perjantai 28. marraskuuta 2014

Banaanikakku

Pöydällä ruskeita, pilkullisia banaaneja. Hmmm. Vieraita tulossa, kahvihammasta kolottaa, mutta kakkuhammasta kolottaa vieläkin äkäisemmin. Hmmm.

Maistuva banaanikakku valmistuu näin...




2 kananmunaa
2 1/2 dl fariinisokeria
150 g margariinia
1 tlk (2 dl) kermaviiliä
2 isoa banaania (kypsää, ruskeat kelpaa)
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1-2 rkl kaakaojauhetta
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1/2 tl neilikkaa


vuokaan: margariinia/voita ja korppujauhoja



- Sulata margariini ja muussaa banaanit haarukalla.
- Sekoita kuivat ainekset keskenään.
- Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. 

  Lisää margariini, kermaviili ja banaanisose.
- Sekoita lopuksi jauhoseos.
- Paista kakkua uunin alatasolla 200 asteessa, n. 50 min.




Nam, nam, nam, nauti ystävien tai perheen kanssa. Nam, nam.








Omenamuffinit

Kaapissa oli oleillut jo tovin sokeroimaton omenasose (lapset sanovat omenamuussi). Maistuu taivaallisen hyvältä pannarin, lettujen tai vohveleiden kera. *omnomnomnam* Iltapalaksi (ja seuraavan päivän teehetkiä varten...) alkoi tekemään mieli jotain hyvää, joten tekaisin suitsait sukkelaan omenamuffinit. Keittokirjakokoelmassa on eräs hyvin vähän luettu muffinikirja, sieltä ongin tämän reseptin ja varioin hiukan.














n. 12 kpl


2 isoa omenaa (käytin omenasosetta)
280 g (n. 4 1/4 dl) jauhoja
2 tl kanelia (muista, Ceylon kaneli on parempi vaihtoehto!)
2 tl leivinjauhetta
1/2 soodaa
ripaus suolaa
1 kananmuna
110 g (1 1/4 dl) sokeria
3/4 dl öljyä
2 dl piimää (ei piimää, tällä kertaa meni maitoa)
1 1/4 dl omenamehua (en laittanut)



Kuumenna uuni 180 asteeseen. Voitele muffinipellin 
syvennykset tai käytä paperisia muffinivuokia.

Kuori omput ja kuutioi ne. 

Sekoita kuivat ainekset sekä omenat keskenään.

Vatkaa kananmunan rakenne kevyesti rikki, 
lisää joukkoon 80 g (n. 1 dl) sokeria, öljy, piimä 
ja omenamehu. Kaada kuivien aineiden joukkoon 
ja sekoita mahdollisimman vähän.

Ripottele halutessasi kookoshiutaleita ja paista uunin 
keskitasolla n. 25 minuuttia. 

Ripottele muffinien pinnalle loput sokerit.

Nauti kahvin/teen kera! :)



(Meidän muffinitaikinaan tuli kaikki sokerit taikinaan 
ja valmiiden muffinien päälle pieni ripaus tomusokeria. 
Meidän perheessä ei kookoksesta oikein välitetä. :))




sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Pipareiden koristelua

Huh! Kylläpä strösseleitä ja koristeita lenteli! :D Lasten koristeluissa ei värejä ja materiaaleja säästellä! Mutta hyvä niin, on mukava, että lapset pääsevät (omien kykyjen mukaan) touhuihin mukaan. En ole itse (ainakaan vielä...) koristeluiden superammattilainen joten on mukava, että on pari innokasta vapaaehtoista siihen hommaan. Toki ruskeat joulupiparit maistuvat ihan sellaisenaan, mutta kyllä se antaa oman pikkulisän, kun on paljon väriä. Elintarvikeväreillä saa näppärästi värjättyä tomusokerikuorrutteen tai sitten voit valmistaa pikeerin (tomusokeri, munanvalkuinen, sitruunamehu). Pikeeri on kovempaa, joten sopii erinomaisesti pipareiden koristeluun. Jos aiot ahmaista piparit suuhusi heti koristeluasi, voit käyttää pelkkää tomusokeri-vesi/sitruunamehu-kuorrutetta.



Ja ei kun herkuttelemaan!!







Täytyy sanoa, että Ikean piparitaikina oli todella hyvänmakuista sekä 
sitä oli mukava kaulia. Pakettikaan ei ollut suurensuuri. Varmasti saadaan 
tällä poppoolla ahmittua kaikki ennen tiista....joulua! ;)
 Suomessa sitten lisää herkkuja...

(Hmmm...kaapissa majailee Ikean piparkakkutalopaketti.
Tehdäänkö se vasta uuden vuoden jälkeen?)


lauantai 22. marraskuuta 2014

Huomenna piparitalkoot!










Kuten otsikko jo kertoo tärkeimmän sekä tietysti kuvat, meidän huushollissa väkerretään huomenna joulupipareita! Ja ei, meillä ei väsätä taikinaa omin pikkukätösin vaan käytämme viime viikonloppuna Ikeasta ostettua. Toivottavasti ajaa asiansa. :)

Ajattelin, että pipareiden teko sekä koristelu olisi mainiota sunnuntaipäivän puuhaa. Varsinkin, jos sää on yhtään samanlainen kuin tänään. Sadetta vihmoi ja on koleaa. Mausteisten pipareiden tuoksun täyttämä talo ja kotoilu sekä tietysti niiden pipareiden syönti on paljon, paljon houkuttelevampaa. Vai mitä sanotte? :)

Aamuisella kauppareissulla mukaan tarttui niin tomusokeria kuin erilaisia strösseleitä. Varsinkin nuo lumiukkokoristeet olivat kauniita. Harmi, että en ostanut kahta pakkausta, uskoisin, että juuri nuo valkoiset lumiukot käytetään ekana!

Kun joulua ei vietetä kotioloissa jouluaskartelut ja leipomiset lasten kanssa on hyvä aloittaa ajoissa. Kerkiää sitten nauttia oman kodin joulutunnelmasta ja maistella joulun makuja. Suomessa maistuu sitten taas erilaiset herkut. Isovanhempien luona syödään niitä perinteisiä ruokia joita muistan jo lapsuudesta. En malta edes odottaa lanttulaatikkoa! (Tai ruisleipää, nam)






perjantai 21. marraskuuta 2014

Soijapannari

Toissakesänä valmistin silkasta mielenkiinnosta ensimmäisen soijapannarini. Perheessämme ei noudateta erityisruokavaliota eikä ole allergioita, mutta kokeilin mielelläni soijatuotetta tällaisessa yksinkertaisessa jutussa. Eka kerta nimittäin oli hiukan jännittävä, koska olin kutsunut kotiimme monta tuttua ja hiukan tuntematonta rouvaa kesäiselle kahvitteluhetkelle. Kaapissa majaillut Alpro-tölkki joutui kokeiluun. Tämä alla oleva resepti on napattu Hellapoliisin sivuilta (resepti), koska en jaksa muistaa käyttämiäni mittasuhteita. (Käytinkö kaikkea saman verran, kuin 'normipannaria' tehdessäni) 


Oma soijapannarini oli tehty voihin sekä spelttijauhoihin (mukana hiukan vehnäjauhoja) ja nautimme pannaria tuoreiden marjojen ja kermavaahdon kera. Hmmm, tulipas muuten vesi kielelle....






Soijapannari


1 l soijamaitoa
4 kananmunaa
2 tl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
1 dl ruokaöljyä


Sekoita pannarin ainekset tasaiseksi ja anna turvota mielellään puolisen tuntia.
Kaada leivinpaperilla vuoratulle, reunalliselle uunipellille 

ja paista 200 asteessa 20-30 minuuttia,
tai kunnes pannukakku näyttää kypsältä.





Eli kaikkien tuntemaa, tuttua ja turvallista pannariakin voi varioida mielin määrin (no ei ehkä mielin määrin...). Ja aina maistuu erilaiselta eri höysteiden kera, ja ei kun kokeilemaan soijapannaria! ;)







torstai 20. marraskuuta 2014

Piparikuusi

Tänään ystäväni yllätti minut aivn ihanalla piparikuusella! Lahjan saatuani harmittelin kovasti, kun olin polkupyörällä liikenteessä. Ei ollut nimittäin helppo nakki kuljettaa pyörän korissa herkästi särkyvää herkkua. Mutta muruset ei kyllä haittaa yhtään, kun on näin kaunis ulkokuori ja taatusti maistuu tosi hyvältä!

