sunnuntai 24. toukokuuta 2020

A cheese platter!




















Kuvat taitavat tällä kertaa kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Eli tiedätte, että olemme herkutelleet oikein olan takaa! Loput juustot pakattiin hyvin jääkaappiin, mutta aikamoinen osuus kyllä upposi meidän suihin. Olemme sellaisia herkkusuita. :) Mustikat, pretzelit sekä patonki maistuivat lapsillekin. Ai että, oli muuten hyvä patonki. Ostimme sen torilta ja oli kyllä ihanan tuore ja siihen paksu viipale juustoa päällä...oli kyllä maistuva kombo! Meillä oli myös valkosipulisia herkkusieniä sekä valkosipulitahnaa...On varmaan vaikea arvata, että mikä on meidän lemppari? Valk... ;)


--------------------------------------


Rivièra Maisonin ihanat juustoveitset olivat taas käytössä (olen saanut ne ystävältä joskus lahjaksi) ja näissä onkin hyvin kaunis muotoilu. Ja Ikean iso, puinen leikkuulauta on oikein oiva alusta juustoille ja muille. Ja kaupasta niitä sinun omia lempparijuustoja ja jotain siihen kylkeen. On kyllä helppo herkkulautanen.


-------------------------------------


Meillä oli miehen kanssa eilen siivoustalkoot. Veimme matot parvekkeelle ja mies pesi yhden vaaleahkon maton. Onneksi on mattopesuri! Lapset pyyhkivät oven pieliä (miten niissäkin on aina ihan kamalasti jälkiä!) ja auttoivat muuten. Vaihdoimme myös sohvan vieressä olleen maton ja ruokapöydän alla olleen maton paikkaa... En ole vielä ihan vakuuttunut muutoksesta. :D Mutta mattohan se vain on, aina voi vaihtaa matot toisinpäin. 



Oikein mukavaa sunnuntaita sinulle, 
aurinkoa päivään! ❤

6 kommenttia:

  1. Saksassa on niin ihania juustoja tarjolla ja niin monenlaisia. Ihanat herkut ja kauniit juustoveitset! Olen joskus ostanut Toskanasta aika samanmallisen ja tykkään siitä kovin. Lauantai-iltana mekin herkuttelimme tuhkaraitajuustolla ja lasillisella puglialaista punaviiniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksassa on ihania juustoja ja meidänkin pienessä lähikaupassa on tosi hyvä juustotiski. :) Teidän lauantai-illan herkut kuulostavat hyvältä! :)

      Poista
  2. Ihana juustotarjotin! Mustikat sopivat ihmeen hyvin monien juustojen kylkeen. Itsekin teen asetelman usein, viimeksi nyt jouluna, puiselle leikkuulaudalle. Muutenkin erilaiset puukeittiötarvikkeet ovat mieleeni, varsinkin näin talvella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juustot sopivat tilanteeseen kuin tilanteeseen. :) Arkeen sekä juhlaan. Tämä meidän puinen leikkuulauta on Ikeasta. Ja Ikeasta saa kyllä ihan kelpohinnalla hyviä. Tämä on myös aika iso, että mahtuu hyvin juustot sekä tykötarpeet. :)

      Poista