maanantai 2. syyskuuta 2024

Lettuja jälkiruoaksi








 


Syyskuu on täällä!

Viikonloppu meni mukavasti ex-naapurien kanssa grillaillessa ja hyvästä säästä nauttiessa. Meillä on aina mukavia aktiviteettejä yhdessä ja tällä kertaa kävimme yhdessä ampumaradalla. Tämä oli itselleni vasta toinen kerta moisessa paikassa. Mies on harrastanut ampumista nuoruudessa todella paljon. Illalla oli grilli kuumana, oluet ja colat kylmässä ja muut maukkaat lisukkeet tulivat naapureilta. Olimme pyörällä liikkeellä ja lähdimme kotiin jo ennen kymmentä. Minä en yleensä jaksa valvoa kovin myöhään, olen iltatorkku. Eikä se pilkkopimeässä pyöräily hirveän mukavaakaan ole, jos on jo uni silmässä. Onneksi kotimatka ei ollut kovin pitkä. Pääsimme sitten nukkumaan ajoissa, vatsat täynnä salaatteja ja bratwursteja.

Sunnuntaina kävimme aamupäivällä pyöräilemässä ja myöhemmin vielä kävelylenkillä ja illan kruunasi pikkuletut kera mansikkahillon. (Poika taisi laittaa hasselpähkinälevitettä.) Nämä paistoimme Valion ohjeella.

3 kananmunaa
6 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
1 tl suolaa



LETTUTERKKUJA KAIKILLE!


 

1 kommentti:

  1. Olenkin unohtanut lettujen paistamisen, sen jälkeen kun lapset lähtivät kotoa. Poikani aloitti kokkauksensa opettelun letuista 6-vuotiaana. Keitin kilosta mansikoista hilloakin kesäkuussa, niin että pitäisi vaivautua lettuja tai vohveleita paistamaan.
    Syyskuu on täällä! Ja joulu lähestyy. Joulupiparkakut ilmestyvät kauppoihin.
    Huomasin eilen,että ensimmäset Spekulaitiukset olivat ilmestyneet kaupan erääseen nurkkaan kuin häpeillen. Ihmiset protestoivat joulupiparkakkujen myynnin aloittamista syyskuussa, mutta ostavat silti. Piparkakut kuuluvat jouluun. Joulupiparkakkujen paistaminen on traditio, ja mieluiten niitten on oltava valmiina ensimmäisenä adventtina! Joulu jälkeen jämät ovat niin kivikovia, että niillä katkaisee hampaansa, mutta työpaikalle ne tuodaan hyvä hyvyyttään toimistoon.

    VastaaPoista