Reseptiä tähän piparitaikinaan minulla ei luonnollisesti nyt ole. Mutta tähän voi varmasti valita sen reseptin joka maistuu omassa suussa parhaimmalta! ;) Tarvitset vain ison pinon eri kokoisia tähtimuotteija ja sekä pikeeria liimaksi. Ja ei kun hihat heilumaan!



Kiva lahjaidea myös! Tämä samainen ystäväni on taitava myös kakkujen leipomisessa, häneltä sujuu, jos jonkinlaiset herkut. :)









Kuten lähikuvasta näkyy, piparikuusi on saanut vähän osumaa,
 kun jouduin tosiaan kuljettamaan polkupyörän korissa. :(


Vohvelit - Waffeln

Yksi hauskoista saksalaisista sanoista joka muistuttaa vahvasti suomalaista vohvelia....vai olisiko se sittenkin toisinpäin??? ;-)


Laitetaanpa kaksi erilaista vohvelireseptiä, siitä kokeilemaan ja löytämään oma suosikki:



noin 20 kpl

3 munaa
4 dl maitoa
1 dl kivennäisvettä
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
2 rkl sokeria
50-100 g voisulaa tai kermaa


Vatkaa munien rakenne rikki, lisää maito ja kivennäisvesi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vispaten liemeen. Lisää voisula tai kerma. 

Anna taikinan turvota vähintään puoli tuntia. Paista vohvelipannulla vohveleiksi.

Vähälaktoosisia vohveleita saa käyttämällä vähälaktoosista kermaa tai kookosmaitoa ja vähärasvaisia vohveleita käyttämällä rasvan sijasta pelkkää kivennäisvettä tai kevyt kookosmaitoa.





8 annosta

2 kananmunaa
4 dl kevyt- tai täysmaitoa
3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
2 rkl juoksevaa margariinia


Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää maito. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. 

Vatkaa jauhoseos munamaidon joukkoon. Lisää suola ja rasva. Anna taikinan turvota noin 15 minuuttia.
Kuumenna vohvelirauta. Paista taikinasta vohveliraudalla ohuita vohveleita. Lisää pannuun rasvaa tarvittaessa. Huolehdi, että vohvelit pysyvät kuumina, joko uunissa tai pöydällä vadilla hyvin peitettyinä.

Ohje, K-ruoka, klik!




Ja vohvelithan maistuvat jäätelön, marjojen, hedelmien, kermavaahdon, hillon, suklaarouheen tai kookoshiutaleiden kera. Onhan noita herkullisia komboja vaikka kuinka monta! Jälkimmäistä taikinaa voi käyttää suolaisten välipalavohveleiden tekoon tai maistuisivat varmasti vieraille kahvipöydässä. 






Meidän vohvelit syötiin Ikean 
luomuvattumustikkahillon 
kera sekä lorauksella kermavaahtoa.
(Taustalla kreikkalaisia keksejä)


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Tortillavuoka

Helppo lapsiperheen (miksei muidenkin :)) peruskotiruoka! Nopea valmistaa, paistuu uunissa sukkelasti ja jauhelihakastikkeen sekaan voi piilottaa pieneksi pilkottuja kasviksia eikä nirsommatkaan pikkusyömärit huomaa mitään. ;)




Ohje löytyi Kotikokkien sivuilta, Klik!



1 pkt tortilloja
500 g jauhelihaa
2 kpl varhaissipulia
1 tlk tomaattimurskaa
1 prk ruokakermaa
n. 2 dl juustoraastetta
n. 1½ rkl sweet chili -kastiketta
suolaa, mustapippuria,
chilipaprikajauhetta maun mukaan



  • Paista jauheliha ja sipulit, lisää tomaattimurska ja ruokakerma ja mausteet.
  • Anna paistua kypsäksi ja nosta levyltä.
  • Halutessasi laita sekaan kourallinen juustoraastetta ja sekoita.
  • Laita uunivuokaan vuorotellen kastiketta, tortillalettu ja juustoraastetta. 
  • Jatka näin kunnes vuoka tulee täyteen 


Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia uunin keskiosassa









Kuulostaako herkulliselta,
aiotko kokeilla? 

Mitä teillä kokataan arkena?

:)


maanantai 17. marraskuuta 2014

Suklaamukikakut mikrossa!

