perjantai 20. joulukuuta 2024

Joulukalenteri 2024, 20. luukku: Joulukukat parvekkeella










 







Isompi parveke sekä etuovi puetaan myös jouluasuun. Kotioven edessä on ollut vartioimassa muutaman vuoden ajan peltinen lumiukko jonka ympärille olen kietonut patterikäyttöisen valonauhan. Etuovella on myös valoilla varusteltu tekohavukranssi, mutta sitten emme ole saaneet ripustettua seinälle. Emme saa nakuttaa naulaa seinään emmekä oveen joten iso kranssi lepää seinää vasten lähellä lumiukkoa. Kun naapuri tulee kotiin tai saamme postipaketin kannettuna kotiovelle (kuten eilen, kun saimme laatikollisen viiniä lahjaksi!) postinkantajaa ilahduttaa jouluiset jutut. Meillä oli Merry Christmas -kynnysmatto, mutta se meni niin hurjan näköiseksi, että se piti laittaa jo kiertoon.

Parvekkeen lasipöydällä on aina kasveja ja lyhtyjä, mutta jouluna siinä on myös havuja ja kenties muuta. Jouluruusu on vanha ja kukoistaa yhä edelleen vuodesta toiseen. On hyvin kaunis. Ja parit valmiit asetelemat taitavat olla Edekasta. Siellä on yleensä hyvät valikoimat. Pitää muistaa valita sellaiset kasvit jotka eivät niin välitä, jos vettä sataa kaatamalla koska meidän parvekkeella ei ole katosta. Vielä ainakin kukat ovat tykänneet ja antavat joulufiilistä. Kun parvekkeen kaiteen valot ovat päällä ja sisällä on valot pois, lasipöydän asetelma näyttää hyvin kauniilta.


Tämän päiväinen kalenterinluukku avautui hieman myöhässä. Olimme miehen kanssa ystäviemme kutsumana hotelliaamiaisella ja sieltä vielä asioille ja tultuani kotiin tajusin, että en ollut ajastanut kirjoittamaani postausta.

Muttta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. ;)

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti