perjantai 28. heinäkuuta 2017

Juustokakku uunissa

Tämä resepti on suoraan Kotilieden -sivuilta, reseptin alkuperä, KLIK!














POHJA
150 g voita tai margariinia (käytin Flora Culinessea)
3 rkl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
1-2 rkl vettä

TÄYTE
4 kananmunaa
1 vaniljatanko
3 prk (á 200 g) maustamatonta tuorejuustoa
1 prk (250 g) mascarponejuustoa (käytin ranskankermaa)
2 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
2 rkl sitruunamehua (käytin appelsiinimehua)



Vaahdota rasva ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon vehnä- jauhot ja kananmuna ja lopuksi vesi.

Erottele täytteen kananmunat keskenään. Halkaise vaniljatanko pitkittäin ja raaputa siemenet kulhoon. Lisää keltuaiset ja loput täytteen aineksista ja vatkaa seos huolella tasaiseksi. Vaahdota valkuaiset erikseen ja lisää lopuksi valkuaisvaahto varovasti käännellen taikinaan.

Aseta leivinpaperiarkit irtopohjaisten kakkuvuokien pohjan ja reunan väliin. Valmista yksi isompi, halkaisijaltaan 24 cm oleva tai kaksi pienempää, halkaisijaltaan noin 18 cm kakkua. Painele taikina vuokien pohjille ja reunoille. Valuta täyte vuokiin ja tasoita pinta. Paista 175 asteisen uunin keskitasolla noin tunti. Nosta jäähtymään. Anna vetäytyä hyvin viileässä ennen vuoasta irrottamista.


Meidän illan herkku aka jälkiruoka sai ylleen ihania mansikoita ja kirsikoita. 





Tätä syödään sitten illalla & 
varmasti vielä huomenna 
aamupalaksi....onnomnomnomo




8 kommenttia:

  1. Ai ai, nyt tekee mieli tuota 😛Kun palaamme kotiin onkin taas kiva leipoa jotain, kun täällä reissussa ollaan täysin ostopullan varassa.
    Ihanaa viikonloppua 😊 T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Tuo on niin hyvää! Itsekin olen leiponut tuota kakkua sitruunaisena versiona!
    Leppoisaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa viikonloppua Sinulle ja kyllä vaan, juustokakut ovat herkullisia. 😊

      Poista
  3. Onpa hyvän näköinen! Voisi kyllä kokeilla tämän tyylistä juustokakkua...
    Mukavaa lauantai päivää!
    Itselläni töitä tiedossa koko illan.....kotiin sitten klo 22.00....joten siinnä minun lauantai pvä =D

    VastaaPoista
  4. Herkullisen näköinen kakku ja mansikat ja kirsikat:) Juustokakut on hyviä kahvileipiä :)

    VastaaPoista