sunnuntai 29. elokuuta 2021

Mansikka-vuohenjuustosalaatti

 














mansikoita

vuohenjuuustoa

vuonankaalia

rucolaa

pannulla paahdettuja pinjansiemeniä

oliiviöljyä

(vadelma)balsamicoa





Huomenta vaan, mitä sinun ohjeelmaan kuuluu tänään? Salaattikuvat ovat menneeltä viikolta, tiedä sitten miten tänään herkutellaan, salaatilla vai ilman? ;) 

Pyöräilyretki on ainakin tiedossa! 
Kunhan sää pysyy sellaisena, että viitsii istua satulassa pidempään kuin vartin. Eväät tottakai mukaan tai ainakin lämmintä juomaa. Retkien parasta antia ovat tauot ja eväskassi. :)



p.s. Taisi olla tämän vuoden viimeiset mansikat mitkä löysin kaupasta, tai siis kotimaiset. Löysin lähikaupasta yhden ainoan rasian ja muutenkin marjat taisivat olla jo kaikki ulkomailta. Mutta kun teki mieli tätä mansikka+vuohenjuusto -yhdistelmää, niin en voinut jättää kauppaankaan!



perjantai 27. elokuuta 2021

Vadelmarahkapiirakka

Minähän lupailin, että tällä viikolla tulee leivottua. :) Nyt ei kuitenkaan omin pikkukätösin keräämistä marjoista vaan ihan Lidlin pakastealtaasta löydetyistä. Mutta hyviä nekin ovat! Rahkapiirakka on yksi monista (monista!) lemppareistani joten sitä siis. Tämän kertainen resepti löytyi Arlan sivuilta, KLIK! Omassa versiossani irtopohjavuoka oli sen verran iso, että pohjataikinaa ei riittänyt päälle laitettavaksi ja marjoja laitoin paljon enemmän kuin ohjeessa. Kuten kuvasta näkyy, on hyvin marjaisa, hih!



125 g voita 
3 dl vehnäjauhoja 
1¼ dl sokeria 
1 rkl vaniljasokeria 
1 tl leivinjauhetta 
1 tl soodaa 


Täyte

250 g rahkaa
1 dl sokeria 
1 kananmuna 
1 tl vaniljasokeria 
200 g vadelmia 
Laita uuni lämpenemään 200°C asteeseen. 
Voitele pyöreä irtopohjavuoka (halkaisijaltaan noin 24cm) voilla. 
Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään muruiseksi taikinaksi. Painele puolet murutaikinasta irtopohjavuoan pohjalle. 
Sekoita kaikki rahkatäytteen ainekset keskenään kulhossa. Kaada rahkatäyte pohjan päälle, lisää 2/3 vadelmista ja ripottele loput taikinasta päällimmäiseksi. 
Paista piirakkaa uunin keskitasolla n. 20 minuuttia. Ota piirakka uunista ja anna sen jäähtyä. Koristele piirakka lopuilla vadelmilla. (Siivilöi tomusokeria koristeeksi.)



















m u k a v a a     v i i k o n l o p p u a


keskiviikko 25. elokuuta 2021

Suomesta tuodut tuliaiset ja lahja yksivuotiaalle

Aurinkoista keskiviikkoa, täällä on niin kaunis ilma tänään.


On mukava tuoda Suomesta jotain pieniä tuliaisia kavereille tai vaikkapa naapureille. Naapurin pikkutytölle toimme Suomessa valmistetun heijastimen pimeää syksyä + talvea ajatellen ja vanhemmille annoimme Fazerin Marianne-suklaalevyn. Ahkeralle kukkiemme kastelijalle toimme pari Finlaysonin käsipyyhettä sekä suklaata. Ja kaveriperheelle ostimme Afrikan tähti -pelin koska lapset ovat meillä sitä yhdessä pelanneet. Ja jotain muutakin tarttui matkaan. :)




Ystävien pikkuneiti täyttää vuoden. Pikku Myy lahjapussissa olevat vaatteet (mekko sekä 2 yöpukua) eivät kyllä ole suomalaisia, mutta ovat Suomesta. ;) Lelu vielä mukaan ja vanhemmille Brunbergin suukkoja. 

