keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Väsy painaa

Muutama viime päivä ollut totaalisen väsyttäviä. Olen ollut lopen uupunut jo yhdeksältä illalla. Ei siinä, en ole kyllä hirmuisen kova 'valvoja' muutenkaan. Jos on oikein syytäkin siihen iltamyöhään kukkumiseen niin kyllä pysyn pystyssä yli puolen yön. :) Mutta nyt muutamana päivänä olen ollut rättipoikki valot pois jo varhain illalla.

Toki harmaa syksysää ja hämärät aamut tekevät tepposensa ja se vaikuttaa siihen oman pirteyteen. Aamulla reilusti ennen seiskaa herätessä on vielä säkkipimeää, mutta, kun lähdemme talsimaan kohti lasten koulua (joka on naurettavan lähellä, n. 300 m) on päivä alkanut jo sarastaa eikä huomioliivejä tarvitse välttämättä käyttää. Aamuisin se aamukankeus näkyy ainakin lapsissa, kun kävelemme sen muutaman sata metriä, koulumatkaan tuntuu kuuluvan ikuisuus. ;)

Meidän lasten koululla ja muillakin kouluilla turvallinen koulutie varmistetaan siten, että vapaaehtoiset aikuiset ovat valvomassa lähellä koulua lasten tien ylitystä. Viikoittain uudet naamat vaihtuvat tutussa risteyksessä ja toivotamme hyvät huomenet. Nämä henkilöt tekevät todella mahtavaa työtä! Hienosti lapset tottelevat vierasta aikuista välkkyvän liivinsä kanssa ja omaa vuoroa tien ylitykseen odotetaan mallikkaasti.

Omaan 'kouluuni' lasteni koululta on matkaa vajaa kilometri jonka suhaan pyörällä varsin nopeasti. Aamuisin keskustaan päin kulkijoita on niin paljon ja liikenne osittain 'ruuhkainen' (asumme kuitenkin pienehkössä kaupungissa joten ruuhkat eivät ole mitään supermahdottomia) joten siksi olen päätynyt fillarikyytiin. Parkkipaikan etsimiseenkin tuhraantuisi ihan turhaa aikaa ja saanhan pienen happihyppelyn aamuun. Viimeisetkin unihiekat ovat varisseet silmistä, kun sade on piiskannut vasten kasvoja...noh, en minä täydessä tällingissä saksan tunnille ole edes menossa naama saa kastua! Ja hiukset. ;)

Tällä ja ensi viikolla haen lapset aiemmin koulusta ja ajamme siitä melkein suoraan lasten uimakouluun. Uimista on kolme varttia ja odotan sen ajan odotushuoneessa ja lueskelen joululehtiäni. Kun olemme kotona kello on melkein puoli viisi ja, jos kouluni jälkeen olen jättänyt kauppareissut tekemättä lasten uimisten jälkeen on sen aika. Kaksi koulusta ja uimakoulusta väsynyttä lasta sekä väsynyt äiti eivät ole hyvä kombo ruokaostoksille! Olen yrittänyt hoitaa kerralla usemman päivän ostokset, mutta minut tuntien unohdan aina jotain oleellista. Pizzataikinasta jauhot, jauhelikastikkeesta lihat ja salaatista vihannekset....näin kärjistäen.... :D


Koulua, saksan opiskelua, uimakoulua....mieskin lähtee reissuun viikonloppuna. Saa kyllä tuoda paljon tuliaisia, me ahkerat opiskelijat se ansaitaan! ;)

Syysterkut, ja mukavat illan jatkot!









p.s. Ja ei pidä unohtaa vanhempainvartteja! Toisella on torstaina ja toisella perjantaina....

6 kommenttia:

  1. Tsemppiä viikkoon ja jaksamista viikon menoon!

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Tsemiä ja pirteyttä sinnekin suuntaan :) Pian on joulu.....

    VastaaPoista
  3. Sama väsymys painaa täälläkin. Aamulla on säkkipimeää ja samoin illalla, kun tulen kotiin. Sun päivät kuulostavat kyllä paljon kiireisemmiltä kuin omani. Kurssilla pitää kuitenkin keskittyä koko ajan. Tsemppiä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä viikolla oman koulun lisäksi pitää kuskata lapsia joka päivä uimaan (ja ensi viikolla myös) ja tällä viikolla pitää muistaa lasten vanhempainvartit koululla. Siihen päälle kotihommat, omat ja lasten läksyt ja ehkäpä vielä jotain....huhuh, oikeasti väsy painaa. Ja luulen, että johtuu enemmänkin harmaasta syysilmasta ja hämäristä aamuista. Tsemppiä sinnekin. :) Joululomaan ei ole enää hurjan pitkä aika, sitten saa rentoilla. ;)

      Poista
  4. Uusi lukija ilmoittautuu :) Kiva lukea samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien blogeja. Täälläkin väsyttää tavanomaista enemmän. Se on varmaan tämä pimeys. Ja muutenkin tuntuu, että tähän joulunalusaikaan on mahdutettu niin paljon kaikkea. On vaikka mitä juhlia ja myyjäisiä järjestettävänä ja samaten vanhempainkeskustelut opettajien kanssa. T: jujukas Lempipaikkojani blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista :) Huh, kuulostaapa se sinunkin arkesi aika hektiseltä. Lapsiperhearjessa on aina jotain säpinää. :) Mutta pian taas lomat koittavat ja voi ottaa rennosti perheen ja läheisten kesken. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle :)

      Poista