Hyvää huomenta ja mukavaa perjantaita!
- Viipotan menemään pyöräni kanssa joka päivä, kesät ja talvet. (Autolla kuskaan lapsia harrastuksiin, käyn kauempana asuvien ystävien luona tai autolla liikkuessa ostan viikon ruoat saman tien toisin kuin sillä kaksipyöräisellä liikkuessa.) Eli sieltä satulan päältä näkee kaikenlaista toimintaa. Olen luonteeltani myös tarkkailija ja minusta on kiva katsella ohikulkevaa elämää. Ja ei, naapurikyttääjä en ole! :D
- Tässä pari päivää sitten pyöräilin vapaaehtoistyöpaikkaani. Edelläni kulki henkilö keskikokoisen koiransa kanssa. Ei siinä siis mitään, mutta tämä henkilö oli pyöränsä selässä ja koira oli takana korissa seisoma-asennossa, eikä koiraparka ollut missään kiinni! Pyöräkori näytti liian pieneltä, koira heilui, huojui edestakaisin ja tilanne näytti niin vaaralliselta. Nainen meni kovaa vauhtia muun liikenteen seassa ja vastaantullut mies jäi myös katsomaan tilannetta suu auki.
- Hirveän vähän käytetään kypäriä ja se minua surettaa todella paljon. Kypärä on varsin halpa & helppo henkivakuutus. Nuoriso saattaa joskus huutaa perääni, että minulla on coolin värinen kypärä tai muuta vastaavaa. Mutta vielä en ole saanut isompaa jengiä ympärilleni jotka kulkisivat kanssani pinkit ja neonvihreät kypärät päässä keikkuen. :) Toki, kyllä niitä kypäröitä on, mutta aika vähän. Jopa pieniä lapsia ilman.
- Keväältä muistan tälläisen tapauksen. Henkilö ajoi pyörää ja takana oli kärry. Kärryssä oli kouluikäinen lapsi joka seisoi! Hänellä ei ollut kypärää, hän ei ollut kiinni turvavöissä, kärryn luukku oli auki ja lapsi yritti sinnitellä mukana, reunoista pidellen kovassa vauhdissa. Katsoin sitä menoa rattini takaa kauhistuneena ja en voinut kuin rukoilla, että he pääsivät ehjänä kotiin...
Ja minkä takia kirjoitin tämän postauksen? Että saan purkaa näitä tuntojani. Täällä saan anonyymisti olla huolissani kanssakulkijoista. Sitä näkee ja kuulee paljon eikä aina voi olla huomaamatta näitä ikäviäkin asioita. Olen yrittänyt lapsillekin toitottaa liikennekäyttäytymisestä ja nyt, kun ovat jo vuosia kulkeneet yksin kaupungilla pitää vaan toivoa, että oppi ja esimerkki ovat menneet perille.
Tällä postauksella en siis syytä ketään vaan haluan jakaa huoliani ja kirjoittaa julkiseen päiväkirjaani tuntemuksiani ylös. Toivotan teille kaikille turvallisia ajokilometrejä, olkoot kulkuneuvo mikä tahansa! Ja muistakaa ne kypärät! ❤️
Puhut tärkeää asiaa. Minulla on ollut oppilaita, jotka ovat olleet tavallisia terveitä alakoululaisa, mutta koulumatkalla saaneet liikenneonnettomuudessa vakavan kallovamman, ja heistä on tullut kehitysvammaisia. Omien lasteni suhteen en ollut pelokas käsien tai jalkojen luunmurtumisen suhteen. Ne paranevat nopeasti. Puhun kokemusasiantuntijana. Ekaluokalla murtui leikissä solisluu. tokaluokalla pyörällä ajaessa koulumatkalla kyynärluu.
VastaaPoistaMutta päätä pitää varoa erityisesti. Minuakin kylmäsi tuo kuvaus, kun luin kuvaustasi kärryissä seisovasta lapsesta. Siitä on jo tovi, kun lapseni olivat pieniä, eikä silloin ollut noita peräkärryjä. Mutta jos olisi ollut, niin en olisi uskaltanut kuljettaa lapsiani liikenteessä sellaisessa. Olivat vilkkaita lapsia ja seisoneet ja tehneet kaikenlaisia temppuja enkä olisi voinut kontrolloida ja komentaa heitä. Minua olisi pelottanut myös, että joku huolimaton autoilija töytäisee peräkärryn kumoon. Hiljaisessakin vauhdissa lapsen iskeytyminen katuun tekee vakavan vamman. Olen aina Saksassa asunut suuressa kaupungissa, jossa on ajettava pyörällä autoliikenteen seassa. Maaseudun kirkonkylissä on eri asia, jos on ajotien vieressä erillinen pyörätie.
Monta vuotta sitten koulun pihalla erään vanhemman kanssa keskustellessa, jäi mieleeni tämän vanhemman lause. "Jos pyöräonnettomuuden johdosta jalka murtuu, niin se luu parantuu. Mutta jos pää osuu asfalttiin sitä luuta ei paranneta noin vain." 😥
Poista