perjantai 28. kesäkuuta 2019

Unohtelevaista porukkaa

En sano olevani itse mikään pyhimys ja täydellinen tai, että muistaisin aina kaiken. ;) Mutta nuo omat, rakkaat lapsukaiset ovat kyllä aika hassuja unohtelijoita. Tulleet selvästi isäänsä tässä asiassa. ;) Kuulin eräältä toiselta oppilaan äidiltä, että koululaisilla olisi jokin tapahtuma ja kävelisivät sen johdosta lähikirkkoon. Me vanhemmat voisimme halutessamme liittyä seuraan myös. En ollut kuullu yhtään mitään koko asiasta joten uteliaana tutkin lasten reput ja siellähän ne lappuset olivatkin! Monesti kyllä itse kysyn, että mitäs lappuja tänään olette saaneet koulusta, kun niitä tunnutaan jaettavan joka toinen päivä, mutta nyt siis itse unohdin udella. ;)

Tutkiessani reppuja löysin myös toisen paperin jossa kerrottiin koululla yöpymisestä, (=Übernachtung) ja meidänkin muksu haluaa toki osallistua. Eli pitää muistaa mennä sinne kirkkoon ja pitää muistaa pakata yöpymistarvikkeet sekä kaivaa retkipatja ja makuupussi kellarista yms. Eli, jos muistin kanssa käy huonosti, istun kirkon penkillä makuupussi kainalossa...







Täällä meillä helteet ovat väistyneet ja harmaat pilvet ovat tulleet tilalle. Vaikka auringosta tykkäänkin, mutta en kuitenkaan pidä mistään superhelteistä. Meillä oli nimittäin niin tukalat oltavat yläkerrassa, ettei oikein uni meinannut maistua. Korvan juuressa hurisevaa, kovaa ääntä pitävää ilmastointilaitettakaan ei voi pitää päällä koko yötä. Mutta toki kesään lämpö kuuluu, siitä en valita. ;)



Kauniit pitkät ruusut ovat ihastuttaneet jo viikon.
Ei mitään lakastumisen merkkejä vielä.
Mukavaa viikonloppua!






torstai 27. kesäkuuta 2019

Lasten kemujen tarvikkeita

















Tänä vuonna lasten juhlissa ei ole mitään teemaa. Kuulin kyllä ehdotuksen Pokemon-teemasta, mutta toinen osapuoli ei tainnut olla ihan ehdotuksen kannalla joten päätin diktaattorimaisesti, että teemaa ei ole. ;) Lapset varmasti saavat kiva juhlat vaikkei tänä vuonna ole niitä Pokemon-lautasia! :D

Lautaset, servietit, kakkukynttilät sekä serpentiinit ovat Ted'istä, muffinikoristeet ('ilmapallot') ovat DM:sta ja mukit sekä kertispöytäliinat Rossmannista. Nyt on väriä ja kuoseja ihan tarkoituksella paljon erilaisia. 

Kaapista otan pari, kolme teräksistä kulhoa mukaan sipsejä ja naksuja varten. Ja mukaan otetaan colaa, fantaa, (paljon!) vettä, Apfelschorlea sekä Rote Schorlea. Pari kakkua, muffineja kreemillä, donitseja kaupasta sekä karkkia. Suolaiset herkut tulevat juhlapaikan toimesta.


Eiköhän me saada kivat kemut 
aikaiseksi isolle lapsimäärälle. 


Mukavaa torstaita!


P.s. Koska lapsivieraita on tulossa aika paljon (ei aikuisia lainkaan minun ja mieheni lisäksi) kirjoitin kutsuttujen lasten nimet ylös. Siihen perään kirjoitan, että mitä ruokaa haluavat. Aion kysellä lasten ruokatoiveet jo sitä mukaan, kun saapuvat juhliin. Näin pysyn myös kärryillä, että kuka lapsi on jo tullut. Olemme pyytäneet kutsussa, että minulle ilmoitetaan hyvissä ajoin tuleeko kutsuttu lapsi juhliin vai ei. Eli kummassakin tapauksessa WhatsApp-viestiä minulle päin, että tietäisin lasten lukumäärän. Valitettavasti vain murto-osa on ilmoittautunut... :-/

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Italian mamman broilerivuoka