Pitää katsoa, että voiko synttäreitä järjestää, kutsun olemme kyllä saaneet. Lahjan voi toki aina viedä oven taakse ja juhlia voi sitten myöhemmin, jos ei nyt onnistu.












Nämä ruissipsit pyysi tuomaan eräs saksalainen ystävätär joka oli maistanut
näitä joskus meidän luona. Pyysi sitten ekan kerran jokunen vuosi takaperin, että 
jos toisin hänelle pussin tai kaksi, hän maksaisi niistä. 
Hän oli sitten tarjonnut niitä omille ystävilleen alkupaloina ja kaikki olivat
ihastuneet. Kun hän kuuli, että matkaisimme Suomeen kesällä 
hän pyysi taas, että jos voisin tuoda pussin tai pari. Pitääkin viedä 
nämä joku päivä hänen oven taakse, etteivät unohdu. :)








Parille ystävälle toin Lumenen tuotteita. Ja näille samaisille henkilöille 
olen tuonut ennenkin suomalaista kosmetiikkaa ja ovat tykänneet kovasti. 
Lumene ei ole oikeastaan edes mikään kallis tuliainen, mutta tulee 
käyttöön ja on ainakin suomalainen.



Ja Pandan suklaata tuli ostettua aika monta levyä. Tumma suklaa on nimittäin 
vegaanista ja tummasta, hyvästä suklaasta nyt tykkää kuka vain (varsinkin aikuiset ;)).
Lahjakaapissa odottaa myös yksi Muumi-muki sekä Finlaysonin pyyhe, pitää katsoa, että 
kenen tai keiden paketteihin ne aikanaan päätyvät. ;)


Mitä sinä ostaisit Suomesta tuliaisiksi?


tiistai 24. elokuuta 2021

Arkiruokaa lomailujen jälkeen

Heipä hei, superpitkästä aikaa! On ollut ikävä blogiin, on niin kiva käydä täällä höpöttelemässä teille kaikenlaista. 

Kun loma loppuu, kaikki palaa taas ennalleen ja arki on täällä taas, se tietää myös sitä arkiruoan laittamista. Ehkä olemme lomalla herkutelleet aivan liian paljon (en valehtele, herkuttelimme todella paljon, mutta EI kaduta! ;)), kun nyt ruokakaupassa käynti tuntuu varsin tylsältä, kun jäätelöiden sijaan pitäisi ostaa parsakaalia. Heh! No onhan se parsaakaali ja muutkin vihannekset ihan hyviä. Eihän sitä mitään jaksaisi, jos pitäisi pelkällä jäätelöllä elää. 

Pitäisiköhän sitä kopioida jostain herkulliselta kuulostava ja koko perheelle maistuva arkiruokalista vai miten sitä lähtisi toteuttamaan, että tulisi syötyä taas monipuolisesti? Pitää katsoa. Täällä on ollut vielä aika lämmin, että suht koht kevyet ruoat maittavat vielä.

Loma oli ihana, Suomi erityisesti, mutta on kiva olla kotonakin. En ole leiponutkaan pitkään aikaan, ehkä tällä viikolla voisi etsiä jonkun kivan reseptin. :)

Mukavaa tiistai-iltaa!










Broileri oli uunissa, muut tykötarpeet odottivat jo pöydällä.






Tällaisen ihanan Heirolin kakkuvadin 
+ lasikuvun hankin Prismasta. :)


keskiviikko 18. elokuuta 2021

Havaintoja Suomesta (Kesäloma 2021)

Heh, tämän postauksen asiat eivät ole missään (tärkeys)järjestyksessä! :D Hassuja juttuja joita on tullut mieleen/vastaan. Pian jo taas kotona ja blogin postaustahti palautuu "normaaliksi". Suomea tulee kyllä taas ikävä...


