tiistai 23. joulukuuta 2025

Joulukalenteri 2025, 23. luukku: Jouluaatonaatto





'



















Kuvissa näkyy osa tämän vuoden joulukorttisadosta. Valitettavasti korttien määrä vähenee vuosi vuodelta, kun WhatsApp -viestipalvelun kautta lähetyt viestit taas yleistyvät. Postimerkkien hinnat ovat kasvaneet vuosi vuodelta aika paljonkin niin monet jättävät kortit myös sen tähden lähettämättä. Mutta tärkeintä on toki se, että lähettää viestiä niille läheisille joulun alla, olkoot viestintätapa sitten se vanhanaikainen tai kännykän välityksellä tapahtuva. Ja minä ainakin iloitsen kaikista toivotuksista. Toivottavasti meidän perheen lähettämät joulukortit ovat saavuttaneet oikeat osoitteet hyvissä ajoin ennen joulua.

Me täällä jo hiljennymme joulun viettoon ja rauhoitumme perheen kesken. Kuusi on koristeltu, ruoat valmisteltu, kynttilät lepattavat ja hyvä, rauhaisa mieli kaikilla. (Kai sitä suklaatakin on jossain...tai muuta herkullista suuhunpantavaa.)

Huomenna vielä jouluaattopostaus ennen lomailua.


P.s. Aldin tuoksukynttilä on tosi hyväntuoksuinen.




maanantai 22. joulukuuta 2025

Joulukalenteri 2025, 22. luukku: Joulukodin tunnelmaa















Työkavereilta saamiani herkkuja



Amaryllis on yksi lempparikukistani ja niitä on oltava joka joulu niin ruukussa kuin maljakossakin. Näyttävä ja kestävä kukka ja täällä Saksassa hintakin on hyvin edullinen. Tämän vuoden punainen joulutähti on jättisuuri ja myöskin ihana olohuoneen ihastuttaja. Jouluna kotona ei voi olla liikaa kukkia eikä värejä. Tai ainakaan allekirjoittaneen mielestä.

Kun vietimme noin kuukausi sitten pikkujouluja meillä kuulin muutaman ystävän käyvän keskustelua siitä, että meillä on kotoisa joulutunnelma ja paljon kaikenlaisia koristeita pohjoismaalaisin vihahtein. Kuuntelin posket punaisina tätä ajatustenvaihtoa koska olin asiasta hyvin iloinen. Jos kylään kutsuvat kaverit kokevat meillä olleessaan, että on kotoisaa, olen tehnyt työni. Tuntuu todella mukavalta. 

Jokainen loihtii kotiinsa sen oman joulutunnelman ja -maailman ja kaikilla ne omat jutut ja hyvä niin. Ja joka vuosi joulu on hieman erilainen (esim covid-19 -joulu), mutta toivottavasti kuitenkin joka vuosi kaikilla on hyvä, turvallinen joulu.


Nyt voitte kertoa kommenttiboksissa, mikä on sinun lempparijoulukukka?

sunnuntai 21. joulukuuta 2025

Joulukalenteri 2025, 21. luukku: 4. adventti











Keittiön pöydän kynttilämeri


Nyt on jo neljäs kynttilä sytytetty ja jouluaattoon on enää kolme päivää. Jouluruokia on varmasti jo valmisteltu tai ainakin ostoslistat on kirjoitettu valmiiksi ruokakauppaa varten. Paketit on kääritty tai sitten osa odottaa vielä kaupassa. Koti on joko siivottu tai pelkät joulutekstiilit vaihdettu. Jos aikaa ja intoa löytyy, joulua varten voi tietenkin tehdä suursiivouksen, mutta joulu tulee ilman ikkunan pesujakin. Jokainen tekee niin paljon kuin mihin pystyy ja mihin voimavarat riittävät. Olen varmasti sen jo useampaan otteeseen maininnut, että meillä kotona ei suurimman siivoilla jouluksi, koska vietämme kaikki joulut Suomessa. (Meillä on tammikuun suursiivous joulukoristeiden pois ottamisen jälkeen.) Eikä se lahjojen määräkään joulua tee, vaan se, että saa olla itselleen läheisten seurassa jouluna. 


Tänään rauhoitutaan adventin viettoon ja nautimme joulun odotuksesta.



 

lauantai 20. joulukuuta 2025

Joulukalenteri 2025, 20. luukku: Schoko Crossies












Tämän suloisen lumiukkoastian sain tänä 
vuonna kaveriltani joululahjaksi. 
Ensi joulun rusinat ja mantelit 
voisivat löytyä tuolta sisältä. 


Schoko Crossies- maissimurosuklaat ovat aivan hirmuhyviä! Joko ostat marketista parilla eurolla tai valmistat itse vain kahdesta raaka-aineesta. Eli sulatetun suklaan (maito- tai valkosuklaata tai tummaa suklaata) sekaan corn flakes -muroja ja keot jäähtymään leivinpaperin päälle ja vielä pariksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään. Ja näitähän voi valmistaa vaikkapa naapurille tai lasten opettajille joululahjaksi.

Aiotko kokeilla?

P.s. Joulumarkkinoilla näitä on myös ja esim. koululuokat ovat myyneet näitä omissa kojuissaan.



 

perjantai 19. joulukuuta 2025

Joulukalenteri 2025, 19. luukku: Joulukukat









Pari viikkoa sitten ystävä yllätti näin kauniilla kimppulla! Hän ilmoitti tuovansa kukat, mutta olin ymmärtänyt ajan jotenkin väärin ja olin sillä aikaa koiran kanssa ulkona. Lapset soittivat kotoa ja kertoivat löytäneensä kotiin tultuaan suuren kukkakimpun muoviämpäristä oven takaa. Soitin heti perään ystävälleni ja hän oli juuri menossa läheiseen ruokakauppaan. Juoksin koiran perässä kaupan pihalle ja juttelimme pitkän tovin. Ystävä miehensä kanssa oli suunnitellut matkaa joululoman ajaksi emmekä näkisi pitkään aikaan joten oli mukava rupatella. Vaikkakin sitten kaupan ulkopuolella, koira mukana. :)

Kukat ilahduttivat kauan eikä kuvista välity kimpun suuruun ja näyttävä ulkonäkö. Kimppu oli koko perheen silmänilona kauan aikaa. Iso kiitos siis tälle ajattelevaiselle ystävälle.



Onko kukat jo tilattu ja varattu joulua varten? Vai sidotko kenties itse joulupöydän kimput?

 

torstai 18. joulukuuta 2025

Joulukalenteri 2025, 18. luukku: Jouluajan aamiainen










Että sitä jaksaisi joulukuun touhut ja puuhat on hyvä aloittaa aamu maukkaalla aamupalalla. Toissapäivänä riensin töihin niin tukka putkella, että aamiainen jäi kovin vaisuksi. Mutta se sitten kostautui iltapäivällä ja kotiin tultua vatsassa kurni inhottavasti. Rossmannista olen löytänyt ihan hirmuhyviä myslipatuikoita (tummasuklaakuorrutus) ja niitä löytyy toisinaan käsilaukun pohjalta. Olin jo tilaamassa netin kautta jättipakkausta, mutta ajattelin, että parempi ostaa vain pari patukkaa kerralla. Jos niitä on liikaa käteni ulottuvilla, syön kaikki muutamassa päivässä. Niin hyviä ne ovat!

Mysli on maistunut minulle aina. Joskus syön kreikkalaisjogurtin pelkillä banaaniviipaleilla tai pensasmustikoilla, mutta tällä kertaa lisäsin mysliä. Pakkaseen piti saada tilaa ja löysin sieltä pienen pussin vadelmia. Keitin vadelmista hillon jota söin myslin ja kreikkalaisen jogurtin kanssa. Lisäsin makeutta vain hieman joten hillo jäi hieman kirpeäksi. Mysli toi tarpeeksi makeutta.

Villeroy & Bochin joulumukit ilahduttavat joka aamu ja valitsen joka aamu erilaisen. (Tai sitten valitsen sen joka on tiskikoneessa.) Joulun jälkeen mukeille pitää löytyä hyvä paikka, joulukoristeiden sekaan en henno survoa. 

Ja mandariineja tietysti myös! Aina yhtä hyviä.


keskiviikko 17. joulukuuta 2025

Joulukalenteri 2025, 17. luukku: Rituals joulukalenteri

Viikko jouluaattoon!

Olen aina pitänyt Ritualsin tuotteista. Olen ostanut merkiltä useita tuotteita jo useamman vuoden ajan joten tuotesarja on minulle tuttujuttu. Viime vuonna mies halusi yllättää ja tilasi minulle Ritualsin joulukalenterin. Itse kalenteri oli hurjan kaunis, pieni joulukylä valoineen ja itse tuotteet tuttuja ja turvallisia suosikkeja ja kaikki tulivat käyttöön. Tänä vuonna valitsin kalentereista sen keskihintaisen (90 euroa) ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Otan kaikki tuotteet käyttöön vasta joulun jälkeen, kun kaikki luukut ovat avattu. Ja voi olla, että ensi vuonna haluan tämän saman kalenterin... ;)








Tuotteiden ja ulkonäön lisäksi kalenterissa on 
myös yksi bonus: se on helppo ripustaa jonnekin! 
Kalenterista roikkuu pitkä lenkki ja takaa löytyy 
taiteltava jalka jonka avulla kalenterin saa aseteltua pöydälle.







Adventtina luukuista löytyy pieni tuoksukynttilä.


tiistai 16. joulukuuta 2025

Joulukalenteri 2025, 16. luukku: Lahjaideat (päiväkotiin, kouluun...)









Pause.
Sip.
You've earned it.


Pinterestistä löytyy aina vallan mainiota ideoita askarteluun, ruoanlaittoon ja käsitöihin. Olin ajatellut valmistavani tänäkin vuonna ystävilleni lumiukkosoppaa (eli vaahtokarkkeja ym. sekaisin samassa pussissa), mutta nähdessäni sellofaanipussukoita jotka oli täytetty pikakahvipakkauksilla tai teepusseilla olin vakuuttunut, että sellaisia minunkin pitäisi tehdä. Helppoa, hauskaa ja sopivan hintaista. Jos lahjoja tulee useampia pussien sisältö voi olla niukempi, jos taas taas valmistat vain muutaman, voit pakata hieman runsaammin. Mutta oman maun mukaan tietenkin! Tekstin voi toki laatia omasta päästä tai sitten vaikkapa lyhyt pätkä joululaulusta. Kivaa puuhastelua vaikka adventtiin. Näitä voi jakaa naapureille, ystäville, kouluun tai vaikka päiväkotiin.

Näiden minun pussukoiden sisällä on:

-jouluteetä
- Chai lattea
- suklaata


8 päivää jouluun...



 

maanantai 15. joulukuuta 2025

Joulukalenteri 2025, 15. luukku: Joululahjaksi suklaata










Ostelen mielelläni jouluna lahjoja. Mutta haluan pysyä kohtuuden rajoissa. Enkä tarkoita tällä edes sitä, että pitäisin orjallisesti kirjaa, että mitä mikäkin on maksanut vaan siinä tavaran määrässä ajattelen, että kohtuus kaikessa. Meillä monilla on jo niin paljon ja kaapit pursuavat tavaraa. Ja he keillä ei ole, heille ostan miellelläni lahjoja tarpeeseen. Esim. joka vuosi osallistun kotikaupungin joululahjakeräyksiin, vien ruokatarvikkeita ruoka-apuun ja/tai ostan eläinten ruokaa eläinsuojeluyhdistyksen keräyslaatikkoon.

Laitan mielelläni pukinkonttiin suklaata, keksejä, pähkinöitä, teetä, kahvia, kynttilöitä yms. Ja yläkuvissa tämän vuoden lahjoista muutamat. Yleensä kaikki tietävät parhaiden ystävien, lastensa tai vanhempiensa lemppariherkut niin lahjaa voi ideoida niiden pohjalta. Ja lahjasta voi tehdä niin runsaan (tai vaikka vähän pienemmän) kuin mikä itsestään tuntuu hyvältä.

Oma äitini toivoi noita Lidlin vaaleita joulukeksejä ja niitähän sitten ostin 3 pakettia! Joulukahvin kanssa jotain herkkua. (Vanhempani juovat paaaljon kahvia. ;))






Tämä oli meidän tämän vuoden ensimmäinen joulukortti.
Niin kaunis ja herkkä.

Tänä vuonna lähetin 16 korttia.
Ja kymmenisen kappaletta annoin 
suoraan kortin saajalle käteen.




 

sunnuntai 14. joulukuuta 2025

Joulukalenteri 2025, 14. luukku: 3. adventti











Rauhallista 3. adventtia juuri sinulle!

