keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Pienet yrttileipäset

 











Keväällä oli vaikea löytää vehnäjauhoja, kaupan hyllyt olivat toisinaan tyhjinä. (Samoin hiivat olivat ilmeisesti paikallisten himoleipureiden kotona...) Monta kuukautta sitten, kun meidän teki kovasti mieli kotikutoistapizzaa ja emme löytäneet vehnäjauhoja, ostimme pari pakettia pizzapohja-aineksia. Suomessakin on varmasti sellaisia valmispaketteja ('lisää vain vesi')? En sitten tiedä mitä silloin teimme väärin, mutta ei se oikein maistunut. Toki pizza päätyi vatsaan asti, mutta ei ollut suurin makuelämys. Ja kun olimme ostaneet kaksi pakettia, se toinen oli kummitellut ruokakomerossa jo jonkun aikaa... 


Huomasin paketin takana ohjeen tälläisiin pieniin leipiin. Pakkasesta löytyi yrttisekoitusta ja pinjansiemeniä meillä on oikeastaan aina (tykkään laittaa salaattiin), homma oli sillä selvä. Taikina valmistui hetkessä, päälle oliiviöljyä, sormisuolaa, yrttejä sekä pinjansiemeniä. Mies söi omat leipänsä tuorejuuston kanssa, minä ilman mitään. Olivat tosi hyviä!


Tämän kertainen postaus on vinkkivitosena, että kannattaa kurkata ne mahdolliset reseptit pakettien kyljestä. Ehkä voi tulla jotain mielenkiintoista vastaan! ;)


Tällä viikolla on vanhempainvartti (puhelimen välityksellä) ja ainakin kolmen opettajan kanssa on tarkoitus keskustella koulumenestyksestä. Eilen tytär kävi taas yksinään oikojan luona (tiistaisin en pääse mukaan) ja loppuviikosta muksut lukevat kokeisiin. Harrastuspaikat kiinni, iltaisin on 
enemmän aikaa opiskella ja panostaa koulujuttuihin...Tai ainakin näin olen lapsille 
mainostanut... ;)

Mukavaa keskiviikkoa sinne, HUOMENTA ❤



2 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä leipäsiä. Minä en edes tiedä, saanko tuota ostaa suomesta. Mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Oikein mukavaa loppuviikkoa sinullekin. Ajatella, että ensi viikolla ollaan jo joulukuussa. :) <3

      Poista