  • Lehtipuiden kahina tuulessa on kaikkein kaunein ääni.
  • Suomalaisilla on paljon suloisia koiria joita olen päässyt silittelemään. (Se paheneva koirakuume. Mies totesi, että minulle sietäisi maksaa palkkaa koirien rapsutuksesta. Kuulostaa haaveammatilta.)
  • Kesämökkipaikat ovat ihania sekä erilaisia ja maisemat huikeita, olkoot mökkitontti missä päin Suomea tahansa. Rantaviivaa riittää....
  • Toreilla on ihanat valikoimat marjoja sekä pienistä kojuista ostetut makeat herkut ovat suussa sulavia. Kahviloiden korvapuustit ovat paljon suurempia kuin mitä muistin! 
  • Toreilla on leppoisa tunnelma. Iäkkäämpien ihmisten kokoontumispaikka.
  • Kaikki suomalaiset eivät vastaa takaisin, jos tervehdit. Vaikka törmäisitte otsatusten. Noh, ei se mitään. Ei pidä ainakaan loukkaantua. :)
  • Nyt lasten ollessa vanhempia heitä on kiinnostanut selkeästi enemmän esim. saunapuiden kantaminen ja saunan lämmityspuuhat. Niitä puuhia emme pääse kotona sitten tekemään. :) In ollut kyllä muksuilla hauskaa.
  • Suomalaisilla (ja muun maalaisilla tietysti myös!!) on oma huumorinsa. Olen huomannyt kuinka jotkut jutut saavat meidän perheen nauramaan. En tiedä miten asian selittäisin, mutta ymmärrätte kyllä. ;)(Esim. Fingerporia olemme lukeneet sanomalehdistä. :))
  • Rauhoittumiseen ei tarvita paljon mitään muuta, kuin saunan lauteet. Meidän perhettä ei saa pois saunasta ihan hevillä. 
  • Taas uusia tuotteita ruokamarkettien hyllyillä. Uusia vegaanituotteita yms. Pää ihan pyörällä kaikista uutuuksista. 

Tämä oli taas tällainen pintaraapaisu, mutta oli kirjoitettava ylös, kun tuntui siltä. :) Elokuun puolivälikin jo takana. Tänään on sadellut, hieman syksyisen oloista. 

Miten teidän kesä on sujunut?

sunnuntai 8. elokuuta 2021

Pariisin Ville Porvoo (hotellisuositus)



Huomenta!

Katsokaapa miten viehättävä ja tunnelmallinen sisääntulo voi hotellissa olla? Kivat valaisimet ja kauniit yksityiskohdat sekä paljon muuta katseltavaa. 10 huoneen pieni hotelli on kyllä mahdottoman suloinen ja itse huoneet myös. Suosittelemme hotellia lämmöllä (ei ole maksettu mainos, heh!) ja Porvoossa ihania kahviloita sekä ravintoloita joissa istuskella...(pieniä putiikkeja unohtamatta!)




Paikallisia herkkuja aamiaisella.


































Mitä sinun elokuun sunnuntaihin kuuluu?




keskiviikko 4. elokuuta 2021

Iki-ihana Porvoo

Heipä hei, pitkästä aikaa!

Halusimme tehdä koronaturvallisen pikkureissun Suomessa. Täällä Suomessa tulee aina valinnanvaikeus, että minne sitä oikein menisi. Niin monia, mielenkiintoisia kohteita sekä kivoja kaupunkeja. Mutta tällä kertaa yksi oli ylitse muiden ja matkasimme kohti kuvankaunista, kesäistä Porvoota.

Seuraavassa postauksessa esittelen kuvia meidän hotellistamme, mutta nyt kuvia Porvoosta ja ihan sekalaisessa järjestyksessä. Mukavaa elokuuta (what elokuu???) kaikille sinne ruudun toisella puolen.