P.s. Kaunis Pentikin Tyrsky-lautanen on miehen syntymäpäivälahja.
maanantai 18. syyskuuta 2023
Mozzarella-rucola-kinkkuleipäset
tiistai 12. syyskuuta 2023
Persikka-pensasmustikkarahka
maanantai 11. syyskuuta 2023
Suklaahippu-tiikerikakku
Heippa hei ja tervehdys uuteen viikkoon!
Kohta olemme jo syyskuun puolivälissä.
Tänään olen ollut vapaaehtoistyössäni hikoilemassa ja uurastamassa vaatekasojen keskellä. Kotiin tultuani olen siivoillut, mm. mopannut lattiat sekä leiponut lasten kanssa. Viikonloppuna siivosin keittiön kaappeja ja tänään vein meidän muutamia laseja sekä lautasia keräykseen. Jokaiselle päivälle jotakin. Kuten olen aiemmin maininnut, minulla ei ole koskaan ollut varsinaista siivouspäivää, vaan siivoilen fiiliksen mukaan. Viime viikolla kävin kellarin kimppuun ja sain tavaroita parempaan järjestykseen. Jos melkein joka päivä laittaa jotain paikkaa kondikseen ei kaaos kerkeä kasaantua ylivoimaiseksi. Jaksamisen mukaan. :)
Tästä kakusta tuli aikamoinen herkkupommi ja haluan jakaa reseptin teidän kanssanne:
2 dl sokeria
3 kpl kananmunia
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
100 g suklaahippuja (meillä oli maitosuklaa)
Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka.
sunnuntai 10. syyskuuta 2023
Hedelmäsalaattia (Pentikin Olkikukka pöytäliina taas!)
perjantai 8. syyskuuta 2023
Pentik Olkikukka pöytäliina
torstai 7. syyskuuta 2023
Uuni lohi kasvisten kera
keskiviikko 6. syyskuuta 2023
Herkkutarjotin telkkarin katselijoille
lauantai 2. syyskuuta 2023
Syksy tekee tuloaan...
perjantai 1. syyskuuta 2023
Taco-perjantai!
Koska minulla ei ole harmaintakaan hajua, että mitä meidän lössi syö tänään, niin laitetaanpa nämä vanhat kuvat heinäkuulta jolloin herkuttelimme tacoilla. Mehevät mansikat ja makeat viinirypäleet olivat meidän helppo jälkiruoka. Ne maistuvat aina! (Kesällä kaikista eniten!)
Mies on työreissussa, tyttärellä on kavereita kylässä, poika höpöttää puhelimessa kaverinsa kanssa ja minä odotan rentoa viikonloppua. Tänään meillä on aamulla taas kerran piipahtanut edustaja keittiöfirmasta ja josko alkaisi pian jotain tapahtumaan. Tätä keittiöremonttia olemme odottaneet jo varmaan viisi vuotta. Meidän vuokranantaja ei ole sellainen ketä kiinnostaisi hoitaa velvollisuuksiaan. On hieman ikävä juttu, mutta olemme tottuneet siihen. Jääkaappi-ongelmaakaan ei ole vielä ratkaistu. Meillä on varmasti aika pitkä pinna.
Tänään vielä lasten kuskailua harrastuksiin ja pitää tarkistaa pitääkö kurvata ruokakaupan kautta. Tälle viikonlopulle ei ole töitä tiedossa, mutta maanantaina taas duuniin! :)
Kun ei oikein muuta keksi, tacot ovat oiva vaihtoehto iltaruoalle tai välipalalle. Sisälle voi laittaa juuri sitä mistä itse tykkää ja vegaaninen versio on helppo valmistaa myös.
MUKAVAA VIIKONLOPPUA!
keskiviikko 16. elokuuta 2023
Lasten juhlien helpot ja herkulliset tarjoilut
maanantai 7. elokuuta 2023
Summer is crazy!
Heippa hei!
Joka kevät tuntuu, että kesäloma häämöttää jossain kaukaisessa tulevaisuudessa. Kun vihdoin kaivetaan parit matkalaukut ja kassit esille kellarin uumenista tuntuu, että ei millään enää jaksaisi odottaa loman alkua. Olkoot sitten tiedossa kiva lomamatka ulkomailla tai sitten jotain superhauskaa Suomessa. Ei sitä millään malta! Varmaan aika normaalia. ;) Ostan paljon tuliaisia ja mietin pääni puhki, että mistä kukakin pitäisi. Mies on erittäin taitava pakkaaja, kuten olen ennenkin kehunut. Hän saa vaikka nojatuolin mahtumaan autoomme, emmekä edes omista tilavaa lava-autoa. Emme ilmeisesti osaa pakata kevyesti, kun tulemme Suomeen. Muille reissuille lähdemme aika pienellä määrällä tavaroita, mutta Suomeen roudaamme puolet omaisuudesta.
Suomessa oltaessa menemme aivan sekaisin kaikista ihanista herkuista. Joka vuosi on sama ilmiö! Syömme riisipiirakoita aamu- ja iltapalaksi, popsimme hulluna tuorekurkkua, käymme torilta hakemassa herneitä ja syömme ruokakaupan parkkipaikalla Eskimo-puikot, Kingikset, Juhlatuutit, Puffet-jädet tms. Ja kun pysähdymme ABC-asemalle veskitauolle käymme hakemassa lisää jätskiä ja lapsille Trip-mehuja. Minä ostan joskus Muumi-limsan, on muuten hyvää jääkylmänä. Ravintolassa tilasin Jaffan ja oli kyllä maukasta.
Lomaa on vielä vähän jäljellä. Pitää vielä nauttia. On luvattu rajua ukonilmaa joten pysytellään tämä ilta sisätiloissa. Viime viikolla kävimme mökkeilemässä, olemme käyneet myös 40-vuotis juhlissa, valmistujaisbileissä ja olemme käyneet rapsuttelemassa eläimiä. Olemme käyneet ravintoloissa syömässä ja kahviloissa herkuttelemassa. Eiliseltä kauppareissulta tarttui mukaan Kismet-patukka ja se odottaa vielä kassin pohjalla...
Olen lukenut ja otin myös sukkapuikot mukaan, mutta se työ ei ole edistynyt mihinkään...Ehkä syksyllä kotosalla!
Miten siellä voidaan?
lauantai 29. heinäkuuta 2023
Kesän ihanin mansikkatorttu
maanantai 24. heinäkuuta 2023
Kesälomafiilis vm. 2023!
Pahoitteluni! Blogissa on ollut lähiaikoina hyvin, hyvin hiljaista. Ennen lomailua minun työt sekä vapaaehtoistyöt veivät suurimman osan ajasta sekä tietysti ennen lomalle lähtöä tulee siivoiltua raivokkaasti hiki hatussa sekä pakkailtua sata matkalaukkua. (Joka kerta tuntuu, että roudaamme mukanamme noin 100 painavaa laukkua...) Muina vuosina olemme tehneet kivan reissun ennen Suomeen saapumista, mutta tänä vuonna mies on ollut töidensä takia tosi kiireinen emmekä täksi kesäksi suunnitelleet mitään erityistä. Olemme miettineet, että jos palaisimme Saksaan vaikkapa muutamaa päivää ennen syyslukukauden alkua voisimme käydä vaikka jossain ihanassa hotellissa pikkulomalla...Mutta se selviää sitten myöhemmin. Lapset rakastaisivat kylpylälomaa. Minä kyllä myös. ;)
Suomeen on kyllä aina niin mukava tulla! Tapaamme paljon ihmisiä ja otamme hyvin rennosti lekotellen. Melkein jokaiselle päivälle on jokin suunnitelma. On kahvilatreffejä, hauskoja juhlia tai meidät on kutsuttu kylään jonnekin. Ja sehän passaa meille! Kiva tavata taas pitkästä aikaa kaikkia Suomessa asuvia läheisiä.
Tänään vielä lounaan jälkeen ulkoilemaan ja keskiviikkona tapaamme minun kummini. Toinen heistä on joutunut pieneen leikkaukseen ja sen johdosta treffaamme heidän kotona eikä heidän kesämökillä. Heillä on niin viihtyisä hirsimökki järven rannalla ja jossa vierailemme melkein joka kesä. Mutta kiva piipahtaa heidän suloisessa kodissakin, se onkin tässä aika lähellä.
Lapset ovat viettäneet aikaa isovanhempien kanssa ja minä olen tavannut ystäviäni useaan otteeseen. Lomailut jatkuvat...
Mitä sinne kuuluu? Mökkeilyä, veneilyä, kotoilua, töitä, harrastuksia, mustikoiden poimintaa...?