Täällä on herätty myöhään. Uni on viime aikoina maistunut koko porukalle. Aamuisin on ollut hieman haasteita reippaan heräämisen kanssa, mutta kaikki ovat kuitenkin kerinneet töihin ja kouluun ajoissa. Viikonloppuna saa onneksi nukkua pitkään ja pian koittaa jo joulu sekä tietenkin joululoma. Jota tietenkin kaikki hartaasti odottavat. (Niin rauhaisaa joulun viettoa perheen kanssa kuin pientä taukoa hektisestä arjesta.)

Heti tultuani alakertaan, sytytin adventtikynttilät. Teräksinen Aalto -tarjoiluvati näyttää hieman pölyiseltä :D, mutta taitaa johtua meidän uusista villamatoista jotka pölisevät ja saavat meidän imurin tukkoon. Aldista ostettu muutaman euron tuoksukynttilä on kaunis sekä hyväntuoksuinen ja sytytin sen antamaan hyvää tuoksua alakertaan. Aamupalan jälkiruoaksi työkavereilta saamiani pikkuleipiä. Voi että, Saksassa leivotaan aivan ihania pikkuleipiä jouluna! Löytyy kyllä jokaiseen makuun. Me emme leivo joka joulu pikkuleipiä koska joulunpyhät vietämme yleensä Suomessa. Tänä vuonna herkuttelemme siis muiden leipomilla ja se passaa myös hyvin.


10 päivää jouluaattoon. Onko kuusi jo haettu tai koristeltu? Vai vasta työn alla?




 

lauantai 13. joulukuuta 2025

Joulukalenteri 2025, 13. luukku: Ranskalainen suklaakakku












Kun kaipasimme iltojen iloksi ja kaakaon sekä teen kaveriksi jotain hyvää leivoin tämän iisin ranskalaisen suklaakakun. Kakun kaverina ei ollut kuin tomusokerihuntu (ja jouluiset koristeet) eikä kakku mielestäni tarvinnut kermavaahtoa eikä mitään. Joskus kun tapana on tarjoilla vastaavanlaiset kakut kermavaahtolorauksella. Suklaan hinta on toki noussut, mutta itse ostin halvimman tumman suklaan jonka Lidlistä löysin ja muut tarveaineet löytyivätkin ihan kotikomerosta. 

Kakku Marimekon Lokki -lautasen päälle ja Iittalan Origo-mukiin kuumaa juomaa. Suloiset joulupukkilautasliinat taisin ostaa Edekasta.


150 g voita
150 g tummaa suklaata
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1,5 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa


Sulata voi kattilassa ja paloittele suklaa voi­sulan joukkoon. Sekoita ja anna suklaa-voiseoksen hetken jäähtyä.

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi omassa kulhossa ja lisää suklaa­voiseos vaahtoon.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan ja sekoita hyvin.

Voitele ja jauhota irtopohjainen kakkuvuoka. Paista  175­ asteisessa uunissa noin 20–25 min. Kakku kuuluu jäädä keskeltä valuvaksi.

perjantai 12. joulukuuta 2025

Joulukalenteri 2025, 12. luukku: Lahjat naapureille

Hauskaa viikonloppua kaikille ja mukavaa perjantaita! Enää 12 päivää jouluaattoon. Eli vielä 12 luukkua avaamatta joulukalenterista. Tänään esittelen pikkuriikkiset lahjat jotka vien naapurien ovien taakse juuri ennen joulua. Tämä perinne on nyt jatkunut 8 vuotta eikä loppua näy. Naapurit ovat vaihtuneet, mutta perinne jatkuu samanlaisena tai suklaa on välillä eri makuista. ;) Tällä kertaa pussukoihin sujahti Fazerminttejä koska niitä saa ostettua Saksasta melkein mistä vain. Meidän uusimmat naapurit ovat asuneet talossa tammikuusta asti eli he voivat hieman yllättyä suomalaisista suklaista oven takana. Mutta sittenhän tiedämme, että tykkäsivätkö.

Nuo iloiset ja suloiset lumiukot ovat miehen valinta. Hänen mielestään ne olivat äärimmäisen suloisia ja tuo toinen itse asiassa on menossa miehen työkaverin perheeseen jossa on kaksi lasta.





Ja takana näkyy minun tämän vuoden joulukalenteri.