Kun näin Facebookissa nämä suklaakakut, se oli menoa heti ja tiesin, että näitä on kokeiltava. Eräänä iltapäivänä lasten kanssa nautittiin pienet jälkkärit. Ohje on siis superlahjakkaan Kinuskissan, ohje täällä. Helppoja, herkullisia mukikakkuja kannattaa kokeilla!



2-3 kappaletta

Taikina
1 dl vehnäjauhoja (tai gluteenitonta jauhoseosta)
½ dl kaakaojauhetta
½ tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
75 g voita tai margariinia
1 dl tummaa siirappia
1 muna
½ dl kermaa tai maitoa (tai vastaavaa kaura/soijatuotetta)

Kypsennys
630 W, 2 min 30 s

Tarjoiluun
tomusokeria
vaniljajäätelöä


Yhdistä kuivat aineet keskenään. Sulata voi mikrossa tai kattilassa. Lisää joukkoon siirappi ja sitten hyvin sekoittaen muna. Lisää jauhoseos muutamassa erässä. Sekoita taikinaan lopuksi kerma/maito.

Kaada taikina kahteen mukiin, tilavuus noin 3 dl (tai kolmeen vähän pienempään).

Kypsennä kakut yksitellen mikrossa n. 630 W 2 min 30 s.


-----------------------------------------------------------


Mikroaaltouunimme teho on 600 W ja mukikakuista tuli jopa 'liian' kypsiä n. 2 minutissa. Olisin halunnut taikinan jäävän hieman 'raa'aksi', mutta oikein maistuvia olivat noinkin. :) Kuten alkuperäisessä ohjeessa sanotaan, taikina kohoaa helposti yli, niin meilläkin kolmas kupillinen kuohui kuin tulivuori, mutta onneksi mikrolautasen voi pistää tiskikoneeseen. Joten suuremmilta katastrofeilta vältyttiin. ;)







Ihana herkku teen tai kahvin kera!



keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Guacamole





Nam, nam, ISO nam!






2 avokadoa
½ rkl puristettua sitruunamehua
halutessasi, 2 tomaattia
1 pieni keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
tabascoa
halutessasi, tuoretta korianteria
suolaa ja jauhettua valkopippuria




Tätä Makuja.fi -sivustolta löytämääni guacamole vähän varioiden valmistin iltaherkun Finn crispien seuraksi. Niin superhyvää!! Onneksi lähikaupastamme näitä Suomiherkkuja löytyi. Huomatkaa kuinka kivan värityksen muuten vihreä (dippi)kastike sai eri värisistä kirsikkatomaateista sekä punasipulista. Sitähän sanotaan, että ruoka on terveellistä, kun on värikästä. Mutta en usko, että sama sääntö pätee irtokarkkipussiin....


;)


Isisämpylät





Vinkkivitonen tulee 'hiukan' myöhässä, mutta kuitataan 
sanomalla, että ihan ensi vuotta silmällä pitäen...
;)


Isi/pappa/vaari/ukki
ilahtuu saadessaan aamukahvin kera uunituoreita 
sämpylöitä, juuri sellaisia kuin ko. juhlasankarille
maistuu parhaiten:

-porkkanaa?
- kauraa?
- spelttiä?
-siemeniä ja pähkinöitä?
- jotain ihan muuta?


Nämä tuotokset väsäsimme viime vuonna ja täytyy 
sanoa, että koko perhe sai näitä isin lahjoja olla syömässä, 
mikäs sen mukavampaa. 

:)

Vadelmarahkapiirakka

Edellisen postauksen juustokakun kanssa samaan aikaan valmistui vadelmarahkapiirakka. Helppo tehdä, maistuvaa....yum, yum..




POHJA
3½ dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
150 g rasvaa
1 kpl kananmuna
1 tl leivinjauhetta

TÄYTE
1 prk maustamatonta rahkaa
1 prk vaniljarahkaa
1 kpl kananmuna
loraus sokeria
pussillinen pakastevadelmia


  • Sekoita pohjan aineet keskenään ja painele voideltuun piirakkavuokaan. 
  • Ripottele vadelmat vuokaan, jos marjat on jäisiä ne kannattaa pyöritellä perunajauhossa.
  • Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada marjojen päälle. 
  • Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.


Tämän ohjeen löysin Kotikokkien sivuilta, klik!






