perjantai 13. marraskuuta 2015

Viikonlopputerkut






Terveisiä viikonlopun alkamisen tiimoilta....tuntuu hyvältä suhteellisen jännittävän viikon jälkeen painua parin päivän vapaille. ;) Voi sanoa, että on taas pää ahdettu täyteen uutta sanastoa sekä kielioppia, että heikompaa hirvittää. Mutta toivon ja uskon, että sinne keskusmuistiin on jäänyt jotain tiedon rippeitäkin! Ja siis tarkoitan tällä kaikella minun saksan kielen kurssia joka alkoi maanantaina. Olenhan tehnyt useita kursseja sekä Suomessa, yläasteikäisenä opiskellut, mutta tämä kurssi on totisinta totta. :D

Mutta hiljaa hyvä tulee, eikös niin?


Kotoilu ollut menneellä viikolla tavallista puurtamista, en ole kerinnyt leipomaan tai muutakaan. Ei ole nyt reseptiä tulossa blogiin, ellen sitten löydä jotain vanhoja kuvia. Mutta nyt mennään muutamalla kotikuvalla joita napsin aikani ratoksi.

Iskää odotamme kovasti kotiin, jotta pääsemme porukalla alkamaan viikonlopun! Ruokakaupassakaan en ole käynyt, odotan sitä miestä kanssamme shoppailemaan viikonlopun herkkuruokia. ;) Huomenna meillä on tiedossa pienen pojan syntymäpäiväjuhlat sekä menemme myös tapaamaaan entisiä naapureitamme. Brion junarata oli kuulemma ollut hyvässä tarjouksessa niin viemme porukalle synttärisankarille sellaisen. Junat on aina pop!









joululehdet...












2 kommenttia: