perjantai 1. maaliskuuta 2019

Perjantai, kavereita & herkkuja

Tänään on ollut hyvä päivä. Olen ollut kuntoilemassa jossa myös törmäsin ystävääni. Hän on nyt käynyt samalla salilla ja on pitänyt myös paikasta. Minä en itse ole sporttisuuden perikuva, en sitten sinne suuntaakaan, mutta tykkään käydä salilla ja fillaroin. Tämä ystävätär näytti erilaisia liikkeitä minulle. Huomenna varmasti on jalat kipeät. ;)

Pirtsakka ilma tänään, pyöräilin myös ystävättäriä tapaamaan kahvilaan ja lämpimässä olikin mukava istuskella ja rupatella kaikenlaista. Siitä saa hyvän boostin viikonloppun, hyvän mielen. Vaikka niitä päiviä tulee myös, että ainoat ihmiset keiden kanssa rupattelen on kaupan kassa ja lapset (esim. mies reissussa) niin kyllä tällaisista tapaamista saa aina energiaa. Tulee kerrottua viikon aikana tapahtuneet tai mitä tapahtumassa. Ja muilta äideiltä ja naisilta vertaistukea tai muita vinkkivitosia.









Tortillatarpeita!







Tänään olen roudaillut lapsia kavereilleen. Melkein kaikki heidän ystävänsä asuvat kauempana niin en voi vaan laskea heitä ovesta ja sanoa 'tschüss'! ;) Mielelläni heitä kuljettelen pitkinpoikin, on ihan hyvä tietää, että missä ne muksut oikein liikkuvat ja meidän vanhempienkin on syytä tuntea toisensa. Lapsilla muutama ystävä jotka ovat tunteneet jo päiväkotivuosilta ja sitten niitä keiden kansssa käyvät samaa koulua. Koska lapsilla ei ole kännyköitä, (ei ole kännyköitä täällä näillä nuoremmilla lapsilla. Ei meidän lasten kavereilla ainakaan ole eikä meidän muksuilla! Tai sitten olemme vain veeeery old fashioned. ;)) niin viestit sinkoilevat aina meidän vanhempien välillä. Se kyllä toimii hyvin.



Pari tummaa banskua pöydällä,
tarkoittaako se banaanikakkua?
Illalla tortilloja, ovat varsinkin meidän
pojan lemppareita.
Paprikaa, kurkkua, avokadoa,
tomaattia, tacomausteista
jauhelihaa...ja jälkkäriksi
se kakku!


Klingt sehr gut aus! -Kuulostaa hyvältä!


MUKAVAA perjantaita sekä maaliskuun ekaa sinulle! :)



8 kommenttia:

  1. Ja, alles klingt sehr sehr gut 😊 Gute Wochenende 💕

    VastaaPoista
  2. Salilla käynti on kyllä mukavaa vaikka sen jälkeen tulisikin vähän paikat kipeiksi, sehän vaan tarkottaa että on ollut tehokas treeni...tai sitten olen vaan niin surkeassa kunnossa:) Tortillat on kyllä herkkua, meidän jälkikasvun lemppareita. Itsekkin tykkään kun ovat niin helppoja ja jokaiselle löytyy mieleisiä täytteitä:) Banaanikakkukin kuulosti hyvältä:) Leppoisaa alkanutta maaliskuuta ja ihanaa tulevaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aivan niin, tortillat ovat siitä hyvä vaihtoehto, kun löytyy jokaiselle jotakin. Voi olla pelkkä kasvistäyte tai sitten lihansyöjälle vaikkapa jauhelihaa. Tulisuutta voi säädellä itse, paljon sitä kastiketta tai jalapenoja lisätään. ;) Mukavaa maaliskuuta sinnekin, kevät tulee!

      Poista
  3. Hallo! Ihania vihanneksia ja elämäniloa! On ihanaa kun teillä Saksassa tulee kevät jo niin paljon aikaisemmin ja se saa kyllä energiatasot koholle. Meilläkin alkaa pikkuhiljaa valo voittamaan, vaikka lupasivat taas lunta ja reippaasti. Välillä jo ollut plussaakin mukavasti....jospa taas. On kyllä hyvä olla vanhanaikainen noissa lapsiasioissa, he ovat kallisarvoisimpia maailmassa ja heistä on pidettävä hyvää huolta. <3 Kivaa (salikin )viikkoa :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vanhanaikaisuus varmasti monessa asiassa ihan hyväkin. Tai toki miten kukin sen 'vanhanaikaisuuden kokee', jokaisella se oma mielipide mikä on vanhaa ja mikä modernia. :) Kevättä oli ilmassa vielä viime viikolla, tänään ollut pelkkää sadetta. Kevät jo kuitenkin kovasti mielessä. Mukavaa maaliskuuta sinnekin! :) <3

      Poista