Valitettavasti iltahämäryys tuo kuviin keltaisen sävyn. :-/
Pitää ruveta leipomaan aamuisin... ;)



tiistai 11. marraskuuta 2014

Sitruunainen cheesecake

Kun ystäviä tulee kylään haluat tietenkin tarjota kahvin/teen kanssa jotain herkkua. Jos sormet syyhyävät leivontavälineiden kimppuun ei auta muu kuin etsiä esiliina ja sopiva resepti!


Tällainen sitruunainen valmistui taannoin Valion reseptillä, klik!




POHJA
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

TÄYTE
2 prk (à 200 g) Valio maustettua rahkaa sitruuna
2 prk (à 150 g) Valio crème fraîchea 28%
1 muna
3/4 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl perunajauhoja




Valmistusohje

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna ja yhdistetyt kuivat aineet. Sekoita.

Vuoraa leivinpaperilla halkaisijaltaan 24 cm:n irtopohjavuoka. Voitele vuoan reunat. Taputtele kakkutaikina vuoan pohjalle ja reunoille jauhotetulla kädellä. Laita vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Yhdistä kulhossa kaikki kakun täytteen aineet. Vatkaa seosta sähkövatkaimella n. 1 min, jotta täytteestä tulee kuohkeaa ja aineet sekoittuvat hyvin. Kaada täyte taikinapohjalle.

Paista juustokakku 175 asteessa uunin alimmalla tasolla kypsäksi, n. 35 min.






Oma juustokakkuni joutui tällä kertaa 'tyytymään' tavalliseen vuokaan. Omistan vain hyvin leveän irtopohjavuoan ja pohjataikinan valmistuttua kauhistuin taikinan vähyydestä.... Eli sen takia tein tavalliseen piirakkavuokaan. Meilläpäin ei maustettuja rahkoja tunneta (ainakaan, että minä tietäisin niistä...) joten maustoin täytteen luomusitruunalla sekä raastetulla kuorella. Joskus leipomisessa joutuu varioimaan ja keksimään uusia ratkaisuja. :)




Herkullista viikon alkua! Yum!











lauantai 8. marraskuuta 2014

Muroleivät



Kauraporkkanasämpylät




 



5 dl maitoa tai vettä (kädenlämpöistä)
1 pkt hiivaa tai 1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
n. 1,5 rkl sokeria/siirappia
50-100 g rasvaa 
3 dl kaurahiutaleita 
3 porkkanan raaste
ja vehnäjauhoja sopivasti, että on hyvä leipoa :)




Taikinan vaivaus ja sitten kohotus, sämpylöiden pyöritys ja taas kohotus.
Pinnalle vähän vettä ja kaurahiutaleita koristeeksi.
Lopuksi uuniin paistumaan noin 15 min 225 asteeseen.






p.s. Näiden kuvissa olevien sämpylöiden piti olla porkkanaisia, mutta porkkanoiden puuttuessa jäivät tällä kertaa ilman. Eli resepti toimii kumminkin päin, porkkanalla tai ilman. Toki porkkana antaa mukavan mehevyyden ja kauniin värityksen, terveellisyydestä puhumattakaan.


perjantai 7. marraskuuta 2014

Amerikkalainen appelsiinijuustokakku



Tämä Yhteishyvän sivuilta aikanaan napattu juustokakku resepti on testattu useasti ja todettu hyviiin maistuvaksi herkuksi. Appelsiinituorejuuston puuttuessa voit käyttää appelsiinikuorta ja -mehua. Kuten kuvasta näkyy, oma irtopohjavuokani on niin leveä, että kakusta tulee hauskan littana. Makuun ei vaikuta, onneksi. ;) Tämähän maistuisi vaikka isälle sunnuntaikahvien seuraksi...










Amerikkalainen appelsiinijuustokakku (12 annosta)

Pohja

150 g margariinia
3 rkl sokeria
1 kananmuna
3,5 dl vehnäjauhoja


Täyte

2 prk (à 200 g) appelsiinilla maustettua tuorejuustoa
150 g ranskankermaa
3 kananmunaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl perunajauhoja



Voitele irtopohjavuoan reunat ja päällystä pohja leivinpaperilla. Valmista taikina. Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kananmuna. Lisää jauhot ja sekoita nopeasti taikinaksi. Kauli taikina ja painele vuoan pohjalle ja reunoille. Notkista tuorejuustot kulhossa. Sekoita joukkoon kaikki täytteen aineet. Kaada täyte vuokaan. Paista kakkua 175 asteessa n. 50 minuuttia.



