-

-

maanantai 2. marraskuuta 2015

Ulkona kukkii

Etupihalla on uutta väriä ja eloa, kun raahasimme ison kukka-asetelman ruukussa eräästä todella suuresta puutarhaliikkeestä. Kuvista ei ehkä erotu, että ruukku on varsin iso, ehdotinkin kaupassa astetta pienempää asetelmaa, mutta mies piti päänsä ja nosti tämän (painava!) kärryihin. ;) Olimme ihan muita kasveja ostamassa, mutta tämä jo vähän talvinen asetelma oli valtavan kaunis ei sitä vaan voinut jättää kauppaan. Pitää tehdä uusia järjestelyjä etuovella, että kaikki passaavat kivasti yhteen, mutta silti jää tilaa meille talon asukeille kulkea ovesta...kovin tärkeä yksityiskohta. ;)

Lehtiä, lehtiä, huoh, saisi olla koko aika haravoimassa! Eilen haravoimme miehen kanssa lasten leikkiessä pihalla. Jossain vaiheessa tuli kai kyllästys tai jotain, kun huomasimme lasten leikkivän olohuoneessa! Ovat jo niin 'isoja', että ei vanhemmille mainita mitään sisälle menosta.

Niin etu- kuin takapihalta löytyy jos jonkinlaista pensasta ja puuta, sitä haravoimista riittää vielä toviksi. Kunhan sää sallii niin onhan se ihan kivaa puuhaa. On mukava palata sisälle posket punaisina. :)







fillari nököttää pihalla, kun olen tänään käynyt kahteen otteeseen 
kaupungilla asioilla







paljon tavaraa etuovella.... :)






haravointi, siellä ja täällä...







Pieni joulukuusi...aika suloinen :)


Tällaista oli meidän etuoven luona!
:)






Voisin ottaa enemmän kuvia ulkoa.





4 kommenttia:

  1. Kauniita asetelmia on ovesi edustalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) On kiva kyllä laittaa pihaa talviseen kuntoon, asetelmat ja muut. Tänään laitoin myös pienen valosarjan takapihalle, sitä voi ihailla olohuoneesta käsin. Ja koska takapihan naapuri ei näe pihallemme -korkeat puut ja pensaat, ei voi pyöritellä päätään, että hullut suomalaiset laittavat jo 'jouluvaloja'. ;)

      Poista
    2. Hah...olen kyllä sitä mieltä että suomen valttikortti on "hullut suomalaiset". Hah... ;) =D =D

      Poista
    3. Ylpeä pitää olla suomalaisuudesta... ;) Ja tietty siitäkin, että laittaa valosarjoja jo marraskuussa! (Paitsi eihän näitä valoja enää miksikään jouluvaloiksi kutsuta vaan kaamos- ja tunnelmavaloiksi -paljon parempi nimitys!) :)

      Poista