahjakkaita leipureita jotka eivät toista minun mokailujani. ;)


Mutta hyvää se oli ja punainen väri on passeli jouluun tietenkin. Tämän reseptin löysinkin vanhemmasta joululehdestä (Kaikkien aikojen jouluherkut 2/2015).


4 kananmunaa

1,75 dl sokeria

1,75 dl vehnäjauhoja

4 rkl kaakaojauhetta

1 rkl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

0,5 tl suolaa

1 rkl öljyä

50 g ranskankermaa

2 tl valkoviinietikkaa

punaista elintarvikeväriä

Täyte

50 g huoneenlämpöistä voita

200 g maustamatonta tuorejuustoa

1,5 dl tomusokeria

1 tl vaniljasokeria


Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhoihin muut kuivat aineet. Sekoita kananmunavaahtoon öljy, ranskankerma, valkoviinietikka ja elintarvikeväri. Lisää jauhoseos taikinaan varovaisesti käännellen. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja paista pohjaa uunin alatasolla 180 asteessa 10-12 min., kunnes pohja tuntuu kypsältä. Ripottele leivinpaperin päälle sokeria. Kumoa kypsä pohja sokerin päälle ja irroita leivinpaperi. Kääri pohja varovaisesti rullalle leivinliinan sisään ja anna jäähtyä. 

Vatkaa huoneenlämpöistä voita ja tuorejuustoa voimakkaasti muutama minuutti. Lisää tomusokeria vähitellen, samalla voimakkaasti vatkaten. Mausta vaniljasokerilla.

Avaa rulla varovaisesti ja levitä täyte pohjan päälle ja kääri se takaisin rullalle ja anna tekeytyä jääkaapissa pari tuntia.





















sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Joulukalenteri 2020, 20. luukku: 4. adventti & joulukuusenkoristeita

 




































Ajatella jo 4. adventti ja muutama päivä jouluun. 
Lapsilla ja miehellä jo lomaa ja olemme kaikki iloisia, 
että vuosi on jo näin pitkällä. :) On ollut kyllä 
aikamoinen vuosi, mutta ei siitä sen enempää...
Keskitytään lomailuun, olkoot sitten hieman erilainen
joulu tänä vuonna. 

Kuvissa vilahtaa meidän kuusemme, mutta 
jouluaaton luukussa voisi olla siitä enemmän kuvia. 
Kuusi saapui maanantaina ja joululahjat 
alle samalla kertaa. Tonttu oli käynyt meillä 
lasten koulupäivän aikana. Ehkä ensi vuonna 
tavataan taas livenä Joulupukki/Tonttu. Olisi 
ihan mukavaa. :)

Tänäänkin olemme herkutelleet riisipuurolla, 
kuten kolmena muunakin sunnuntaina. 
Onhan se niin hyvää, että söisi vaikka joka päivä.
Illemmalla laitamme kalaa uuniin ja teemme 
kermaperunoita. Vielä ei sen jouluisempaa 
ruokaa. ;) Keskiviikkona haemme 
kinkun ja alkuviikosta ruokakauppareissu. 
Ei mitään hössötystä vaan ihan rauhassa 
jouluun valmistautumista. 

Eilen ruokakaupassa käydessämme ihmettelimme 
vähäistä asiakasmäärää. Olimme jo valmistautuneet 
jouluruuhkiin. Mutta ei kummoisia jonoja 
eikä mitään hässäköitä. Keskiviikkona kyllä voi olla 
jo toinen juttu...

Kohta jos heittäisi takin niskaan ja kypärän päähän 
ja lähtisi pyöräilylenkille. 


Oikein mukavaa 4. adventtisunnuntaita sinulle.

❤❤❤❤