Korvapuustit




Kuka nyt ei korvapuusteista pitäisi? ;)





taikina
5 dl kädenlämpöistä maitoa
paketti hiivaa 
2 kpl kananmunaa
2 dl (raakaruoko)sokeria
1 rkl kardemummaa
1.5 tl suolaa
vehnäjauhoja sopivasti
200 g voita/margariinia

täyte
voita/margariinia
(raakaruoko)sokeria
kanelia

voiteluun kananmunaa
päälle raesokeria ja mantelirouhetta




Vaivaa taikina - kohota liinan alla - leivo - voitele - koristele
 paista noin 200 asteessa noin 15 min




Herkullista viikonloppua!!

torstai 6. marraskuuta 2014

Broileripiirakka

Olen kauan aikaa sitten kirjoittanut broileripiirakkareseptin kukalliseen muistikirjaani. Kaikkia reseptejä kirjasta ei ole tehty kertaakaan, kun taas toiset ovat päätyneet ruokapöytään asti monta, monta kertaa. Esimerkkinä tämä hyvin helppo broileripiirakka.

Reseptejä pohjan valmistukseen on tietenkin valtavasti, mutta tätä olen käyttänyt kaikista eniten. Parasta on, kun taikina valmistuu nopeasti ja taikinan koostumuksesta tulee helposti vuokaan painelteva (esim. silikonisen nuolijan avulla).



3 dl erikoisvehnäjauhoja 
1 tl leivinjauhetta
100 g sulaa margariinia/voita
1 kananmuna
3/4 dl kevytkermaa (käytin kermaviiliä)
(suolaa)


Erikoisvehnäjauhojen puutteessa käytin luomuvehnä ja -ruisjauhoja sekaisin. Kokeile erilaisia jauhosekoituksia, testaa mikä maistuu parhaimmalta!



Täytteitäkin voi olla jos minkälaista. :) Tällä kertaa meidän piirakkaan piiloutui;


- n. 400 g maustamatonta broilerinrintafilettä jota maustoin ennen
paistamista suolalla, currylla sekä paprikajauheella
- purkillinen maissia
- kirsikkatomaatteja sekä feta/salaattijuustokuutioita
- raejuustopurkin jämät, n. 2 dl kermaviiliä, 2 kananmunaa sekä sipulia


Paista 200 asteessa n. 30 min. Reunoista tulee mukavan rapeat ja pohja on tarpeeksi ohut, mutta maistuva. Herkullista myös jääkaappikylmänä.








Kun juustonpalaset sekä tomaatit työntää täytteen sisään ne eivät 
pääse tummumaan. Tomaateista tulee mukavan makeita ja pehmeitä 
ja eri värisillä kirsikkatomaateilla saa piirakkaan kauniin ulkonäon.




keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Hasselpähkinäkakku

Mies teki töihin evääksi pähkinä-hedelmä-sekoituksen. Puolikas hasselpähkinäpussi jäi majailemaan pöydälle ja siitä samantien keksinkin, että leivon pähkinäisen kakun. Internetin loputon reseptien maailma oli pelastukseni ja löysin tämän mainion, helpon reseptin.









3 dl sokeria
21/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
3 rkl kaakaojauhetta
150 g sulatettua margariinia
2 kpl kananmunaa
11/2 dl kuumaa vettä
80 g hasselpähkinärouhetta

vuokaan
rasvaa, korppujauhoja 

koristeluun
1 levy tummaa suklaata,
hasselpähkinärouhetta


Valmistusaika 30 - 60 min


Sekoita keskenään sokeri ja kuivat ainekset.

Lisää sulatettu margariini, munat ja lopuksi kuuma vesi hyvin sekoittaen.
Lisää sekaan suurin hasselpähkinä rouhetta. Osan voi jättää koristeluun.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan 
ja paista 175 asteessa uunin alaosassa n. 40min.

Anna kakun jäähtyä hetki ennen kumoamista. Sulata suklaa varovasti kattilassa, 
ja kaada kakun päälle. Ripottele loput hasselpähkinärouheesta koristeeksi.




Herkullinen resepti on otettu Kotikokkien sivuilta, reseptiin pääset tästä!





