perjantai 8. toukokuuta 2020

Vuohenjuustopiiras

On jotenkin hassu tunne, kun kaupungilla näkee enemmän ihmisiä, kuin vielä muutamia päiviä sitten. Ja kuinka pienet erikoisliikkeetkin saavat olla auki, ei pelkästään ruokamarketit. Ei me nyt vieläkään joka päivä käydä vaateostoksilla tai edes ruokaa hakemassa, mutta lasten vaatteita on pitänyt käydä jo ostamassa sekä käydä oikojan luona toisen lapsen kanssa. Ehkä tämä sitten tästä pikkuhiljaa. Rajoitukset muuttuvat tai niitä jopa otetaan pois, mutta silti vielä pitää olla varovainen ja esim. muistaa riittävät turvavälit muihin ihmisiin. Oikojan luona tämä asia oli hoidettu mallikkaasti. Kaikki asiakkaat joutuivat odottamaan ulkona! No mikäs meillä oli ulkona istuskellessa auringon paisteessa. Väliä muihin ihmisiin sai helposti otettua monta metriä. Lasten hammalääkäriaika on ensi viikolla. Toivottavasti siellä on homma hoidettu samalla tavalla, odotushuone on nimittäin todella pieni. Mutta olen varma, että hoitavat homman yhtä esimerkillisesti! :)



Pari päivää sitten söimme vuohenjuustopiirasta, kun paprikoille ja tomaateille piti keksiä käyttöä. Kermaviilin ja ranskankerman parasta ennen päiväykset olivat jo menneet, mutta niitähän nyt sopii käyttää ihan hyvin. Mutta tuli nekin käytettyä!



--------------------------------------------------------------------------------------


Pohja

3 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
puolikas purkki kermaviiliä


Pohjan ainekset vain yhteen ja painellaan rasvalla voideltuun vuokaan.


Pilkoin pari paprikaa ja sipulin ja kuullottelin pannulla öljyssä. Mausteeksi hieman mitä nyt käteen osui (mustapippuria, suolaa, valkosipulijauhetta...). Paprikasipuliseos pohjan päälle ja niiden päälle kirsikkatomaatteja sekä vuohenjuustoviipaleita.

Sekoitin taikina-astiassa (ettei tule ylimääräistä tiskiä :D) yhden kananmunan, sen puolikkaan kermaviilin joka oli jäänyt pohjataikinasta sekä ranskankermapurkin. Pikkuisen mausteita, taas maun mukaan sekä loput yrttituorejuustopurkista. Sitä ei ollut kuin pari ruokalusikallista. Mutta tulipahan käytettyä ja antoi vähän lisämakua. Mozzarellaraastettakin lisäsin, kun sitä sattui olemaan jääkaapissa. Ehkä sellainen reilu 1 dl.

Ja vielä tämä ym. seos päällimmäiseksi ja uuniin 200 asteeseen n. 35 min.



















Aurinkoa viikonloppuusi

☀☀☀



4 kommenttia:

  1. Piiraaseen saa helposti upotettua pieniä lopputilkkoja! Vuohenjuustosta saa monenlaisia herkkuja.
    Hyvää äitienpäiväviikonloppua suomalaisittain ❤️

    VastaaPoista
  2. Herkullisen kuuloinen piirakka :) Vuohenjuusto on kyllä herkullista myös piirakoissa. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista