Nyt, kun kaikki adventtikalenterit on syöty, juotu ja osa on jo käytetty, voin jakaa kuvat viime vuoden Ritualsin joulukalenterin sisällöstä. Ajattelin, että ensi joulua ajatellen tämä voisi tarjota merkistä kiinnostuneille parit vinkkivitoset. Jos joukosta löytyisi niitä omia lemppareita tai muita kokeilemisen arvoisia. Rituals on sellainen merkki, että mielelläni kokeilen itselleni uusia tuotteita tai aina palaan niihin vanhoihin suosikkeihin. Esim. suihkuvaahto ja käsivoide ovat olleet mielestäni laadukkaita.
tiistai 20. tammikuuta 2026
Rituals joulukalenterin sisältö
torstai 12. syyskuuta 2024
Tuoksupullojen viidakko (Minun hajuvesikokoelma)
Hyväntuoksuista huomenta!
En ole kosmetiikka-bloggaaja vaikka usemman kerran olen omista suosikeistani blogin puolella kirjoitellut. Tällä kertaa postaus on täynnä kuvia tämän hetkisistä hajuvesiaareistani joita on aika monta. (Eikä tarvitse olla näin montaa kuin minulla, koska joskus ajan saatossa tuoksut saattavat eltaantua.)
Tykkään tuoksuista tosi paljon ja itselläni on monta lempparia! Calvin Kleinin One on ollut lempparini jo teinivuosista lähtien ja aina vaan ostan uuden pullon edellisen loputtua. Michael Korsin nimeä kantava tuoksu on aivan huumaavan ihana, mutta sitä ei saa enää valitettavasti mistään. Sain ensimmäisenä lahjaksi yli 20 vuotta sitten. Victor & Rolfin Flowerbomb on myös aivan huikea ja ensimmäisen pullon olen ostanut varmasti yli 15 vuotta sitten. (Se pitääkin ostaa seuraavaksi, kunhan pöydältä löytyy muutama tuoksu vähemmän.) DKNY tuoksuja minulla on ollut myös useita ja tämä viimeisin on yllätys mieheltä muutaman viikon takaa.
Gucci Bloom Intense
lauantai 17. lokakuuta 2020
Maybelline Superstay 24h & Smashbox The Original Photo Finish
sunnuntai 19. heinäkuuta 2020
Tosi hyvä kulmaväri: Oriflame The One
Äitini oli tilannut taas Oriflamelta tuotteita ja oli ostanut itselleen kulmakarvageelivärin (The One, väri: Deep brown), sellainen minikokoinen 'mascara'. Hän oli sitä sitten kerran kokeillut, mutta hänen hentoisissa kulmissaan ei ollut oikein hyvä. Saimme sitten Suomesta paketin ja äitini oli pakannut tämän kulmakarvamascaran mukaan. Uteliaana kokeilin sitä heti ja kappas: se on ihan hurjan hyvä! Väriä on helppo annostella, harja on pieni ja näppärä, väri juuri minulle sopiva ja liiat värit (jos sattunut lipsahdus ja olen vetänyt toiseen kulmaan yhden kerroksen enemmän väriä kuin toiseen) on helppo putsata vaikka pumpulipuikolla.
Halusin ihan ehdottomasti jakaa tämän vinkin teille, jos joku siellä on Oriflame-fani tai haluaa muuten kokeilla. En siis itse ole edustaja eikä äitini, että ihan puhdasta tyytyväisyyttä tuotteeseen ja haluan jakaa vinkin muille.
Punaa huuleen ja väriä kulmiin
ja matkaan!
lauantai 21. maaliskuuta 2020
Esittelyssä ihon- ja hiustenhoitotuotteeni!
On aikaa hieman hemmotella ihoa ja hiuksia (näinä aikoina on syytäkin hemmotella itseään ja ajatella hetki jotain muuta). Pidän kerran viikossa ihonhoitopäivän ja käytän vuorotellen niitä kasvokuorintatuotteita ja naamioita mitä nyt minulta löytyykään. Vähän fiiliksen mukaan mennään. Vaaleanpunainen froteepanta päähän, hiukset pois tieltä ja purnukat esille! Ostelen yleensäkin kosmetiikkaa aika fiiliksen mukaan, mutta tällä hetkellä ostan eniten luonnonkosmetiikkaa. Olen myös aina saanut paljon kosmetiikkaa ja ihonhoitotuotteita lahjaksi. Esim. äitini tilaa silloin tällöin tuotteita Avonilta ja Oriflamelta (tai Dermosililtä!). Ja niitä olen päässyt teistailemaan myös aika paljon.
Ja myös parit kuvat ihanista sekä hyväntuoksuisista hiustenhoitotuotteista jotka sain joulupukilta. Ja niiden vieressä suomalaiset shampoo ja hoitsu jotka ostin joululomalla. Mutta näitäkään en ole vielä ottanut käyttöön, kun joululahjatuotteet käytetään ensin. (Ja niitä ennen minulla oli jotkut isot putelit jotka taas käytin ennen näiden aloittamista.) Mutta tätä lahjaksi saamaani tuotesarjaa voin suositella lämpimästi. Tuntuu pesevän hiukset oikein perusteellisesti, en oikein osaa kuvailla sitä fiilistä pesun jälkeen. :D Hiukset ovat todella pehmeät ja hoidetut. (Joskus joudun vaihtamaan shampoomerkkiä, jos jää tunne, että pitkät hiukseni eivät pesusta huolimatta tunnu 'puhtailta'.)
Vaahtoavat meikinpesuaineet tuntuvat pesevän perusteellisemmin kuin muut, tai sitten se on vain minun korvien välissä. ;)
Kasvoille jää ihanan raikas tunne ja pidän kovasti vaikka minulla on ollut tämä vain hetken.
suihkussa ja toinen kylppärin kaapissa niitä hetkiä varten, kun en pese kasvoja suihkussa. :D Ehkä vähän hassua, mutta niin olen aina tehnyt.)
Ei kirvele, tarpeeksi hellävarainen,
pieni määrä vanulapussa riittää puhdistukseen.
Näistä kummastakin kasvonaamiosta pidän kovasti. Ei jää ikävän kiristävää tunnetta, vaan fiilis, että tuotteet tosiaan puhdistavat syvältä.
Tätä tuubia ei ole tullut vielä avattua!
Niin raikas tuoksu, hellävarainen kuorinta. Pidän siitä, että ei ole liian isoita rakeita.
Nämä tuotteet olen saanut tuliaiseksi ystävältä ja voin suositella merkkiä.
Näissäkin kummassakin ihanan, raikkaat
tuoksut ja tuntuu hellävaraiselta. Iho jää käytön jälkeen uskomattoman pehmeäksi. Ja tietty aina paljon plussaa, kun on luonnollisia ainesosia.
maanantai 17. helmikuuta 2020
Päivämeikkini mun!
perjantai 7. helmikuuta 2020
Kreikan tuliaisia
Katsokaas miten kivan yllätystuliaisen sain ystävältäni? Matkakokoisia tuotteita kreikkalaiselta merkiltä, Mastiha care. Läpinäkyvässä toilettilaukussa oli nämä neljä tuotetta: shampoo, suihkugeeli, hammastaha sekä body butter. Näitä tuotteita valmistetaan tietyllä alueella Kreikassa, jossa kasvaa mastiksipistaasipuita (? Katsoin netistä) joiden pihkasta valmistetaan maustetta nimeltä mastic. En ollut koskaan kuullutkaan, varsin mielenkiintoista. (Jos nyt ylipäänsä ymmärsin edes oikein.) Odotan innolla näiden käyttöä nimittäin tuoksu on aivan omanlaisensa. Todella vahva ja 'metsäinen', siis tuoksuu pihkalta. :)
(Tai pitäisikö nämä säästää pientä pääsiäisreissua varten...)
MUKAVAA viikonloppua ❤
tiistai 7. toukokuuta 2019
Näen keltaista (+hoitosuihkevinkki!)
tiistai 16. huhtikuuta 2019
Maailman paras eyeliner
Jokaisen pennin väärti! Eikä postaus todellakaan ole maksettu ;), olen vain itse niin supertyytyväinen, että haluan jakaa tämän meikki-ihanuuden teidän kanssanne.
sunnuntai 24. maaliskuuta 2019
Tuoksuja
sunnuntai 20. tammikuuta 2019
Dermosil-yllätys
tiistai 6. marraskuuta 2018
The ONE and only
Tämä on ollut minulle mieluinen tuoksu jo nuoresta pitäen, melkein voisi sanoa, että teinistä lähtien! Heti, kun ensimmäisen olen lahjaksi saanut niin paluuta ei ole ollut. Olen tuoksujen rakastaja ja se selkeästi on kasvanut vuosien varrella. Olen oppinut tämän palavan rakkauden jo lapsuudessa. Äitini on aina omistanut paljon erilaisia tuoksuja ja hänen meikkipöydällään oli ja on vieläkin montaa sorttia kauniita pulloja.
Minulle on aivan sama, että maksaako minun huulipunani 1,99 €, mutta tuoksuun sitten panostan ehkä enemmän. Ehkä riippuu asiasta. Tai ainakin tähän tai pariin muuhun lempparituoksuuni laitan mieluusti vaikka viimeiset pennoseni. ;) Tällä hetkellä minulla on myös käytössä yksi erittäin edullinen tuoksu ja pidän kyllä siitäkin kovasti. Täällä Saksassa olen aivan rakastunut Rossmannin, DM:n, Müllerin ym. kemikaliokauppojen valikoimiin ja hinnatkin ovat kohtuullisia. Joulupukilta voisikin toivoa jonkun ihanan tuoksun. Pitääpä kirjoitella. ;)