Varioin reseptiä sen verran, että osan vehnäjauhoista korvasin
mantelijauhoilla, margariini vaihtui voihin ja vanilliinisokeri vaniljasokeriin.

Suklaata en myöskään lähtenyt sulattamaan kakun päälle koristeeksi.
Käytin sen sijaan kaupan tomusokerikuorrutetta.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Kynttilätunnelmaa

Käväisin tänään paikallisessa "halpamarketissa". Mainostivat todella kivoja led-valokoristeita sisätiloihin. Valitsimme mainoslehdestä kauneimman ja tänään kävin sitten omani ostamassa. Harmi, että en kurkannut pahvilaatikon sisään sillä ostamani versio on aika kehnolaatuinen. Laatikon kuvassa näyttää aivan erilaiselta (tietenkin) eikä teipeistä kyhätyt 'puunoksat' miellytä silmää. Olen ostanut aiemminkin ko. paikasta jotain joulukoristetta, mutta nyt tuli hutiostos. Yleensä heittelen kassakuitit sen saman tien kaupan roskakoriin, mutta nyt onneksi on visusti tallessa. Miten voikaan harmittaa tuollainen pikku asia näin paljon? Ehkä jo mielessäni olin ajatellut valolle sopivan paikan ja kuinka tuijottelisin sitä iltaisin sohvannurkasta...nyt pitää tuijotella oikeaa tulta kynttilöistä ennen kuin saan vastaavanlaisen muualta hankittua. :)

Nykyään pihavaloja eikä kynttelikköjä kutsuta jouluvaloiksi ja se on mielestäni ihan oikein! Tuovat piristystä keskellä pimeintä syksyä ja talvea, antavat tunnelmaa ja toki ovat eläviä kynttilöitä turvallisempia. Joku viisas kutsuu 'jouluvaloja' kaamosvaloiksi, ja paljon parempi nimi!

Päiväkodista kantautui kotiin näin sympaattinen kärpässienituikkukippo. Keittiössämme on ns. tehostevärinä kirkkaanpunainen ja tämähän passaa sinne vaikka vuoden ympäri. Taas on ollut kierrätys kunniassa ja (hillo)purkista saatu aikaan kiva käyttöesine.












p.s. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta Suomessa punainen kärpässieni ei näy (joulu)koristeena samalla tavoin kun esim. täällä Saksassa jossa sieni yhdistetään hyvän onnen tuomiseen. Punaisia sieniä löytyy niin korteista kuin kuusenkoristeista. 

maanantai 3. marraskuuta 2014

Suklaamousse

Kun Lidlistä mukaan tarttunut tumma suklaa alkoi houkuttamaan löysin netin syövereistä, Valion sivuilta, tämän suklaamousse reseptin. Voiko enää helpompaa olla? (Tai herkullisempaa?) Lasten kouraan olisi voinut antaa käsivatkaimen äitin hoitaessa suklaan sulatuksen. Noh, koristelussa sentään saivat olla mukana. Kuten reseptissäkin mainitaan, moussen voi koristella halutessaan niin pähkinöillä kuin marjoilla. Koristeena oli suklaahippuja sekä lasten ikisuosikkeja, strösseleitä, mutta seuraavalla kerralla kokeilen erilaisten keksimurujen kanssa ja vadelma sekä suklaa ovat aina hyvä parivaljakko. Nams!



















2 dl kuohukermaa
100 g taloussuklaata



Mittaa kermasta 3/4 dl kattilaan. Kuumenna se kiehuvaksi.
Nosta kattila levyltä. Sekoita joukkoon paloiteltu suklaa. 
Sekoita, kunnes suklaa on sulanut ja seos on tasaista. 
Anna jäähtyä.
Vatkaa loppu kerma (1 1/4 dl) vaahdoksi.
Yhdistä jäähtynyt suklaaseos ja kermavaahto.
Lusikoi pieniin annoslaseihin tai kahvikuppeihin.
Peitä ja nosta jääkaappiin vähintään 1 - 2 tunniksi, jotta maut tasoittuvat.
Valitse haluamasi koristeet tai nauti sellaisenaan.


KORISTELUVINKKEJÄ
paahdettuja, kuorellisia mantelilastuja
piparimuruja
kuivattuja karpaloita tai mustikoita
pistaasipähkinärouhetta paahdettuna
suklaarouhetta , esim. valkosuklaasta



Valion ohje täältä, klik!