Mamma on sanana jo niin ihana ja lämmin. <3

Oli tämä ruokakin hyvää, ja lämmitti ;) mukavasti helteisenä päivänä. Onneksi tuli tehtyä niin paljon, että ei tarvitse laittaa ruokaa pariin kolmeen päivään. Riittää myös lounashetkiin. En ole koskaan ollut suuri makaronilaatikon ystävä, en osaa sanoa oikein miksi. :D Kyllä sitä silloin tällöin teen, jos lapset toivovat tai mies, ja toki Suomessa syön mukisematta vaikka vanhemmillani. Ei ole vaan koskaan ollut minun lempparini. Mutta tämä pastavuoka nousi heti arkiruokien top 10:n vähintään! Pinaatin muodossa saa lapsille salakavalasti syötettyä vitamiineja (heh, heh) ja olihan se myös ihan helppo valmistaa.

Tämän maukkaan reseptin olen löytänyt niin Yhteishyvän kuin Sarin Kotona - blogista. Tämä on varioitu kummastakin reseptistä. Kiva saada ruokavinkkejä muualta!



500 g pastaa
600 g broilerisuikaleita (minulla oli valmiiksi marinoituja)
2 kpl valkosipulinkynttä
öljyä paistamiseen
suolaa, sokeria, mustapippuria
2 prk tomaattimurska (voisi käyttää yrttimaustettua)
pakastepinaattia (laitoin aika paljon!)
150 g juustoraastetta
mozzarellajuustopaloja


Keitä pasta suolavedessä. Leikkaa valkosipulit pieniksi.
Ruskista broilerisuikaleet ja lisää valkosipulit.
Lisää tomaattimurska ja pinaatti.
Mausta kastike ja kaada se ja pastan päälle vuokaan ja sekoita.
Lisää juustot ja paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.








Sorry, unohdin ottaa valmiista ruoasta kuvan.



 

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Juhannuksen jälkeinen maanantai

Hellurei sinne ruudun toiselle puolelle, viimeistä kokonaista kesäkuista viikkoa viedään! Vastahan se kuu vaihtui ja ihan hetki sitten oli vappu, tai siltä ainakin nyt tuntuu. :D Meillä on vielä loma ja reissu edessä. Emme malta odottaa, koko perhe on ihan täpinöissään, vaikka ihmeen reippaasti ovat nämä ipanat käyneetkin koulua. Ja vielä ollut niin helteiset ilmatkin. Koko Keski-Eurooppaan luvattu aikamoisia hellelukemia, huh! Tulee hikikarpalot otsalle pelkästä ajatuksesta.

Perjantaina söimme maukkaan dinnerin kaverin kanssa. Juhannuksen kunniaksi oli mukavaa pukeutua mekkoon ja laittaa hieman kirkasta väriä huuleen. Otimme ennen ravintolaan menoa lasilliset proseccoa meidän terassilla ilta-auringossa ja oli oikein juhlava fiilis, vaikka eihän täällä toki kukaan mitään juhannusta vietäkään. Eikä meilläkään mikään juhannus edes päällimmäisenä ollut mielessä, kunhan oli kiva syödä hyvä ateria ulkona. Kai siihen (meidän perheen) juhannusfiiliksen tarvitaan se järvimaisema, saunan lauteet, omin käsin punottu vasta (en kyllä itse osaisi tehdä sitä solmua siihen ympärille... :D) ja suomalaista makkaraa Turun sinapilla. ;)

Lauantaina lasten harrastusten jälkeen meidät oli kutsuttu grillailemaan ja siellä saimmekin vatsat täyteen herkkuja ja lapset leikkivät ulkosalla pallopelejä pelaillen. Sunnuntaina meitä kutsui maauimala ja oli virkistävä käydä pulikoimassa ja meillä oli toki eväät sekä mehua+vettä mukana. Olemme käyneet maauimalassa monesti, mutta kertaakaan se ei ole ollut näin tuupattu täyteen! Toki, silloin on aina ollut hurjan hauskaa, kun olemme saaneet vallata altaat melkein pelkästään itsellemme.









Meillä on vielä tällä viikolla tiedossa aamiaista naisporukalla. Järjestämme jäähyväisaamiaisen läheiseen hotelliin. Siellä saamme olla tietääkseni ihan keskenämme, omassa tilassa ja nauttia aamiaisherkut rauhassa. Sinä aamuna pitää vaan muistaa olla syömättä ja juomatta kotona yhtään mitään! Jaksaa sitten pari croisanttia enemmän. ;)



Tänään ei ollut mikään
mukava tunne istahtaa
tulikuumaan autoon, rattikin
tuntui sulavan käteen ja
kädet siinä samalla! :D


Nyt pitää vaan muistaa juoda
vettä ja käydä vaikka viikollakin
siellä maauimalassa vilvoittelemassa.

Terkkuja sinne!

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Juhannusta!

Ei nyt löydy koivunoksia oven pielestä eikä luonnonkukkia maljakosta. Ei ole kokkoa näköpiirissä eikä ihanaa mökkisaunaa. Joskus kyllä täällä asuessa kaipaan kovasti jotain perinteitä Suomesta -vaikka monia pystyisinkin toteuttamaan (edes joten kuten...) täälläkin! Kai siihen tarvitaan vain rutkasti mielikuvitusta. ;)

Mutta ehkä se on sekin, kun lapset ovat vielä koulussa, mies töissä ja minä omissa puuhissani, niin meillä ei ole se kesäfiilis vielä korkeimmillaan. Lomien alkaessa on sitten ilo ylimmillään!

Mutta väliäkös sillä onko meillä täällä juhannus tai joulu, mutta Suomessa on juhannusaatto ja paljon terkkuja sinne! Uusia perunoita, silliä, tuoretta tilliä, mansikoita, vihta tai vasta ;), saunan lauteilla elämän parantaminen ja maailman kaunein järvimaisema. Sen tilaisin nyt, jos voisin!


Palataan ensi viikolla asiaan,
mukavaa juhannusta kaikille!









"Good vibes only."







torstai 20. kesäkuuta 2019

Pyykin pesua










Vaikka meillä ei olekaan kuin 'vain 2' lasta niin silti tuntuu, että sitä pyykkiä on joskus järjettömän paljon! Kun valkoiset karateasut likaantuvat niin ne on pakko pestä heti. (Karatekat pukevat usein asut päälle jo kotona ja sitten hinkkaavat itseään esim. likaista autoa vasten niin näky on kyllä sen näköinenkin...) Tykkäävät leikkiä sekä kiipeillä koulun pihalla ja housut ovat hiekasta ruskeat. Miehellä pitää olla päivittäin puhdas, freessi kauluspaita (ja mieluusti vähäryppyinen) ja minä sitten muuten vaan toheloin ja sotken vaatteitani. 

Pyrin käymään kuntosalilla kolmisen kertaa viikossa niin saa niitä urheiluvaatteitakin olla pesemässä. Nyt parin päivän ajan oli helteiset ilmatkin. Tänään on hieman satanut, mutta kuitenkin aika lämmintä.

Edelliseen kotiin jäivät Mielen koneet jotka siis kuuluivat taloon. Olivat vanhat, mutta vitsit pesutulos oli aina erinomaisen hyvä! Sen takia tässäkin kodissa päädyimme Mieleen. Ja kodinkonemyyjä ei olisi muuta halunnut meille myydäkään. Oli kyllä niin vakuuttava myyjä muutenkin. :D 

Meidän toisessa Saksa-kodissa meillä oli melko uusi pesukone ja ihan toimiva laite kaikin puolin. Mutta kun kuulimme, että seuraavassa kodissa tulisi olemaan pesukone ja kuivuri teimme vuokraisännän kanssa hyvät vaihtokaupat. Meidän ei tarvitsisi tehdä sitä ja tätä muuttomme yhteydessä, kun jättäisimme pesukoneen sinne! Vuokraisännän mielestä se oli mainio idea ja me pääsimme hieman helpommalla ja uudessa kodissa odotti vanhat, hyvät Mielet.

Onpa hassua mitä kaikkea pikkuisia yksityiskohtia sitä voi muistaa. Tällainen hassu pesukonejuttu!


Sataa, sataa ropisee ja yllätys, yllätys pesukone hurisee myös taustalla.


Muuttaessamme tähän kotiin, tässä vieras-WC-pyykinpesupaikasssa ei ollut pyttyä, ei allasta eikä ollut myös peiliäkään, ei yhtään mitään. Mutta onneksi tähän asuntoon oli tilattu jo kauan aikaa sitten em. ja pyyheteline jne. Mutta ne vain odottivat sitä hetkeä koska niitä saadaan tulla asentamaan. (Koska edelliset asukkaat eivät olleet niitä halunneet.) Toki halusimme veskin kunnolla käyttöön ja tämä on oiva tila pyykinpesuun. (Vaikka vuokraemäntä ehdottikin aluksi meille, että asentaisimme pyykkikoneen ruokakomeroon.)


Torstaiterkuin, 
-A-



tiistai 18. kesäkuuta 2019

Pää ihan pyörällä

Kun niitä koulusta saatuja lappuja ja lippuja (joita tulee muuten todella paljon + viestit jotka ope kirjoittaa Hausaufgabheftin sisälle eli läksyvihkoon) lukee niin menee vähintäänkin pää ihan pyörälle. Menee ihan sekaisin, että minä päivänä oli mikäkin, kuka opettaja on lähdössä pois, milloin on happeningia koululla tai mitä varten koululle pitää tuoda rahaa tmv. Ei mitään suuria sekaannuksia ollut tapahtunut, mutta olin lukenut koululta saadun lapun niin nopeasti, että oletin pihajuhlan olevan kaikille 4-luokkalaisille, mutta se käsittääkin vain tyttäremme luokan. Pojan luokan grillikekkereistä onkin ollut puhetta jo monta viikkoa. Onhan se toisaalta kiva näin, että kumpikin meidän lapsista saa ne omat kestit luokkakamujensa kanssa!

Mutta mitä sinne veisi mukanaan? Voisin perjantaina aamulla leipaista korvapuusteja tai mustikkapiirakan (pakastealtaan mustikoista) ja olisi sitten jotain suomalaista. Fasun suklaata löytyy kaapista, että sitäkin voisi viedä leivonnaisen kanssa. Mietin myös pavlovaa, kun siihen voisi laittaa ihania mansikoita ja vaikkapa karhunvatukoita. Pitää vielä kehitellä ja kysyä sitten tietenkin tyttäreltä, että mitä toivoisi meidän vievän. Voi olla sitten äidin suurena apuna keittiössä. Mies varmasti ajaa sinne läppäri kourassa :D suoraan töistä, koska juhlat ovat alkamassa niin varhain.

Nyt on hellettä piisannut, mutta sisätilat ovat pysyneet ihmeen siedettävinä, koska olen pitänyt verhoja ja kaihtimia tiukasti ikkunoiden edessä. Suurikokoinen, viime kesänä hankittu, ilmastointilaite on pysynyt vielä hiljaa, mutta ehkä mies kerkiää senkin vielä laittaa päälle, jos tulee liian tukalat oltavat nukkumaan käydessä. Tai sitten ei auta kuin mennä iltasella maauimalaan virkistävälle pulahdukselle. Se ei edes ole kovin kaukana, että ei ole huono idea yhtään. ;) Jostain syystä maauimala ei ole kovin suosittu ja saamme olla siellä melkein keskenämme. Mieluusti maksan sen pienen sisäänpääsymaksun, kun on tässä lähellä kuin, että ajelen paljon kauemmas jollekin rannalle. Tai onhan niitä pieniä järviä ja suosittuja rantoja tässä aika lähellä, mutta tämä maauimala ihan 10 minsan pyöräilymatkan päässä meiltä.


Tänään ruokailimme ulkona lähiravintolan terassilla,
mutta huomenna sitten taas jotain hyvää kotiruokaa.
Nyt, jos oikaisi itsensä vielä hetkeksi Netflixin tai
ristikkolehden ääreen.



P. S. Pitää varmaan joskus käyttää aikaa ja muokata/poistaa vanhoja postauksia. Olen joistakin samoista 'Saksa-aiheista' kirjoittanut turhankin monta kertaa. :D Joskus kertaus on opintojen äiti, ehkä ei kuitenkaan aina... ;) Sorry! Tarkoitus ei todellakaan ole jauhaa samoista aiheista montaa kertaa. Kai sitä kirjoittelee niin innoissaan, ettei aina muista, että aihetta on jo käsitellyt aiemmin. Pahoitteluni, jos huomaatte toistoa, toistoa, toistoa.... ;)